Kategoriat: Ajankohtaista

Ystäväni kirjoittaa minulle kirjeitä. Ne ovat kuin tuo kuva syksyn puusta. Lehdet ovat pudonneet pois, vain paljas runko jäljellä. Ei ole mitään kehumista omissa ansioissa. Niitä ei ole.

Ei ole kerskaamista päivän töillä. Perhe-elämäkin on mennyt raunioiksi. Kaikki on kuin valunut maahan. Mitään ei ole jäänyt käteen. Yksinäisyys on seurana, ja sairaudet.

Vai onko sittenkään kaikki mennyt?

Nuo kirjeet ovat monisivuisia. Niissä ei ole sanaakaan tärkeistä tapaamisista, kokouksista, menestyksestä. Ei mitään saavutuksista. Mutta ne ovat täynnä tärkeintä asiaa: Jeesuksen nimessä minäkin saan uskoa synnit anteeksi.

Mitään muuta ei jää, kun kaikki riisutaan. Mitä sitten jos ei ole kohdannut Vapahtajaa, kun kaikki on jo otettu pois? Silloin ei ole mitään. Raamattu kehottaa muistamaan Luojaa nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat, joista te sanotte, etteivät ne teitä miellytä.

On vanhuksia, jotka ovat kuoleman rajalla. Silti he saattavat puhua vain tansseista tai omasta itsestään. Kuitenkin jokainen näkee ihmisraunion, joka on liukumassa pois. Tanssit ja omat ansiot eivät riitä rajan ylityksessä. Niiden arvo on sama kuin tyhjä. Vain Toisen ansio ristillä syntisen puolesta kantaa rajan yli.

Sen tähden on tärkeää kohdata Jeesus Kristus rajan tällä puolella, koska täällä ajassa on mahdollista uskoa syntinsä anteeksi. Rajan takana se on myöhäistä. Sen tähden, jos asiasi ei ole kunnossa Jumalasi kanssa, pistä ne heti kuntoon.

Esitimme nuorison kanssa pienen kuvaelman pyhänä. Siinä syntinen tuli Jeesuksen eteen polvilleen ja pyysi anteeksi syntejään. Jeesus antoi anteeksi, ja puki valkoisen vaatteen syntisen päälle. Nyt tämä meni Jeesuksen nimessä Isän eteen rukoilemaan ja kiittämään. Isä katsoi ja näki edessään armahdetun syntisen, joka oli saanut Jeesuksen valkeat vaatteet ylleen, ja kuuli hänen rukouksensa. Pyhä Henki vielä lisäsi, että Raamatussa Jumala puhuu rakkaille lapsilleen ja sen takia sitä on tärkeä lukea. Pyhä Henki sitten muistuttaa siitä Sanasta minkä olemme lukeneet tai kuulleet. Pyhä Henki ei puhu omiaan, vaan sitä mitä Jumala on sanonut.

Vietimme virsiviikkoa lasten kanssa ilttiksessä. Voi miten suloista on nähdä, kun pienet lapset veisaavat sydämen halusta! Jumala hoitaa heitä virsien kautta, ja uskon että he saavat koko elämäkseen ruokaa ja perusturvallisuutta tästä kokemuksesta. Monet lauloivat vaikka eivät osanneetkaan, eikä kukaan sanonut että olisi tylsää tai ei huvittaisi. Tulimme kaikki hoidetuksi.

Nyt on lomaa 5 päivää ennen kuin tarvitsee töihin. Kunpa osaisin levätä Taivaan Isän täysihoidossa. Sitä toivon ja rukoilen. Toivon saavani kerättyä aarteita taivaaseen odottamaan tämän maallisen sijaan. Tämä kun katoaa kuin lehdet syksyllä puista.