Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen töissä teimme Annikan kanssa luruja, että vesi juoksisi paremmin viemäriin. Annika sohi vettä monen metrin päästä saadakseen veden virtaamaan viemäriin. Sanoin, että tehdään ensin kunnon menopaikat tähän viemärin viereen.

Tuosta oivalsin erään asian tänä aamuna kun rukoilin ystävän kanssa. Tärkeää ei ole sohia jossain hommassa kaukana Herrasta. Tärkeintä on olla kuuliainen, olla lähellä Herraa. Vedenvirtaus ihan viemärin vieressä on tärkein asia. Kyllä se vesi sieltä kauempaa virtaa omalla painollaan viemäriä kohti ajallaan. Mutta jos puro tukkeutuu viemäriaukon vieressä, vesi jää seisomaan.

Siksi tärkein asiamme on elää lähellä Herraa. Hän on luvannut puhua meille. Jos olemme kuuliaisia pienissä asioissa, Hän hoitaa meidän kauttamme myös kauempana olevat vedet virtaamaan oikeaan suuntaan.

Toinen asia, josta Jumala puhui tänä aamuna, on uskon varassa elämisestä. Kuuntelin haastattelua Tuula Secondista, joka asuu perheensä kanssa Italiassa, ja tekee hengellistä työtä uskon varassa. Oli johdatusta, että avasin radion ja tuo ohjelma alkoi juuri. Nimittäin uskon varassa elämisestä Jumala puhui minulle jo heti uskoon tultuani. Hän on puhunut siitä matkan varrella useaan otteeseen esim. Yrjö Myllerin kirjan kautta, ja monen muun ihmisen kirjan tai elämän kautta. Mutta mitään en voi tehdä ellei ylhäältä anneta.Pitää odottaa Jumalan aikaa.

Rukoillessamme ystävän kanssa Jumala puhui profetian kautta Joosefin elämästä. Joosef oli pitkän aikaa vankilassa, mutta uskoi horjumatta Herraan eikä luopunut luottamuksesta. Näin tulee meidänkin uskoa eikä luovuttaa.

Jumalan pyhyydestä Hän on puhunut myös useamman kerran. Jumala on pyhä, ja me olemme syntiset. Sen takia meidän tulee pelätä Jumalaa niin ettemme tee tieten tahtoen syntiä, vaan heti nopeasti menemme Hänen eteensä, kun katkeruus, kauna tms. kohtaa meitä, ettei se olisi esteenä ja rikkoisi yhteyttämme Jumalaan. Emme varmaan voi olla liian tarkkoja tässä asiassa.

Odotatko sinä Herraa, Jeesuksen paluuta? Jos odotat, silloin voit olla varma että Hän tulee ja pääset Hänen mukaansa. Jos et odota, silloin jäät tänne kun Hän hakee omansa pois. Sillä joka ei odota, ei myöskään tarvitse Herraa eikä siis haluakaan Hänen mukaansa.

Rakas Jumala. Kiitos että Jeesuksen nimessä meillä on pääsy sinun pyhien kasvojesi eteen. Kiitos että Jeesuksen nimessä annat meille syntimme anteeksi. Tahdon odottaa Jeesus sinun paluutasi, ja rukoilla, että olen valmis kun sinä pian palaat hakemaan omiasi hääjuhlaan. En tahdo jäädä tänne pimeyteen ja elää erossa sinusta. Ole minulle, Jumala, armollinen rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.