12.01.2012 - Hän kutsuu omat lampaansa nimeltä

Lunta on satanut lisää. Päivällä vetistä lunta. Nollakeli. Liukasta. Otsikko Joh 10. luvusta.

Rikas ja riemastuttava päivä. Uusia paikkoja, kivoja kohtaamisia.

Tapasin aamupäivällä erään vanhan tuttavan. Ehdimme vaihtaa kuulumisia ja kovasti mietitytti moni asia. Sovimme, että tapaamme joskus kahvikupin ääressä hänen ja erään toisen henkilön kanssa.

Kiirehdin lumisateessa Palosaarelle kuppilaan. Minulla oli treffit Hanneloren kanssa. Hän tarjosi kahvit ja sitruunapullat, ja nautimme niistä keskustellen suu vaahdossa, noin kuvaannollisesti. Annoin Hantsulle pyhäkouluavaimeni, sillä en tarvitse niitä enää, mutta hän alkaa tarvita. Vahdinvaihto siis.

Luonnollisesti olin ensin käynyt vessassa vaihtamassa kaluston uusiksi. Omani, en vessan. Olin pukeutunut liian tukevasti ja hiki valui pitkin selkää, vaikka laitoin ohuemman takin kuin tavallisesti.

Hannelore sanoi, että tämä otetaan uusiksi; tavataan toistekin ja jutellaan. Niin me teemme, jos Herra suo. Yllättäen järjestyy mukavia kohtaamisia, kuten tämäkin.

Seuraava etappini oli Palosaaren kirjasto. Olin siellä kaksi tuntia passissa MS-yhdistyksemme puolesta. Virkkasin monta mummon neliötä ja kiittelin ja toivotin mukavaa päivää ihmisille, jotka kilauttivat tai kahisuttivat jotain lippaaseen. Säästä on turvallista aina vaihtaa pari sanaa, keuhkojen kunnosta ja muista vaivoista, jotka ilmenevät korkeita portaita kirjastoon noustessa.

Kävin itsekin äänestämässä, kun Hande vapautti minut vastuusta.

Sattumoisin muistin Arin pyörätuoliinnostokuvien teettämisen juuri kyseisen puljun edessä. Menin sisään ja aloin etsiä nettitikkua. Lopulta tyhjensin koko repun tyhjäksi. Tikku oli ja pysyi poissa. Olin kai jättänyt sen sittenkin kotiin. Niin luulin. Ihmeen vähän minua ärsytti: alanko passivoitua tai vetelöityä, kun tunteeni ovat noin laimeita?

Lankoja kävin hypistelemässä parissakin putiikissa, vaikka lapaset olivat märät ja kotiinkin jo teki mieli. Toisesta ostin porkkanasäkin ynnä muuta ruokaa. Kuten kalkkunanakkeja, rasvaa vain vähän ja hinta -30 prosenttia.

Kotona odotti lumityöt. Auto oli kaivettava kinoksesta, sillä aioin baanalle illalla. Lumikola löytyi varastosta ja työntelin lunta vähän laajemminkin. Hauskaa puuhaa, ainakin tänään.

Hillitsin itseni ja söin vain kaksi nakkia, kunhan olin ensin napsinut silakat loppuun. Totesin, että silakka on vähintään yhtä herkullista kuin mikä tahansa kala, ellei parasta kaikista. Kalahan on herrojen herkkua, niin sanotaan, joten jos ne ovat minusta herkullisia, niin siitä voi tehdä ilmeisesti vain yhden johtopäätöksen. Hmmh.

Kukkakaalin söin loppuun, mutta kaalikeiton keittämisen laistin vielä tältä päivältä, sillä keitin sen sijaan porkkanoita. Porkkanan keitinvesi on makoisaa juotavaa, kun siihen ei laita suolaa, ja porkkanat on kuorittu. Keitän ne aina paloina. Sammutan virran, kun vesi alkaa kunnolla kiehua, ja annan porkkanoitten pehmetä omia aikojaan kattilassa levyllä.

Tyhjensin reppuni toistamiseen, ja siellähän se nettitikku olla köllötti. Huomenna siis kolmannen kerran samaa asiaa hoitamaan.

Ennen kuutta lähdin kylään sovitusti Karoliinan vanhempien luo. En ole käynyt heillä aiemmin. Matkalla menin ostamaan kukkasia.

Lienenkö ollut alitajuisesti hermostunut, sillä kauppareissu meni aavistuksen verran möhlärimallilla. Löysin sievän kukkakimpun, mutta palautin sen paikalleen. Se ei ollutkaan sopiva. Otin ruukkukukan, mutta kukat olivat liian harvassa sittenkin, ja oikeastaan aika rumia.

Lopulta tuskastuin itseeni, tartuin pontevasti juhlakimppuun ja marssin tiskiä kohti. Kun kukkaset kourassani kurvasin pöydän takaa, kompastuin laatikkoon, jossa oli kymmenisen kukkaruukkua.

Tein ilmalennon, mutta putosin kuin kissa jaloilleni. Kukkalaatikko siirtyi ja jokunen purkki kaatui, mutta mitään ei hajonnut. Kukkatyttö säikähti minun puolestani, minä kukkien. Olisi tullut kallis lysti, jos kaikki olisivat hajonneet.

Kassalla hidastelin kunnolla. Kiskaisin korttini pois lukijasta viidesti liian aikaisin. Juuri kun kassaneiti neuvoi, että paina siitä, minä jo painoin toisesta tai otin kortin pois. Viimein homma hoidettiin kotiin, josta ansio kuuluu reippaalle kassaneidille. Tytön hermot olivat rautaiset. Hän oli niin nuori.

Nasta laudassa liukastelin kyläpaikkaan, ja minua odotti leppoisa ilta uusien tulevien sukulaisten luona. Kaunis koti, paljon kynttilöitä. Minua oli odotettu ja se tuntui mukavalta. Meidän oli helppo jutella keskenämme. Join kahvia niin monta kupillista, että turha pukea yömyssyä päähäni ennen aamukolmea, niin luulen. Mutta ilta oli sen arvoinen. Ja tarviiko sitä ihmisen muka aina niin kamalasti nukkua!

Lettie B. Cowman kirjoittaa:
"Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä." Jaak 1:2,3

"- - Kaikkien koettelemusten keskellä on aina kuitenkin jokin rako, josta pilkistää valonsäde. Orjantappuran piikit eivät pistä sinua, ellet nojaa tappurapensaaseen. Eikä yksikään piikki kosketa sinua Herrasi sallimatta. Loukkaava sana, kipua aiheuttava kirje, rakkaan ystävän antama julma isku, varojen puute - niistä kaikista Hän on tietoinen, ottaa osaa niin kuin ei kukaan muu.

"Hän valvoo nähdäkseen, rohkenetko kaikissa näissä - ja paljossa muussa - luottaa kokonaan Häneen." -Virtoja erämaassa. 12.tammikuuta.

Viimeinen lause on puhutteleva: luotanko enemmän omiin voimiini, vai luottaisinko sittenkin, että Herra tietää ja osaa paremmin kuin minä!

Ehkäpä joka asiassa on koeteltava Herraa, kuten Raamattu kehottaa rahataloutensa kanssa tekemään: Anna täydet kymmenykset Herralle, ja katso, miten käy. Köyhdytkö vai tuleeko elämääsi siunaus, niin ettei sinulta koskaan mitään puutu.

Näihin mietteisiin lopetan tämän illan "kirjeeni", kuten Rosina ihanasti sanoi vieraskirjassa. Ole siunattu, arvoisa lukijani!