23.09.2012 - Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään!

Tuulinen sää, ei sadetta kuitenkaan. Ruska-aika.

Uni pakoili minua, heräsin myöhään. Hyppäsin autoon ja ajoin Huutoniemen kirkolle messuun, jonka jälkeen oli omaishoitajajuhla "kovettujen" tarjoilujen kera.

Myöhästyin kirkosta. Kelloni oli jostain kumman syystä vartin jäljessä. Kirkonmenot olivat jo pitkällä, kun hiivin penkkiin punapellavapaitulissani. Kuorolaisilla näytti olevan uudet, lähes saman väriset kostyymit kuin minulla, joten olisin sopinut siihenkin porukkaan.

Tarjouduin lukemaan kirjastani "Rohkeasti eteenpäin" muutaman runon ja kertomuksen messun jälkeisessä juhlassa, sillä runonlausuja ei ollut päässyt tulemaan tilaisuuteen. Muutaman kirjan sain myydyksikin. Omaishoitajia hoidettavineen oli paikalla, monet vanhastaan tuttuja minulle. Olin aika heikoilla, mutta Herra oli minun kanssani.

En jaksanut porhaltaa sairaalaan, vaikka olin ajatellut tehdä niin. Terhi ilmoitti käyneensä isänsä luona, joten suunnittelin mennä vasta huomenna. Soitin sen sijaan eräälle vanhalle ystävälle, ja siinä oli johdatus mukana. Rukoilimme. Sain myös itse rohkaisua.

Niinpä lähdin uusin voimin Arin luo, soitin ensin.

Ari näytti hyväkuntoiselta, vaikka yskikin aika lailla. Keinuttelin hänen vieressään huoneessa, Ari oli pyörätuolissa, kun olin pyytänyt hoitajia nostamaan hänet.

Juttelimme, rukoilimme. Ei ole suurta eroa puhummeko molemmat vaiko minä vain; ymmärrämme toisiamme. Kun tärkeimmistä asioista olemme yhtä mieltä, sivuasioita ei ole niin väliksi käsittää tai selvittääkään. Näin selitän asian itselleni ja näin ajattelen. Totta kai ärsyttää joskus suunnattomasti, kun Ari ei voi puhua, mutta on otettava tilanne niin kuin sen Jumala näkee meille hyväksi antaa.

Tarkoitukseni oli mennä Luther-säätiön messuun sairaalasta päin. Mietin koko matkan, kuinka teen. Totesin, että olen niin väsynyt, että on paras tulla vain suoraan kotiin. Näitä ratkaisuja olen tehnyt menneen viikon aikana tietoisesti: säästänyt itseäni, kuullostellut voimiani.

Tänä viikonloppuna on ollut monta Israel-tilaisuuttakin kaupungissamme, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut ajatellakaan mennä. En kykene ottamaan vastaan uutisia, tietoa ja asiaa. Ei mahdu uupuneeseen mieleeni.

Sen sijaan kuuntelin instrumentaalimusiikkia, söin ja join kahvia. Tein ristikkoa ja vääntelin vaahteranlehdistä ruusuja.

Tänään minua puhutteli teksti 2 Ms 23:20 jakeesta eteenpäin:
"Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut.

"Muista, että hän on lähelläsi, tottele häntä äläkä vihastuta häntä. Hän ei anna anteeksi niskoittelua, sillä hän toimii minun nimissäni. Mutta jos tottelet häntä ja teet kaiken, mitä minä käsken, niin minä olen sinun vihollistesi vihollinen ja vastustajiesi vastustaja.

"Minun enkelini kulkee sinun edelläsi ja vie sinut amorilaisten, heettiläisten, perissiläisten, kanaanilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, ja minä tuhoan heidät. Älä kumarra heidän jumaliaan, älä palvele niitä, älä tee niin kuin he tekevät, vaan hävitä kaikki jumalankuvat ja murskaa heidän kivipatsaansa.

"Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa teidän ruokanne ja juomanne... jne."

Jumala lähetti siis enkelinsä, jolla oli Jumalan valtakirja mukanaan. Enkeli toimi täysin Jumalan tahdon mukaan, mutta oli vain sanansaattaja, välittäjä, ei palveltava olento. "Palvelkaa Herraa, Jumalaanne!"

Nykyisin jotkut palvelevat enkeleitä ja ajattelevat, että enkelit ovat joko lähes jumalia tai ikään kuin ihmisiä. Mutta niin ei ole. Ihminen ei ole enkeli, eikä hänestä tule enkeliä. Enkeli on henkiolento. Joskus Jumala lähettää enkelin auttamaan ihmistä ja häviää paikalta, kun tehtävä on suoritettu. Eikö ole löytynyt ketään ihmistä, joka kuulisi Jumalan ääneen ja toimittaisi tuon tehtävän?

On ollut hyvä viettää iltaa rauhassa kotona. Eilen ja tänään olen ikävöinyt yksikseni, kaivannut puolisoa, Aria, olemaan kanssani. Mutta ikävään ei kuole, se ei ole vaarallista.

Odotamme edelleen, Ari sekä minä, että Jumala lähettää enkelinsä tai sitten valtuuttamansa ihmisen Arin sairasvuoteen ääreen tuomaan terveisiä taivaasta: Nouse ja kävele! Mielenkiinnolla ja kaipuulla odotamme Jumalan ilmestymistä.

Siunausta alkaneeseen viikkoosi, arvoisa lukijani!