28.01.2012 - Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!

Pakkasta, vietin päiväni lähes sisätiloissa. Vain iltalenkki, pari kilometriä

Päivä alkoi ihanasti. Heräsin lounasaikaan, joten tuli kiire syödä aamiainen, että ennätin valmistaa ruuan keskipäiväksi. En aivan ennättänytkään. Sitten olikin jo päiväkahvin aika.

Pistin hösseliksi ruuan jälkeen. Puistelin petivaatteita ja sohvapeiton. Vaihdoin verhoja. Laitoin äidin tekemiä pitkiä, virkattuja liinoja ikkunoihin lisää ja otin punaiset verhot pois. Nyt on valkoista, joten kevät saa tulla aurinkoisine päivineen.

Jopa imuroin, koska kaksi ystävää oli tulossa iltapäivällä. Itse asiassa vieraita olisi parasta tulla pari kertaa viikossa. Pysyisi huusholli putsissa.

Sairaalassa en käynyt, enkä ole soittanutkaan sinne. Soitin sen sijaan entiselle piiriläiselleni, joka muutti muualle. Vaihdoimme kuulumisia, rohkaisimme toisiamme.

Vilkaisin uutta kirjaa illalla sen verran, että siitä tulee ihana lukuelämys, mutta en ole ennättänyt lukemiseen asti. Kirja on vuodelta 1960, Satakieli. Romanttinen, kaunis, haaveellinenkin varmaan.

Olen ommellut karamellipaperipussukoita. Haluan tehdä niin monta, että osaan tehdä jatkossa jahkailematta. Muutenkin tyyliini sopii antaa palaa, kun on kaasu pohjassa. Jahka bensa loppuu, niin sitten lopetan.

Ystävät tulivat ja vietimme monta tuntia aikaa yhdessä. Joimme kahvia, virkkasin Amekin pipon lipan uuteen kuosiin, tein siihen uuden tupsun, ja nyt se on todella nätti. Tein isoäidin neliön Inkerille, kun hän halusi kokeilla sen tekemistä.

Söimme herkullista salaattia, rukoilimme, nauroimme, juttelimme. Meillä oli oikein rattoisaa. Välillä ompelin pussukan, josta Amekki sai hienostelulaukun itselleen. Purkaakin piti, kun hätäisenä hosuin. Kerran ompelin sormen läpi neulan, mutta ei siitä paljon verta tullut, kun osui vähän sivuun kuitenkin.

Päätimme tehdä lähitulevaisuudessa kirpparikierroksen porukalla, mutta nyt käymme vain yhdessä paikassa. Viime kesänä kävimme neljässä, ja olimme aivan näännyksissä lopulta.

Saattelin ystävät koteihinsa, niin sain itsekin ulkoilua.

Onneksi ompelukoneen neula katkesi. En olisi ymmärtänyt lopettaa tältä illalta ollenkaan tekemistä, kun innostuin niin kovasti. On ihana saada jotain kaunista aikaan.

Jos jollakin on runsain määrin karkkipapereita, eikä roskakoriin enää mahdu, minulle saa lähettää! Otan ilomielin vastaan.

Skypen kautta olin yhteydessä ystävään, jonka kanssa en ole pitkään aikaan jutellut enkä rukoillut. Hänen kauttaan tuli kehotus iloita, nauraa ja olla kiitollinen. Ajan oloon surkeus- ja synkkyysmentaliteetti masentaa varmasti ketä vain, joten yritänpä noudattaa tuota kehotusta entistä uutterammin.

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani! Kiitän sinusta!