07.02.2007 - Pakkaspäivän iltana

On ollut kiireinen viikko. Työkaverit ovat sairastaneet ja sen takia on ollut ylimääräisiä hommia. Muutenkin on sattunut kokousta ja rukousiltaa tälle viikolle. Tuntuu, etten ehdi saada tarpeeksi aivoilleni aikaa rauhoittua. On niin paljon, mitä pitäisi pohtia.

Viime sunnuntaina oli merkittävä ilta seurakunnassa. Jotain puhkesi tai repesi. Ihmiset murtuivat. En tiedä kuinka moni, mutta minä ainakin, ja useita muita. Herätys on alkanut. Se alkaa uskovista. Uskovien on alettava tehdä parannusta, itkeä syntejään ja surra ja murehtia sieluja, jotka ovat menossa kadotukseen ilman Kristusta.

Olemme jonkin aikaa rukoilleet muutamien ihmisten kanssa tunnin ennen seuroja kirkossa. Minulle on tullut selväksi, että se on minun tärkeä muurinaukkoni juuri nyt. Toinen tehtävä, mistä iloitsen, on organisoida ihmisiä eri tehtäviin. Juuri se tuntuu omalta hommalta minulle: etsiä ihmisiä, jotka haluavat todistaa uskostaan, lukea Raamattua seuroissa, tervehtiä tulijat, lukea esirukoukset.

Se, että Ari voi ja saa olla mukana esirukouksessamme kirkolla, on hyvin merkittävä juttu sekin. Näen, että hänelle se on tärkeää myös. Olemme yhdessä mukana. Rukoushetki sattuu neljäksi, jolloin Arille pitää tiputtaa ruoka. En anna sen hidastaa tahtia. Kaupungin kirkolla pari viikkoa sitten kiipesin tuolille ja laitoin pullon tiputtamaan ruokaa kirkon ikkunan pieleen. Jos ongelmoisin etukäteen, miten jokin asia onnistuu, en olisi uskaltanut koskaan viedä Aria kirkkoon. Mitä vain voi sattua. Viime pyhänä hän oli esim. aika limainen. Kippailin hänen tuoliaan, ja välillä hakkasin kylkiä ( siis Arin ), kun hänen oli vaikea saada yskityksi ja oli huono olo. Välillä rukoilin tykönäni hänen puolestaan, että hän saisi nukutuksi hetken, niin ei niin väsyisi yskänröykytyksessä. Kyllä hän nukahtikin.

Joka kerta ylämäkeä hilatessani pyörätuolia rukoilen, ettei työ ole turhaa. Herra lupaa, ettei se ole! Jokin tarkoitus tällä kaikella on, vaikken nyt sitä ymmärrä. En tiedä, kenen takia tätä kaikkea pitää kestää ja kokea, mutta ei väliä, kun Jumala tietää. Tämä on hyvä osa, eikä ies paina, kun ottaisin sen Jumalan kädestä iloiten. Mutta olen tosi kapinallinen välillä Jumalaa kohtaan, ja kerron sen hänelle avoimesti. Sen jälkeen tulee rauha, kun sanon, että tapahtukoon sinun tahtosi. Sitä minä joka tapauksessa tahdon.

Toivon, että voisin puhua niistä asioista, joita Jumala tahtoo minun puhuvan. Tuntuu kuitenkin usein, että olen hyvin saamaton, enkä kuule mitä Jumala tahtoisi puhua. On pientä ja heikkoa tämä kristityn vaellus. Mutta Jumala on luvannut olla heikoissa väkevä, joten sikäli ei hätää. Me näemme vain taustapuolen; hän näkee kokonaisuuden ja tuloksen. Mekin kerran sitten perillä.

Tämä herätys on mielenkiintoinen asia. Se pistää kaikkien korttipakan uusiksi. Ensi uskovien rivit ja pasmat menevät sekaisin. Tutut ja turvalliset kuviot hajotetaan, ja se on aika pelottavaa. Voimme luulla, että jumalattomien pitäisi herätä näkemään kadotuksen vaara. Niin pitääkin. mutta se tapahtuukin ensin uskovissa. Meille pitää tulla synninhätä omasta sielustamme ja pelko kadotukseen joutumisesta. Sitten Pyhä Henki voi laskea hädän jumalattomien sieluista, niin että alamme itkeä sitä. Ensin on tultava synnintunto, sitten voi tulla armontunto.

Ilman synnintuntoa ei voi olla armontuntoa. Ei katumaton ihminen tarvitse armoa; mihin hän sitä tarvitsisi? Itse kun tulin uskoon, kesti puoli vuotta, ennen kuin synninhätä iski. Sitten makasinkin lattialla, ja huusin Jeesukselta armoa. Tuntui ettei Jeesus voi tällaista kamalaa ihmistä mitenkään rakastaa. Mutta ristillä vuoti Jeesuksen veri minun ja sinun syntien takia. Pelastumme yksin armosta, Kristuksen täytetyn työn takia, meidän puolestamme. Se on ilosanoma, jota meidän tulee julistaa.

Jos et ole vielä uudestisyntynyt Jumalan lapseksi, rukoile, että se saa tapahtua! Silloin pääset oikeaan asemaan Jumalan edessä. Jumala antaa sinulle synnit anteeksi mielellään: Hän on maksanut sinusta hinnan. Ota lahja vastaan. Hän ei pakota ketään siihen. Syntien anteeksi saaminen, ja Jumalan lapseksi pääseminen on ihmisen kallein asia. Itse olen saanut kokea sen todeksi, ja toivon että se tulee myös sinun omaksesi.