Kategoriat: Ajankohtaista

Orvokkini tällä hetkellä. Huomaa pelakuu, joka on kyllä tiheä, mutta ei kuki. No, onhan vasta keskikesä...

Lauantaiaamun lehdessä oli eräs onnettomuuden kuvaus, johon en kiinnittänyt huomiota, kuten en yleensäkään; niitähän riittää. Huomasin jutun vasta, kun Petri soitti, että hän oli mukana tuossa onnettomuudessa.

Perjantai-iltana kolme poikaa, Petri takapenkillä, ajelivat Sulvan suunnalla. Pihalta tai tieltä kolmion takaa ajoi nainen eteen. Kaikki neljä sairaalaan, nainen pahimmin loukkaantunut. Pojat pääsivät sairaalasta lauantaipäivänä. Petri vähiten loukkaantunut, mutta ilmat olivat lentäneet pihalle, niin että syvähengitys on vähän vaikeaa. Turvavyön jäljet näkyvät pitkin kehoa.

Oli onni onnettomuudessa. Yksi mukana olleista kavereista oli sellainen, jonka sisko miehineen kuoli liikenteessä jokin vuosi sitten, lapset jäivät eloon. Jumalan puhetta tämä kaikki nuorille miehille ja meille omaisille. Lähtö voi olla yhtäkkiä, olemmeko valmiita, kun kutsu käy?

Tuonkin takia oli hyvä, etten ollut Ryttylässä. Kuopus puolestaan pääsi rippileirille isoseksi kuumeen jälkeen, ja puurtanee siellä vielä viikon; tuntuu päässeen sisälle porukkaan vaikka meni myöhemmin kuin muut. Esikoinen tullee lomalle tulevalla viikolla, miniä on töissä. Tyttären työt jatkuvat vielä pari viikkoa ennen kuin on maajoukkueleiri Englannissa. Sitten pari viikkoa töitä, ja Skotlantiin talveksi.

Itse menen päiväkotiin huomenna pitkästä aikaa, parin vuoden jälkeen. Taitaa olla ihan hyvä kokemus välillä, vaikka kummasti väsyttää! Lomailu taitaa olla aika uuvuttavaa hommaa, kun sen tekee perusteellisesti.

Tänään kävin nukkumassa Arin luona. Ei viitsitty ulos, kun on tuulista ja sateistakin välillä. Tai itse asiassa olisimme kai menneet, mutta hoitaja oli jo laittanut Arille ruuan tippumaan, joten sain tekosyyn laiskotella. Pidin kyllä sitten Arille yksityisen konsertin, kun kitarani on hänen huoneessaan.

Pelakuuni ovat tosi komeita. Ei puutu kuin kukat... Mutta kuten ennenkin, ne varmaan kukkivat kolmen viikon päästä, enkä keksi miten saisin ne jouduttamaan vähän kukkimistaan. No, sama se, kukkikoot koska lystävät.

Aamulla olimme kaupungin kirkossa, konfirmaatiomessu. Saarnan piti jokin kesäteologi, ihan hyvin hän puhui; Raamatun aiheesta, eikä omia juttujaan. Ehtoollinen on minulle yhä tärkeämpi asia. Siinä saan jättää kaikki ristin juurelle, Jeesuksen käsiin. Nämä läheiset rakkaani, ja itseni. Kirkon jälkeen pyöräilin uimassa. Vesi tuntuu raikkaalta, mutta vähän molskittuani se jo tuntuu lämpimältä. Ahkerasti olenkin uinut tänä kesänä. Saa nähdä kun menen töihin, riittääkö puhti.

Nuoriso tuli ja menee taas. Elämää on, kun on nuoria vielä ympärillä. Ja hiljaisuuskin tuntuu rauhoittavalle, silloin kun on sen aika.

Orvokit alkukesästä. Olen kylvänyt krassia sekaan, ja ne alkavat kukkia kohta; näkyvät yläkuvassa.