10.12.2007 - Voittosaatossa Kristuksessa, ei oman elämän takia

Uusi armon päivä tänään kiitoksen aiheena

Eilen taas tyhmyyksissäni kirjoitin juttuni suoraan ajankohtaissivulle, ja se hävisi kuin tuhka tuuleen. Historia siis todella opettaa minulle, etten opi siitä mitään! Tulipahan todistetuksi. En kyennyt enkä jaksanut kirjoittaa uusiksi.

Tänä aamuna Jumala vahvisti Sanansa kautta minua. Hän sanoo, että Jumalan voimalla me teemme väkeviä tekoja. Hän tallaa maahan vihollisemme. Ps 108:14.Lisäksi Jumala puhuu Virtoja erämaassa -tekstin kautta.

- Mutta jos me olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi, ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin te olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. 2 Kor 1:6,7.

Tekstin selityksessä sanotaan mm. "Älä hermostu, pure hammasta tai jää tunteettomasti odottamaan kärsimyksen ohimenemistä! Sen sijaan ota siitä irti kaikki siunaus, mitä voit, itsesi kasvamiseksi ja voidaksesi Jumalan tahdon mukaisesti palvella omaa sukupolveasi."

Juuri tuota tahdon tehdä: elää jokaisen päivän täydesti. Eilen sain kokea, kuinka rukoukset kuullaan, ja niihin vastataan. Eilinen päivä meni lyhyen kaavan mukaan kirkossa ja sairaalassa. Ylistin ja kiitin Jumalaa, tai Pyhä Henki minussa, ja toisaalta huoli ja väsymys iski. Illalla, kun menin Arin luo toistamiseen, koin Jumalan rauhan. Ari voi hyvin, naureskeli kuten yleensä ja olin tosi onnellinen. Kiitos ystävät! Työmme on yhteinen. Ilman tukiverkkoa, joka meidän perhettä kantaa, emme jaksaisi.

Tiedän, että perheellämme on väkevä rukousverkosto. Jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä. Toinen on näkyvällä paikalla, toinen näkymättömissä. Eräs evankelista sanoi, että kun hän puhuu kokoussarjassa, puhujalavan alla on porukka uskollisia rukoilemassa koko ajan. Eikä vain silloin, vaan jo kauan ennen tilaisuuksia ja niiden jälkeen. Näin on meidänkin kohdallamme.

Ennen kuin Ari sairastui vakavasti, minulle tuli kuoroharjoituksissa sana erään veljen kautta. Tai se tuli monille: täällä on joitakin, joille Jumalalla on erityinen tehtävä. Koin, että Jumala puhui minulle tuon sanan. Mietin, mitä se voisi olla: olemme tuikitavallinen perhe.

Jumala on johdattanut nämä vuodet meitä voimallisesti voittosaatossa Kristuksessa. Tuosta sanasta voisi ajatella jotain maallista menestystä, kuninkaallista kulkuetta, loistoa ja kunniaa. Ei, vaan jotain ihan muuta. Taistelua, heikkoutta, väsymistä, voimien rajoilla kulkemista. Itkua ja epätoivoa, mutta syvällä sydämessä kuitenkin varmuus Jumalan läsnäolosta. Kuoleman pelkoa ja hätää seurakunnasta, lähimmäisistä, omasta tilasta. Toisaalta ihmeellisiä rukousvastauksia, apua hädässä ja tuskassa. Kasvamista uskossa. Askel askeleelta Jumala on kuljettanut tähän päivään asti uskollisesti. Hän on todella ollut uskollinen, vaikka itse on ollut kaukana kristityn ihanteesta.

Jumala on tuonut uusia taistelijoita joukkoon. Nämä ovat enimmäkseen Jumalan koulussa vaikeita kursseja läpikäyneet. On kuolemaa, tuskaa ja loppuun palamisia. Tällaisia ihmisiä Jumalan joukoissa on! Eivät välttämättä tämän maailman silmissä suuria saavuttaneet, mutta Jumalan silmissä helmiä, aarteita. Jumala tahtoo meidän kunkin olevan omalla paikallamme, mikä se onkin. Tyytyväisinä hänen hoidossaan.

Kaikille ei uskota hengellistä yliopistoa, mutta jotka sinne viedään, heitä Jumala hoitaa ja siunaa rakkaudella. Kuka uskovia auttaisi, elleivät toiset samoja asioita läpikäyneet! Raamatussa sanotaan, että Jeesus voi auttaa kaikenlaisissa ahdingoissa olevia, koska hän on itsekin ollut kiusattu, jotta voisi auttaa. Tämä on sitä vertaistukea, joka nykyisin on entistä tärkeämpää, kun ihmiset eristäytyvät ja ovat "sosiaalisissa suhteissa" vain tietokoneen kanssa.

Uusi haasteellinen viikko edessä, mutta nytkin tarvitsee edetä vain hetki ja päivä kerrallaan. Tänään menen vanhainkotiin aamulla, jouluinen lauluhetki eräällä osastolla. Sitten Arin osastolle. En ehdi varmaan tavata lääkäriä, mutta hän soittanee myöhemmin, mitä verikokeet osoittavat ja miten jatkohoito etenee. Töihin, ja avantoon sen jälkeen. Vähän pitäisi soitella Arin syntymäpäivän tiimoilta joitakin asioita.

Siunattua viikkoa sinulle, arvoisa lukijani! Isän taskuun ja Pojan laskuun tämäkin päivä.