02.01.2012 - Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa

Lumisadetta, liukasta

En osaa elää tasaista elämää. Vuoristorataa vuodesta toiseen, päivästä toiseen. Joko minulla on vauhtia mahdottomasti tai sitten ei. Eilen oli, tänään ei.

Kamerani kököttää edelleen kai Arin luona. En muistanut sitä kaivella esiin, kun olin sairaalassa.

Aamupäivän lueskelin Raamattua ja muuta, päivällä lähdin Arin luo. Hän oli väsynyt, lähinnä melkein vain nukkui sen pari, kolme tuntia, kun olin siellä. Minä istuin keinussa ja virkkasin. Kuuntelin raamattuopetusta netistä, ja jotain jäi mieleenikin.

Markus Pöyry selitti ihmisen vapaasta tahdosta. Ennen syntiinlankeemusta ihmisellä oli vapaa tahto. Hän sai valita, ja hän valitsi oman tahdon tien, hylkäsi Jumalan käskyn.

Ihmiskunta sai päälleen syntiinlankeemuksen seuraukset. Ihminen tajusi olevansa syntinen, ja sitä me kaikki sen jälkeen olemme yrittäneet peitellä erilaisilla viikunanlehdillä. Enää ei ole vapaata tahtoa, mitä tulee itsemme yläpuolella oleviin asioihin, eli taivaallisiin.

Ihminen ei kykene valitsemaan Jumalaa, vaan valitsee aina maailman, ellei Jumala asetu väliin ja vedä puoleensa. Jokainen meistä on voinut tulla uskoon vain siitä syystä, että Jumala on vetänyt, kutsunut ja avannut oven, niin että olemme saaneet käydä sisään hänen vetämänään.

Itsemme alapuolella oleviin asioihin meillä on vapaa tahto: voimme valita puolisoksi, kenet tahdomme, voimme valita ruokamme ja kotimme.

Tiedänhän tuon syntisyyden itsestäni. Kun on helpommat ajat, luen romaania ja roskaa. En jaksa enkä viitsi rukoilla. Raamattu ei tunnu aukeavan, eikä paljon aukeakaan, kun en sitä avaa.

Ahdistuksen aikana sen sijaan käännyn Jumalan puoleen ja huudan häntä avukseni. Tiedän, mistä apu tulee, ja kenen luona on jatkuva rauha, mutta minun lihani ei tahdo sitä. Se tahtoo sitä, mitä tämä maailma, eikä se voikaan muuta, sillä lihalla on lihan mieli, eikä se voi tavoitella Jumalan maailmoita. Henkeni on usein heikko, lihani vahva. (Ei tarkoita siis läskiä, vaan tätä ihmisyyttä, kirjoittajan huomautus.)

Jumala lahjoittaa Pyhän Henkensä, kun tulemme hänen omikseen. Pyhä Henki kutsuu meitä jatkuvasti seuraamaan Jeesusta. Sanan ja sakramenttien kautta kuulemme Jumalan äänen, ja siitä henkemme virvoittuu ja uskomme vahvistuu.

On hurskaan oloista ajatella, että Jumala tekee 99 prosenttia pelastuksesta, ihmiselle jää vaivainen prosentti. Mutta heikoin lenkki pettää aina.

Jos ihmisellä olisi jotain osuutta pelastukseensa, hän olisi tuomittu, sillä "henki on altis, mutta liha on heikko". Paavali sanoo myös, että sitä hyvää, mitä tahdon tehdä, en tee. Sitä pahaa, mitä en tahdo, sen sijaan teen. Yhtään prosenttia pelastuksesta ei ole jätetty ihmisen varaan. "Se on täytetty". Jeesus täytti kaiken, koko 100 prosenttia.

Syntinen luontomme pysyy syntisenä kuolemaamme asti. Se onkin katkeraa, sillä me niin mielellämme olisimme kunnon uskovia, joita ei saada kiinni mistään pahasta. Minä ainakin olisin. Mutta jatkuvasti me lankeamme. Sen takia Jeesus kuoli, kun ei meistä ei ole itseämme pelastamaan, ei edes sen askeleen vertaa.

On armoa, ettei meidän tarvitse luottaa askeltakaan omaan voimaamme ja uskoomme. Saamme koko sydämestämme panna toivomme yksin Kristukseen, Vapahtajaamme, lunastajaamme, sovittajaamme.

Näin on toivo heikolla ja sairaalla. Ei hullukaan eksy tältä tieltä, lupaa Raamattu. Muistinsa menettänyt vanhus on turvassa Jeesuksessa, epäilevä saa kääntää katseen pois omasta heikosta uskostaan. Riittää, että luotamme Jeesuksen työhön omamme sijaan.

Poikkesin sairaalasta palatessani kirpparille, ja tapasin pari tuttavaa vuosien takaa. Rupattelimme niitä, näitä, mitä nyt naiset keski-iässä juttelevat: dieetistä, sairauksista, lohtusyömisestä, lasten aikuistumisesta ja omasta väsymyksestä. Jatkoin matkaani iloisella mielellä, oli hauska tavata vanhoja tuttuja.

Aioin tänään ruveta pontevasti kirjoittamaan kirjeitä, mutta en ole jaksanut.

Syynä jaksamattomuuteen voi olla dieettini. Se on kuluttanut voimani mitättömäksi. En syönyt eilen kuuden jälkeen, enkä aio myöskään tänään syödä. Heikoksihan tässä tulee, suorastaan näivettyy.

Mutta täytyy ajatella tulevia perhejuhlia. On ikävä, jos kansallispukuni ratkeaisi, sillä se on jo 23 vuotta mahtunut mainiosti päälleni. Kiitos Aila-tätini, joka sen kutoi minulle ollessani nuori rouvanhuitale.

Hyvää tekee myös itsetunnolle, jos puntarin mittari piirun verran siirtyisi vasemmalle. Alku on siis rehvakas, mutta tulevat päivät näyttävät, miten kauan puhtini riittää.

Lunta sataa edelleen. Kaivoin autoni hangesta esiin, kun tulin kotiin illansuussa, mutta se on varmasti taas kinoksessa. Romanttista kätkeytyä Kyyhkytuvan uumeniin, pakoon pahalta maailmalta. Tosin pahin peto löytynee oman nahkani sisältä, joten se siitä lymyilystä.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

jk. Tervemenoa toisillekin sivuilleni kurkkimaan, sikäli kuin löydätte sinne. Itse silloin, tällöin sattumalta onnistun vahingossa avaamaan sivut, mutta ainakin Rosina oli urhoolisesti raivannut tien läpi nettiviidakon!