17.12.2011 - Olkaa kiitolliset!

Kuivaa, lumetonta Helsingissä sekä Vaasassa. Matkan varrella näkyi lunta. Osa järvistä jäässä, osa sulana.

Onpa minulla ollut pari riemurikasta päivää!

Eilen ajelin Tampereelle Teron luo. Ensin Liinukana asunnolle, jossa nuoret olivat lounaalla.

Itsehän söin lounaani pikabaarissa. Ensimmäisen kerran Juustoporin pihassa autossa. Torttu kahvin kanssa ja maksapasteijavoileipä maidon kera. Juustoportin vessa sattui olemaan lähistöllä sattumoisin, joten poikkesin sisälle muina miehinä.

(Kun pikku-Kalle meni jonnekin, jossa häntä oli kehotettu olemaan "muina miehinä", Kalle-onneton meni ja esitteli itsensä Villeksi.)

Toisen kerran nautin lounasta jossain Ikaalisten nurkilla pysäkkipaikalla. Sama annos kuin edellä kerrottu.

Kolmannen kerran pysähdyin syöttämään auton Hämeenkyrössä.

Kun siis nuoret olivat lounastaneet, kyyditsin heidät Teron kämpille ja ajoin itse Näsijärven rantaan uimaan! Menin huonosta paikasta veteen, kiviäkin oli, mutta en nähnyt missä, kun silmälasini olivat rannalla. Lopulta istahdin hetkeksi nauttimaan maisemista järven pohjalle ja istuin kaulaani myöten vedessä. Harmitti, kun kamera oli autossa asti. Järvessä oli kaunis saari, jonka olisin halunnut kuvata.

Nappasin nuoret kyytiin, tai paremminkin siirryin takapenkille, jossa otin unet matkalla. Oli pimeää ja sateista ja olin väsynyt, kun valvoin aamupuolelle edellisenä yönä.

Sovittuun aikaan olimme Terhin ja Tatun luona. Jyrkin perhe oli jo tullut ja lisäksi saapui Terhin joitakin kavereita. Vietimme iltaa rattoisasti. Olen sangen kiitollinen, että sain olla mukana tytärtä juhlimassa. Sarakin oli, ja valloitti kaikki vain olemalla pieni, suloinen tyttö.

Sara kuulemma on soitellut leikkipuhelimellaan paapalle! Mutta ei mummolle. En ole yhtään kade, päinvastoin ihmettelen lapsen mieltä. Miten hän onkin kiintynyt Ariin, omaan paappaansa, joka ei voi lapselle puhua, mutta lapsi ymmärtää sanoittakin paapan rukoukset ja tunteet.

Kun vieraat lähtivät, jäin yöksi ja saimme vielä jutella tyttären kanssa.

Aamulla Terhi lähti treeneihin. Minä jätin vävyn nukkumaan ja hiivin junalle, joka lähtee sekin melkein heidän nurkaltaan. Pendolinolla Vaasaan asti, yhden junanvaihdon sentään jouduin tekemään.

Tällä kertaa en myynyt kirjoja junassa. Nukuin alkumatkasta. Laitoin laukusta ylimääräisen puseron pääni peitoksi. Istuin takaperin 150km/tuntivauhdissa. Tuli huono, vähän karusellimainen olo, ja minullahan on kehno karusellipää.

Kävin kotona kääntymässä ja lähdin uimaan. Piti saada itseni kunnolla kotiutetuksi. Se onnistuikin "kolmen rukouksen" uimisella ja neljän, viiden kilometrin kävelyllä.

Sittemmin olen lukenut mielenkiintoista kirjaa, leiponut limppua ja pessyt pyykkiä. Siivoukset ovat ensi viikon puuhaa, ja luulenpa, että teen ne kevyellä kädellä. Ei nyt kiinnosta siivouspuoli. Keväämmällä ehkä, kun tulee valoisampaa, viitsin paremmin siivoilla.

Minä sain uutta ajateltavaa, kun kävin keskustelemassa asiantuntijan kanssa jokin aika sitten. Rukoilen, ja luotan Jumalan johdatukseen. Hän tuntee minut ja tietää, miten kuljettaa minua, joka en osaa levätä, vaan käyn ylikierroksilla kaiken aikaa.

"Lopulta teille koittaa välttämättä oikeus;
onhan teistä tullut Jumalan sukua.
Kiittäkää siitä Jumalaa ikuisesti,
kärsivällisesti ja iloisesti."
-Luther