Kategoriat: Ajankohtaista
Jotenkin vain virisi ajatus kirjoittaa pienen pieni ajankohtaisjuttu.
Olin eilen aamulla sairaalassa, kun sinne tuli äänestysihmiset paikalle. Ari äänesti myös ja olin hänen apunaan. Joskus Ari ei ole halunnut äänestää ollenkaan, ja ymmärrän sen hyvin. Kun itse vain makaa eikä voi mitenkään itseään auttaa, niin ei varmaan jaksa niin välittää asioista. Mutta oli kiva, kun hän halusi nyt äänestää. Neljä virallista ihmistä tuli paikalle, ja niin kaikki sujui laillisesti.
Tarkoitukseni on aloittaa ulkoilu Arin kanssa huomenna eli taas lauantaisin nyt kevään mittaan. Olen kyllä kokenut väsymystä välillä ja on tuntunut, että mitä mikään hyödyttää. Mutta muistan sen ilon mikä itsellänikin oli viime vuonna kun olin Arin kanssa ulkona lähes joka lauantai maaliskuusta elokuulle tai milloin se syksy oikein alkoi.
Samalla tuo ulkoileminen tuo tietynlaisen vapauden tunteen: selviän itse mieheni kanssa ulos. Saamme olla kahdestaan pois sairaalan seinien sisältä. Ari on innoissaan, sen tiedän. Ja viime vuonna hänen kuntonsa koheni. Saan itse myös aikaa olla ulkona ja mietiskellä, lukea Arille ja itselleni.
En ole saanut kuukauteen kirjoitettua yhtään mielipidekirjoitusta. Tuntuu, etteivät ihmiset ole enää samanlaisia kuin vuosi sitten; mitä niille osaa kirjoittaa. Onko yhteistä kieltä ollenkaan. Toivon kuitenkin että saisin jonkin johtolangan ja saisin kirjoitettua vielä jotain. Tai sitten kaikki johtuu vain itsestäni.
Kirjaa olen kirjoittanut myös. Olen sen kanssa koko ajan ikään kuin seinää vasten: teksti on tönkköä ja kankeaa. Olen koonnut kolme eri kokonaisuutta, ja liittänyt niihin mielipidekirjoituksiani. Pitäisi saada vaan sitä tekstiä luontevasti kirjoitettua. Ei pitäisi ajatella niinkään lukijoita vaan kirjoittaa vaan.
Olen viime aikoina lukenut Cooksonin kirjoja. Häneltä julkaistiin vissiin yli sata romaania, kun hän eli. Valtava mielikuvitus. Toisaalta näen hänen teksteissään tietyt yhtäläisyydet aina nyt kun olen enemmän niitä lukenut. Hän kirjoittaa omasta elämästään käsin, kuinkas muuten. Kirjoissa tulee selvästi esiin aviottomat lapset, huorat, yhteiskuntaluokkien erot ja niiden ylitykset: joko päähenkilö onnistuu pääsemään ylempään yhteiskuntaluokkaan, tai sitten jos se ei onnistu, ylempiarvoinen mies tulee nolatuksi. Kirjailijalle nämä ovat pääteemoja. Kuitenkin nautin siitä, että kirjan alussa ei voi ennustaa miten tulee käymään. Ja kirjailijalla on hyvin erilaisia ihmistyyppejä kuitenkin mukana. Mielenkiintoista. Harmittaa vaan, kun en tahdo malttaa lopettaa lukemista kun pääsen alkuun.
Kirjailin näkemys myös uskonnosta tulee esille. Hänellä on katolinen tausta, mutta mahtoiko hän koskaan löytää elävää uskoa? Joka kirjassa hän tuo jonkun ihmisen suun kautta esiin sen, että jos Jumala olisi, niin miksi hän sallii sotaa tms. kärsimystä. Se on surullista, ettei kirjailijalla ole uskosta oikeaa käsitystä tai siis hän ei ole itse löytänyt totuutta.
Samalla olen lukenut taas kerran Yrjö Myllerin elämäkertaa ja se vetoaa minuun edelleen. Saman tyyppinen kirja oli Esirukoilija, Howellsin elämästä. Molemmat elivät uskon varassa. Olen näkemässä, että tietä avataan sinne suuntaan, minne Jumalan käsi näyttää tietä. Se mikä itseä kiinnostaa ja vetää, voi osoittautua myös suunnaksi itselle. Aika näyttää miten on.
Kevät on selvästi tullut, ja hengellisestikin toivoisi jotain läpimurtoja. Kovin on nihkeää vielä. Mutta odottaminen on kristityn perusjuttu, siihen on suostuttava, koska se kasvattaa parhaiten tällaisia hätähousuja jollainen minäkin olen.
Toivon, että sinä lukijani, antaisit minulle edelleen hyviä lukuvinkkejä tai kirjoituksen aiheita. Tai sitten minun täytyy vaan odottaa...
Siunattua kevättä Sinulle, joka tätä luet. Jumala olkoon kanssasi.