23.03.2014 - Nuotioretkeilyä ja lenkkipolkuja!

Pilvistä tänään. Mielialakin on matalampi sään mukaan. Eilen aurinko paistoi ja melkein piti ikkunat pestä, mutta ei aivan. En kerrassaan viitsinut, kun ei ollenkaan huvittanut.

Sen sijaan kävin aamulenkillä ja päivällä lähdin Köklotiin. Kaverikseni sain Ovekan. Aioimme kyllä erääseen toiseen nuotiopaikkaan, mutta päädyimme parinkymmenen vuoden takaiseen kesärantaan. Siellä olen viettänyt aikuisikäni onnellisimpia kesiä uiden, lukien, auringosta, lapsista ja ystävien seurasta nauttien.

Vielä illallakin mittasin katuja, sillä sää oli niin keväisen kutsuva.

Tänä aamuna tein peruslenkin, vaikka sää ei kutsunut. Hyvä mieli tuli kuitenkin.

Olen nauttinut viime päivät lukemastani Annikki Mattilan kirjasta. Kyseessä on Elma Aaltosen elämäkerta, Taivaan Isän puutarhuri. Aaltonen oli teologi, lähetystyössä Kiinassa 2,5 vuotta, kunnes maan tilanne pakotti lähetit pois maasta. Aaltonen palasi Taiwanille pariin otteeseen jatkamaan työtään.

Kirja on täysipainoinen, hyvin humoristinen. Olen nauranut moneen otteeseen sitä lukiessani:
"Talo oli sen näköinen, että joka oli sen nähnyt, toivoi, ettei koskaan enää sitä näkisi. Mutta sinne Elma muutti."

Aaltosen huumori on vertaansa vailla ja huumoria tarvittiin, kun sikala oli ikkunan alla ja miesten ulkohuone toisella puolella taloa. Rottia riitti, ja ovea piti tilkitä, ettei porsas pääse sen alta tupaan. Eläinkuntaa riitti talon ulko- niin kuin sisäpuolellakin. Mutta aina Elma halusi laittaa pienen puutarhan, minikokoinenkin riitti.

Kirja perustuu paljolti Aaltosen kirjeisiin ja päiväkirjoihin. Lastenkirjaa Anna kulkee enkelin kanssa olen lukenut omillekin lapsilleni. Harmi, ettei omassa kirjastossamme ole juuri Aaltosen kirjoja, mutta täytynee tilata kaukolainana, kuten tämänkin tilasin.

Eilen muistin viimein katsoa osan Santiago de Compostela -sarjasta. Luen myös eräiden vaeltajien kirjaa. Unelmani on kerran mennä itsekin vaeltamaan, mutta vielä ei ole sen aika.

Tänään kävelen Arin luo. Pastorimme tulee pitämään hartauden Arille ja jakamaan ehtoollista. Viideltä Mikaelin seurakunnan messussa saarnaa emerituspiispa Matti Väisänen. Hän täytti hiljattain 80 vuotta ja oli Luther-säätiön ensimmänen piispa. Nyttemmin piispana toimii Risto Soramies ja säätiön seurakunnat kuuluvat Suomen evankelisluterilaiseen Lähetyshiippakuntaan.

Cowman antaa lukijalle toivoa:
"- - Aika on usein ankarin osa kärsimystä. - - kun suru venyy pitkiksi, yksitoikkoisiksi vuosiksi - - sydän on menehtymäisillään. Ja ilman Jumalan armoa ihminen vaipuisi epätoivoon.

"Joosefin koetus kesti kauan. Jumalan on usein tuskan tulissa poltettava Sanansa sydämemme syvyyteen. SILLÄ HÄN ON NIIN KUIN KULTASEPÄN TULI - - HÄN ISTUU JA SULATTAA JA PUHDISTAA HOPEAN... Mal 3:2,3. Mutta Hän kyllä tietää, kuinka kauan! - - Me emme näe tulosta siitä ihanasta suunnitelmasta, jonka Hän kätkee kätensä varjoon. Mutta uskon kautta olemme varmoja, että Hän istuu valtaistuimella levollisesti odottaen sitä hetkeä, jolloin yhtäkkiä ihastuineina puhkeamme puhumaan: KAIKKI YHDESSÄ ON VAIKUTTANUT MEIDÄN PARHAAKSEMME. - -"
-Virtoja erämaassa

Siunausta alkavaan viikkoosi, arvoisa lukijani!