Kategoriat: Muu kirjoitus
Pohjalaisessa 1/07
Menin kuppilaan ja tilasin kahvit pitsan kera. Kuppilan tädillä oli kivat jutut, ja kovasti hän puhuikin. Ei tosin minulle. Suupielestään hän kuiskaili, haluanko pitsan lämmitettynä. Halusin. Hän oli tottunut kännykän käyttäjä, eikä työ kärsinyt hänen juttelustaan. Varmaan tosi tärkeät jutut oli kaverin kanssa. Työasioita kuuluivat puhuvan, mutta ehkä ne olisivat voineet pari minuuttia odottaa. Ei asia ainakaan minun annostani koskenut.
En toki ollut kuppilan tädin keskustelua vailla; olin saanut sinä päivänä jo riittävästi jutella ihmisten kanssa. Hyvää asiakaspalvelua en sijaan saanut. Eikä saanut sekään henkilö, joka koko päivän odotti ruokapalvelun kuljettajaa. Kun tämä viimein tuli, hän puhui kännykkään koko ajan. Asiakas oli odottanut aamusta asti, että saa vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa. Mutta ei onnistunut. Hänelle toimitettiin ruoka kuten mihin tahansa kohteeseen. Ihminen tuossa kohteessa ei kuitenkaan tullut kohdatuksi. Ei tainnut ruoka maistua.
Jokainen ihminen toivoo tulevansa nähdyksi. Ainakin tilanteissa, joissa pitäisi tapahtua kohtaaminen. Kun seuraavan kerran viet ruokaa vanhukselle tai sairaalle, voisit vaihtaa pari sanaa.
Luulen, että saisit itsekin hyvän mielen ja asiakas söisi ruokansa hyvällä ruokahalulla. Hän tuntisi, että hänellä on ihmisarvo, vaikka hän on yksin ja usein kokee itsensä hylätyksi.
Terve asiakas voi vaihtaa kuppilaa, jos ei palvelu pelaa. Mutta ruokapalvelun tms. asiakas ei voi valita. Lämmittää kuulijankin mieltä, jos kuulee kohteliaasta ja sydämellisestä palvelusta. Sellaista toivoisi jokaiselle sairaalle ja vanhukselle. Se ei maksa mitään, mutta antaa toivoa ja iloa molemmin puolin.