Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen sää kääntyi sateiseksi. Nyt ei vielä sada.

Eiliseen päivään olen tosi tyytyväinen. Sain ison remmin päälle kirjoittamisessa, kuten lapsena kotonamme tavattiin sanoa, kun työ alkoi sujua! Korjailin monta juttua kirjaa varten, ja kirjoitin jopa yhden uuden. Näköjään tuppaan tunkemaan liikaa tavaraa yhteen sivuun, ja sitten sitä on välillä pakko purkaa pienempiin osiin.

Tarkoitukseni on kirjoittaa 250 sanan juttuja. Minulle tuntuu sopivalta tuollainen pieni kokonaisuus. Tähän asti olen kirjoitellut niitä, näitä elämässämme tapahtuneita asioita. Jossain vaiheessa huomasin, että kyllä minun on sittenkin kirjoitettava ja laitettava ne kronologiseen järjestykseen, eli aikajärjestykseen.

Monta hikistä hetkeä on vielä edessä, mutta olen innoissani. Jumala on antanut minulle kriitikon ja oikolukijan, vai millä nimellä sanotaan henkilöä, joka lukee toisen tekstit, ja arvioi niitä? Arvelisin, että häntä sanotaan oikolukijaksi. Joka tapauksessa minulle on lähetetty tällainen henkilö, joka ei tunne minua. Sitten tosin pidämme kirjajuhlat Helsingissä, jahka kirja julkaistaan (sanoo optimisti), joten tiedoksi sinne suuntaan vaan; )

Se, että tekstieni lukija on tuntematon minulle ja minä hänelle, on mielestäni tärkeää tässä vaiheessa. Nimittäin läheinen ihminen, varsinkin minä itse, sokeutuu tekstille: luulee, että tekstissä on kaikki oleellinen. Mutta sitten tekstistä puuttuukin tietoja, jotka ovat välttämättömiä kokonaisuuden ymmärtämiselle.

Minä itse, ja minut tunteva henkilö tietysti tietää tarinani muutenkin, mutta vieras lukija ei! Ja kirjahan on yleensä sellainen, jota lukevat kirjoittajalle vieraat ihmiset. Ellei sitten käy niin surkeasti kuin entiselle kirjoittajalle, joka lähetti terveisiä "kummallekin lukijalleen" : (

Hohhoijaa. Välillä olen luonteeni mukaan "epätoivon kuilussa", ja koen, etten osaa ollenkaan kirjoittaa, enkä kykene ikinä saamaan asioita ymmärrettävään muotoon. Siinä tilanteessa luen kuvaruutuni yläpuolella olevaa profetiaa: "Viisaus seisoo rinnallasi, ja kun pyydät viisautta, Hän pysyy luonasi." Muutakin neuvoa kyseisessä tekstissä on kirjoittamiseeni nähden, ja joka sana tarpeeseen!

Tänään en tiedä vielä, tuleeko kirjoituspäivä vai välipäivä, mutta ilta on aamua viisaampi tässä kohden. Nyt kumminkin porhallan maitokauppaan.

Siunausta sinun päivääsi, lukijani!

jk. Talomme alkaa muotoutua uudelleen sisätiloiltaan. Tarkoitan, että muuttokaaos huoneesta toiseen on aika hyvällä mallilla! Vielä on joitakin kasoja, jotka pitää tunkea jonnekin.

Tänä kesänä en ole saanut kukkasista näin kauniita.