13.01.2012 - Emmehän me taistele ihmisiä vastaan!

Lunta, aina vain lisää lunta. Otsikko Efesolaiskirjeen lopusta; niin sanotusta sota-asusta.

Pakko oli ostaa hopeainen ledpalloketju ikkunalle, puoleen hintaan. Se vain on paha, että kun halvalla saa, on ostettava enemmän. Ostin siis kaksi pakettia. Mutta en enempää, vaikka mieleni teki. Päivä se on huomennakin, mutta toivon unohtavani, että palloketjuja jäi vielä putiikkiin.

Herätessäni ikkunat olivat jäiset, lumiset ja paikoin läpinäkymättömät. En muista aiemmin näin tapahtuneen. Kun menin pihalle, auton tuulilasin suojukset, kahvipusseista tekemäni, olivat lähteneet tuulen mukana ties minne. Koetin etsiskellä, mutta en löytänyt.

Eräs nainen oli jäänyt jumiin auton kanssa kadulle aamulla. Pyörät vain sutivat. Kolme miestä oli työntämässä autoa, ei tulosta. Saavuttuani ehdotin naiselle, että hän laittaisi auton matot etupyörien eteen maahan.

Yksin miehistä lähti hakemaan lisävoimia lähistöltä, koska neuvoni ei häntä sykähdyttänyt. Sillä aikaa naisen kanssa panimme matot maahan ja miehissä autoa työntämään. Plus minä. Autohan lähti kauniisti rullaamaan.

Kun värvääjä saapui, naista eikä autoa näkynyt mailla, ei halmeilla. Sitä ennen nainen halasi minua iloissaan. Yksi miehistä antoi tunnustusta. Varmaan olisi hattua nostanut, jos hänellä olisi sellainen ollut. Toisella miehellä oli, mutta hän piti sen päässään.

Elisa oli nähnyt kadun toisella puolen koko jutun ja kyllä meille nauru maittoi, kun menimme kuppilaan, jonne olimmekin matkalla. Naiselliset konstit voittavat toisinaan miehisen voiman.

Vietimme antoisan tunnin ystäväni kanssa. Emme ole pitkään aikaan olleet nokakkain, ja sovimme, että sohvailemme lähiaikoina perusteellisesti ja voimme sitten myös rukoilla. Elisa söi munkin, minä tyydyin sämpylään. Se maistui herkulliselle voimia kuluttavan ruumiillisen rehkimisen jälkeen.

Elisa meni jumppaan, minä nettitikkua viemään jälleen kerran saadakseni kuvat Arin tuoliinnostosta. Lupasivat soittaa, kun ovat valmiina, joten sain vielä neljännen kerran käydä puljussa, kun hain ne myöhemmin. Laadin tekstit niihin suomeksi ja Terhi saa kääntää saman ruotsiksi.

Tarkoitukseni oli mennä Arin luo, mutta en jaksanutkaan, joten soitin sairaalaan ja lähetin terveisiä. Sen sijaan luin sohvalla Hilja Valtosta ja katselin lyhtyä ikkunalla.

Tein hetken töitä kakkoskirjani kanssa, kauan en jaksanut, kun siihen pitää keskittyä.

Usein mietin lapsia, joilla on kaksi kotia. Isän koti ja äidin koti, ja lapsen jossain siinä välillä, tai ei oikein missään. 9v Hans sanoo:
"Minusta on aika älytöntä, että jos isän luona sanoo ikävöivänsä äitiä, ei silti pääse kotiin." -Lasten ajatuksia isästä -kirja

Minusta olisi parempi, että lapset saisivat asua yhdessä paikassa, ja vanhemmat asuisivat heidän kanssaan vuorotellen tai vain toisen kanssa heistä, jos vanhemmat eivät kykene asumaan yhdessä. Silloin lapsilla olisi koti. Vanhemmat voisivat asua väliajat missä haluavat.

Itse kuljen Arin luona, ja vaikka en käy siellä joka päivä, sydämeni vaeltaa kodin ja sairaalan väliä päivittäin. Asun ikään kuin kahdessa paikassa. Se on totisesti raskasta ja kuluttavaa. Siitä mieleeni ovat nousseet nämä vaeltavat lapset.

Lapset, jotka ovat viikon siellä, toisen täällä, ovat jatkuvassa liikkeessä: Ei lepoa oikein missään, vaan menossa tai tulossa jostakin jonnekin. Molemmissa paikoissa omat tapansa ja systeeminsä. Miten rasittavaa, lohdutonta ja ikävää. Vai liekö se jollekin hauskaa? Minun on vaikea kuvitella sitä.

Lasten koti on vanhempien suhde. Miten kipeää, jos äiti ei rakastakaan isää, tai isä äitiä. Jos he jopa puhuvat pahaa toisistaan tai vihaavat. Miten lapsi kestää sen. Vai kestääkö hän?

Tällaisia kipeitä mietteitä mielessäni on pyörinyt. Jokaisella on omat surunsa, mutta myös ilonsa. Niihin on syytä nostaa katseeni minunkin, etten aivan valu pöydän alle.

Aloitin kakkosblogin, mutta se ei oikein ole ottanut tuulta alleen. Tänään luulin, että ne kolme lukijaani ovat hekin häipyneet, mutta ilahduin, kun he olivat vielä siellä. Siinä blogissa kirjoitan kiitosaiheita ja mahdollisesti rukousaiheita. Jospa lukijat innostuisivat myös kertomaan rukousvastauksiaan, se on toiveeni.

Kävin saunassa, join piimää saunajuomaksi. Ehkä vielä lämmitän glögiä ja menen lueskelemaan Valtosta sekä Raamattua ennen nukkumaan menoani.

"Jos haluaa hyvän avioliiton,
ei kannattaisi pyytää lapsia syömään lautasiaan tyhjäksi."
-Bolette 10v

"Vanhempiaan voi ilahduttaa kehumalla ruokaa herkulliseksi."
-Andreas 8v.

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!