10.11.2014 - Juoksu, päivän piristys!

Terveisiä vaan juoksemasta

yli viikon jälkeen. Alkoi tuntua, että on kokeiltava, miten sääret sietävät juoksemista ja kyllähän se sujui. Juoksin 20 minuuttia, en uskaltanut enempää. Venytellessäni löysin makeasti kipeää tekevän kohdan säärestä eikä sen jälkeen koipi ole vihoitellut, kun sitä kiusasin venyttämällä. Joten luultavasti keskiviikkona taas lenkille, jos mahdollista!

Olen nukkunut

pitkiä öitä, on ollut kai kaamosväsy, joka tietysti jatkuu vielä. Se, että moni läheiseni sairastaa vakavasti tätä nykyä, varmaan myös uuvuttaa. Öisin rukoilen, jos herään ja kun herään. Ehkä Jumala herättää ihan rukoilemista varten. Hetken olen valveilla ja nukahdan uudestaan.

Pyöräilin sairaalaan,

matkalla vein tölkkejä kauppaan ja tapasin tutun rouvan ja juttelimme hetken.

Arin kanssa lähdimme ala-aulaan. Kuuntelimme miesporukan laulua, Kultaista nuoruutta ja muuta, sillä heillä oli esiintyminen lopuillaan salissa.

Arin tippateline, varmaan sata vuotta vanha kapistus, hajosi viimeksi ollessani Arin luona. Jengat pettivät. Sängyn päädyssä on nyt tippatolppa, mutta tuolissa ei. Mutta ei hätää, aulan lukulamppu sopii suunnitelmiini hyvin, olen sitä ennenkin käyttänyt tähän tarkoitukseen. Kengännauhalla vaan Arin ruokapullo roikkumaan lampusta. Ja lankakerääkin se vielä kannatteli.

Kuuntelimme Ilmestyskirjaa,

Ari nukahti hetkeksi. Vaikka hän oli pirteä, kun menin, parissa tunnissa hän väsähti. Lähdimme yläkertaan ja hoitajat laittoivat hänet vuoteeseen. Rukoilimme Arin kanssa ennen kuin lähdin kotiin päin.

Tarkoitukseni oli mennä kylään

tänä iltana, mutta kyläemännälläni oli kiireitä, joten ehdotin tulevani toiste. Näin sain itsekin jäädä kotiin, kun raukaisee ja laiskottaa. Pimeys sen tekee.

Onnea 29-vuotiaalle!

Keskimmäinen pojistamme syntyi isänpäivänä. Isänpäivälahja ja hyvä sellainen. Vielä on synttäreitä jäljellä, sanoisinpa suorastaan, että parhaat pohjalla: omat ja Arin synttärit ja jotain muitakin tänä vuonna.

Eilisestä vielä ajatuksia

Olin Kansanlähetyksen seuroissa pitkästä aikaa. Siellä oli eräs oma lähettini kertomassa monen vuoden jälkeen kuulumisiaan. Ilokseni tapasin toisenkin lähettiperheen, joka oli juuri palannut kentältä paikkakunnalle.

Suurin ilo ja ihmetys minulla oli siitä, millaisella rakkaudella hyvin monet ihmiset tulivat juttelemaan minulle! He olivat ilmiselvästi kaivanneet ja tulivat iloisiksi minut nähdessään. Se tuntui ihmeen hyvälle ja hoitavalle, sillä minun on vaikea uskoa jonkun pitävän minusta.

Kansanlähetys on ollut minun hengellinen kotini, kun tulin uskoon reilut 30 vuotta sitten. Surukseni tilanne isossa kirkossamme on edennyt niin, että olen siirtynyt luterilaiseen Mikaelin seurakuntaan, kun Luther-säätiön toiminta alkoi Vaasassa. Sen myötä kansanlähetyksessä käyntini on harventunut. Mutta ihmiset siellä ovat minulle rakkaita, eikä ole ollut ihan helppo tämä askel.

Seurakunta merkitsee sitä, että on pastori, joka tuntee laumansa ja on ehtoollisyhteys ja messu joka pyhä. Vaasassa tosin ei ole vielä. Mikaelin srk ei ole toistaiseksi niin suuri, että se voisi kannattaa ikiomaa pastoria. Mutta jo tämä, että Markus Pöyry käy Seinäjoelta kahdesti kuukaudessa ja Arin luona myös, on sitä, mitä en ole osannut uskoa tapahtuvaksi Arille ja sitä myötä itselleni. Vastuu Arin hengellisestä elämästä on painanut minua, mutta ei ole enää minun huoleni, sen on pastori vakuuttanut.

Uskosta uskoon

Muutama ajatus lopuksi Andersenin kirjasta liittyen Roomalaiskirjeeseen:

Monet sanovat etsivänsä Jumalaa luonnossa. Tämä osoittaa monien luulevan, että Jumala voi ilmoittaa heille itsensä ilman muuta. -s. 68

 - - Jumalan rakkaus kohtaa meidät Kristuksessa, Se ilmestyy meille evankeliumissa ja vain siinä. Jumala haluaa pelastaa kaikki, mutta hän ei voi ottaa syliiinsä kaikkia ihmisiä rakkaudessaan. Hän voi tehdä sen vain heille, jotka kääntyvät ja uskovat evankeliumin.

Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin, Jumalan isänkädet ottavat vastaan hänet siitä huolimatta, millainen ihminen itsessään on. Mutta kukaan ei voi päästä näille käsivarsille niin kauan kuin selviytyy ilman Jumalaa. Tai niin kauan kuin haluaa kohdata Jumalan evankeliumin ulkopuolella kääntymättömänä ja uskomattomana. Niin kauan kuin ihminen elää ilman evankeliumia, ilman Kristusta, tulee hänen päälleen taivaasta Jumalan viha. -s.69

Oi, miten selkeää tekstiä! Harmi, etten voi kaikkia kohtia kirjoittaa, mutta jotain koetan jakaa, sillä Andersen selittää mielestäni niin perusteellisesti, että sitä voi olla ymmärtämättä, vaikka ei teologi olekaan.

Siunattua viikon jatkoa, arvoisa lukijani!