Kategoriat: Muu kirjoitus
Lähetetty Pohjalaiseen, ja julkaistu myös.
Poikamme loukkasi syksyllä selkänsä juostessaan pelikentällä monttuun. Terveydenhoitajan kautta hän sai apua, mutta kun tilanne jatkui, hänen kehotuksestaan menimme lääkäriin. Päätimme mennä illansuussa, koska tiesin, että silloin on vähemmän jonoa.
Pääsimme lääkärille melkein heti, koska jonoa ei ollut. Lääkäri ihmetteli, mikä toi meidän siihen aikaan paikalle, kun kipua oli jatkunut jo pitkään, eli ei ollut akuutti tilanne. En siinä hetkessä keksinyt vastausta, mutta jäin miettimään. Tuli sellainen vaikutelma, että meidän pitäisi siis mennä aamulla jonottamaan; pojan olla pois koulusta, minun töistä tai mikä silloin onkaan tilanne. Kuuluisi jonottaa monta tuntia, että sitten on lupa päästä armollisen lääkärin luo. Sitten meillä olisi oikeus pyytää apua; sen saaminen on tietysti eri asia.
Sen sijaan illalla ei saa mennä; avun saa ehkä liian nopeasti. Täytyy jonottaa, että tulee testatuksi todellinen avun tarve. Mielestäni lääkäri on siellä illallakin avuntarvitsijoita varten, oli akuuttijuttu tai ei.
Emme saaneet silloin juuri apua, ja nyt pitäisi päästä omalääkärille, kun kipu jatkuu. Soitin maanantaina hänelle aikaa. Soittakaa loppuviikolla. Soitin. Soittakaa kahden viikon päästä; silloin tiedetään, saako omalääkärille aikoja, vai annetaanko ne toisille lääkäreille. Aikoja ei siis silloin vielä ole jaossa. Nyt oli tietokonekin epäkunnossa. Soittoni jäi kirjaamatta. En tosin tiedä, vaikuttaako se johonkin, onko asia tietokoneella vai ei.
Yksityislääkärille pääsisi. Sinne voivat mennä kaikki, joilla on riittävästi rahaa. Se tilanne ei ole kaikilla. Eriarvoisuus on lisääntynyt. On enemmän köyhiä, ja vastaavasti taas joillakin on rahaa, niin ettei tiedä mihin sijoittaisi, kuten Pohjalaisen pääkirjoituksessa kerrotaan 11.1.07.
Ehkäpä menemme taas illansuussa päivystykseen.