24.05.2007 - Kesäkö tulossa?

Salaa ovat koivut pujahtaneet lehteen, ja pihlajakin avannut kätensä. Näin jopa pari terva- vai mitä pääskyjä lie olleet Hietasaaren rantamilla laiturilla kun menin eilen uimaan.

Samaan aikaan kun velipoika soitti kylvöjä aloittaneensa, minä myös pikkupalstallani käänsin vakoja perunalle. Ensi kertaa näin siellä keski-ikäisen suomalaisen miehen työssä; hän oli laittamassa pensaisiin kehikkoja. Iäkkäitä setiä kyllä näkyy joskus, mutta pääasiassa kaikenikäisiä suomalaisia naisia, sekä läjäpäin ulkolaisia miehiä. Jälkimmäisten palstat ovat kuin nuoltuja: niin siistejä ja rikkaruohottomia. Epätoivon vimmalla meikäläinen yrittää taistella voikukkia ja nokkosia vastaan, eikä loppua näy : (

Pihatöitäkin olen vähän tehnyt, kun lakkiaisiin valmistaudumme. Vähän päivässä syntyy paljon viikossa. Kuitenkin huomaan, että en kerta kaikkiaan kykene usein rehkimään vaikka haluaisin. On tärkeämpää ilmeisesti lukea Raamattua ja rukoilla, vaikka sekin itsestä tuntuu aika olemattomalle ja näkymättömälle. Mutta asiat tapahtuvat ensin näkymättömissä ja tulevat sitten vasta näkyviin. Tahdon luottaa Jumalan johdatukseen, koska hän on sen luvannut niille jotka rukoillen kulkevat.

Kevätkesän yksi nautinto on viedä pyykit aamulla narulle! Paljon tylsempää on keräillä kuivat pyykit pois, puhumattakaan kun sade uhkaa ja pitää yrittää pelastaa puolikuivia lakanoita katoksen alle. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta päivästä ja joka päivän terveydestä. Kummasti se tulee mieleen erityisesti silloin, kun jostain kolottaa tai silmiä kutisee allergian takia kuten nyt.

Lähetin Nivala-lehteen ajankohtaiskirjoitukseni tätini hautajaisista erään sukulaisen pyynnöstä. Saapa nähdä julkaistaanko se. Joskus kirjoittelin sinne jatkuvasti, mutta sitten siirryin Keskipohjanmaahan ja Pohjalaiseen kirjoittamaan. Viime kuukausina en tosin ole saanut mitään lehtijuttuja aikaan. Nyt on rintamalinja ollut eri puolella, jos lukija ymmärtää mitä tarkoitan!

Kävin veren luovutuksessa maanantaina, kun olin muutenkin aikonut mennä. Samana päivänä oli lehdessä juttu, että tarvittaisiin kovasti luovuttajia, ja siellä olikin paljon väkeä. Tämän ajan ihmiset olemme ilmeisesti sellaisia, että kun meitä pökätään, me liikahdamme, mutta oma-aloitteista toimintaa ei tahdo olla! Aina tarvitaan joku sanomaan ja kehottamaan ennen kuin jaksaa tai muistaa mitään tehdä.

Koululla ihmettelen aina lasten tavaroiden siivoa: uusia, isoja pyyhkeitä, uimavaatteita, verkkareita ja takkeja jää lattioille, pihalle ja ties minne, eikä kukaan kaipaa niitä. Jos lapsilta kysyy, ei kukaan ole koskaan nähnyt sellaisia vaatteita. Eräs opettaja oli kerrattain kurkannut joka pojan housunkauluksesta, kun uimahallin jälkeen oli pitkät kalsarit jääneet ylimääräisiksi, eikä kukaan niitä muka omistanut. Olihan sieltä löytynyt eräs kalsariton kaveri, ja näin palapeli tuli kuntoon!

Emme ole siis köyhiä Suomen maassa, kun tilanne on tämä. Tiedän sen itsestänikin, kun taaskin on yhdet avaimet hukassa enkä ole jaksanut etsiä, minkä takin tai farkkujen taskussa ne ovat. Jos olisi vain yksi takki ja housut, ei olisi vaihtoehtoja. Hyvä muistaa tämä, jos kuvittelee olevansa köyhä.

Olen ollut oikein hyvällä mielellä kun ystävä- ja sukulaisjoukko on tarjoutunut tekemään ja auttamaan kun juhlimme Terhin lakkiaisia. Eräs ystävämme tytär oli ollut oikein nyreissään kuultuaan erään heidän tuttavansa olevan meille tulossa juhliin: -Kun niillä on niin paljon sukulaisia ja kaikkia tuttuja muutenkin! Tajusin taas itsekin miten rikas olen suurine sukuineni ja rakkaine ystävineni.

Kiitos teille sukulaiset ja ystävät, että olette olemassa! Olen teistä kiitollinen! Tervetuloa juhlimaan, kun on juhlan aika! Ja sehän on 2.6. illansuussa.