05.06.2011 - Pitkä viikonloppu!

Aurinkoa ja kylmää tuulta.

Keitin kahvit, otin eväät ja lähdin aamupalalle merenrantaan. Tuuli oli raitis, oli viileämpää kuin olisi auringosta voinut päätellä. Vaikka eihän auringosta kai voi mitään tuuleen liittyvää päätellä.

Löysin rauhallisen ja tuulettoman paikan kotkapatsaan juurelta. Juuri, kun kaadoin ensimmäisen kupillisen kahvia mukiini, alkoi vimmattu liikenne. Muutaman metrin päästä meloi parikymmentä kanoottia! Mukava niitä oli katsella. Melojilla oli täysi työ saada kanootti pidettyä kurssissa, joten eivät he minuun kiinnittäneet huomiota.

En käynyt saunassa, vain uimassa. Pukuhuoneessa oli lisäkseni ikäiseni nainen, jota en muista muulloin nähneeni. Innostuin juttelemaan, ja annoin kyllä hänellekin suun vuoron puolestaan. Oli kiinnostava kohtaaminen.

Palatessa kävin tutkimassa, joko matonpesulaitteet toimivat. Eivät toimi. Vettä ei tule, paitsi telineiden ulkopuolisesta hanasta. Kolme mattoa roikkui kyllä märkänä telineellä. Miten lie pesty. Voin kuvitella ruuhkan, kun pesupaikka aukeaa.

Miten isot matot mahtavat tulla pestyiksi, kun ei ole paikkaa harjata niitä katuharjalla? En jaksa pesupöydällä niitä jynssätä pikkuharjalla. Tähän asti ne on voinut pestä leveällä laiturilla.

Leikkasin Teron tukan, kolmen junalle hänen piti kiirehtiä. Pikaisesti kävi isäänsä katsomassa. Menin samassa kyydissä ja olin Arin luona tunnin, pari, ennen taksin tuloa. Jyrkin perhe kävi myös, he jatkoivat matkaansa kotiinsa Espooseen. Sara oli taas suloinen niin kuin vain oma, pieni lapsenlapsi, tai kuka tahansa lapsi, voi olla.

Arin kanssa menimme Luther-säätiön messuun. Markus Pöyry puhui Eliasta. Tuttua asiaa, mutta myös uutta näkökulmaa, kuten aina näissä säätiön messuissa.

Markus kertoi, että nykyäänkin on jyrinää, tulen rätinää ja myrskyä joissakin ihmisissä, mutta voi kysyä, onko Herra tuossa kaikessa. Elia totesi, että Jumala oli hiljaisessa hyminässä, joka seurasi kovia, näkyviä ääniä.

Kun maa järisi ja vuoret halkeilivat, repesi myös esirippu. Sitten tuli hiljaisuus, ja vain veri tippui Jeesuksen haavoista tuossa hiljaisuudesa, kun Jumalan Poika oli huutanut viimeisen kerran ja antanut henkensä.

Saattelin Arin sairaalaan. Tyytyväisenä hän jäi taas kuuntelemaan Raamattua ja minä kävelin kotiin. Sunnuntait ovat minulle täystyöpäiviä, vaikka ne ovatkin antoisia. Messun koin jälleen hyvin virkistävänä ja ravitsevana. Ehtoollinen oli kohokohta myös Arille.

Tapasin uimasta tullessani vanhan miehen, jonka vaimo kuoli viime vuonna. Pitkän avioliiton jälkeen puolison on vaikea päästä eteenpäin, kun vaimoa ei enää ole. Tämä sairasti vakavasti viimeiset vuodet. Katkeruuskin oli miehen vieraana. On varmasti hyvin vaikea elää, kun toinen kuolee ja samalla kuin osa itseäkin. En osaa kuvitella sitä. Rukoilen, että katkeruus väistyisi miehen elämästä, ja kiitollisuus tulisi tilalle ajan myötä.

Ilman Jumalaa en voisi ajatella kohtaavani sitä päivää, kun kuolen tai Ari kuolee. Jälleennäkemisen toivo on oltava. Ilman Jeesusta sitä ei ole, on vain toivottomuus.

Mukava, kun huomenna on tavallinen arkipäivä. Elämä palautuu uomiinsa, jos Jumala suo. Siunausta sinullekin, hyvä lukijani!

jk. Joku oli jättänyt tyhjiä kahvipusseja uimapaikan kaiteelle. Onkohan joku lukijani jättänyt ne minua varten? Viimeksi otin ne mukaani, nyt taas epäilen, jos ne on jollekin muulle tarkoitettu. Mistähän sen tietäisin?