01.04.2014 - En aprillaa!

Aurinkoista, mutta koleaa.

Olin seurakuntalaisemme 80-vuotissyntymäpäivillä. Ne olivat kunnon pippalot. Pöytä notkui herkuista, lauloimme onnitteluja niin että tupa raikui.

Pastorimme piti puheen, jossa hän muistutti, että Mooseksenkin varsinainen työrupeama alkoi vasta 80-vuotiaana. Muutenkin Markus rohkaisia sankaria monin sanoin. Veisasimme monta virttä täysin palkein ja Mummi kertoi meille jotain elämästään.

Kakkukestien jälkeen lähdin kävelylle, aurinko paistoi vielä. Tein naisellisia ostoksia. Toisin sanoin hikoilin sovituskopissa, kunhan neljännestä putiikista viimein löysin sopivan kokoista sovitettavaa.

Naisen itsetunto voi totisesti lopahtaa sovituskopissa, sitä mieltä minä olen! Käsitys itsestä on hiukan parempi kuin todellisuus, ja kun se läpsähtää naamalle sovituskopin peilistä, ei itku ole kaukana.

No, en minä mitenkään epätoivoon vaipunut enkä kokenut edes olevani epäonnistunut. Tein sen sijaan johtopäätöksen, että huonoa, huonoa, ovat naisille tarjottavat vetimet! Peilitkin ovat ikäviä.

Mutta me naiset saamme olla naisia ja sellaisia kuin olemme. Jos voisimme hyväksyä omat mutkamme ja kurvimme tai sitten niiden puuttumiset niin olisimme paljon onnellisempia.

Eilettäin olin Arin luona töiden jälkeen. Ari ei ollutkaan tuolissa odottamassa, osastolla oli tieto, että tulisin tiistaina, vaikka olin soittanut pyhäiltana tulevana maanantaina. Tosin alan epäillä itseäni, kun asiat menevät pommiin. Minähän tietysti olen sanonut väärin vai kuka nyt on taas töpeksinyt?

Menin kahvioon tankkaamaan ja sanoin tulevani takaisin. Ari oli palatessani edelleen vuoteessaan, mutta ei kauan, sillä laitoin hänet itse vaatteisiin ja tuoliin, sillä en jaksanut odottaa enää sekuntiakaan. Itkun partaalla olin kyllä, mutta nielin, nielin.

Palatessamme laitoin Arin takaisin vuoteeseen. Näinhän toimin joskus aiemminkin, kun kävin sairaalassa melkein joka päivä. Silloin en jaksanut lopulta puhua kenellekään mitään. Päättelin, että oma apu, ainut apu. Mutta rahkeeni eivät riittäneet.

Nyt toivoisin voivani käydä pari kertaa viikossa Arin luona, sillä hän nauttii tuolissaan istumisesta, mutta luultavasti jaksan käydä vain kerran viikossa edelleen. Puolison avuttomuus on kova pala, kun on itsekin rajallinen.

MINÄ TUNNEN HÄNET, JOHON MINÄ USKON... 2 Tim 1:12

"Kovissa myrskyissä", sanoi vanha merimies, "meidän on tehtävä yksi asia:
pantava laiva määrättyyn asemaan ja pidettävä se siinä."- - "
-Richard Fuller kirjassa Virtoja erämaassa, Cowman

Herra, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Se olkoon ja on rukoukseni. Ei enempää eikä vähempää, mutta se riittää. Myös sinun kohdallasi, arvoisa lukijani!