Kategoriat: Ajankohtaista
Huomenna perjantaina 8.9. tulee kuluneeksi 28v siitä, kun tutustuimme Arin kanssa. Se tapahtui Alkio-opistolla portaissa. Minä olin palaamassa lentopallo-ottelusta, jonka meidän talo oli hävinnyt alta aikayksikön, ja Ari oli tulossa sitä vasta katsomaan.
Sinä iltana juttelimme ensi kertaa ja sitten tiiviisti koko talven. En vain ymmärrä mistä näitä vuosia on päässyt kertymään näin paljon tähän väliin? Mihin elämä on vilahtanut? Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut: esikoinen on menossa naimisiin tulevana talvena, ja sekin tuntuu pöyristyttävälle muutokselle. Sehän näes osoittaa selvästi, että me emme Arin kanssa ole enää nuoripari, vaan keski-iässä pahan kerran. Jyrkin ja Maaritin hääsivuja pääset tutkailemaan katsomalla hänen kotisivujaan joihin löydät linkkisivulta osoitteen.
Tänä iltana Ari taas kuumeessa. Kumma juttu, etten taaskaan hoksannut, että näin tässä käy. Olen tehnyt tihutöitä Herramme vastustajan reviirillä, ja se sitten hyökkää Arin kimppuun. Ari on minulle rakas ja tärkeä, ja sen kautta minua on helppo haavoittaa. En ole tosin viime aikoina paljon enää hätkähtänyt kuumeen noususta, koska se on aina seurannut tilanteissa, jolloin olen ollut evankeliumin asialla.
Olin sairaalassa pari tuntia ja luin Arille Raamattua. Syvä rauha vallitsi välillämme ja sydämessäni. Imulaite on kova sana Arin tapauksessa. Aluksi ajattelin, että sitä en halua tai kykene käyttämään, mutta se on lopulta helppo ja tosi kätevä kapistus. Lyhyesti sanottuna sillä saadaan kiskaistua limat kurkusta ettei Ari tukehdu siihen! Ja se on auttanut niin että kuumeilua ja tulehduksia on tosi harvoin nykyään. Vähän päälle 38 oli Arin kuume, mutta lääkekuuri on aloitettu, ja huomenna selviää mikä on suunta. Sairaalasta lähtiessäni kuume oli jo alentunut alle 38:aan.
Sunnuntaina tarkoituksemme on mennä Vaasan kaupungin kirkkoon ehtoolliselle klo 17 tilaisuuteen. Sinne joku haluaisi estää menomme mutta jos Jumala tahtoo että Ari on siellä kanssani pyhänä, niin hän sitten on. Ari saa palan ehtoollisleipää viiniin kastettuna suoraan suuhun, ja minä otan sen sitten pois myöhemmin. Hänhän ei voi niellä mitään, kun kaikki tahtoo mennä henkitorveen. Pian on 9 vuotta kulunut siitä kun hän on voinut syödä suun kautta. En tiedä miten kauan voi elää tuollaisen letkun varassa. No, sitä on turha miettiä. Olemme itse kukin vain askeleen päästä kuolemasta joka tapauksessa: näin sanoi Daavid, ja sama on totta meilläkin. Emme tiedä aikaamme.
Tämä aika jota elämme, on erittäin mielenkiintoista. Ihmisiä on herätyksessä ja tullut uskoon. Kuulin juuri eräästä, jonka puolesta vuosi sitten rukoilimme. On se ihmettä, mitä Jumala saa aikaan, kun ihminen antaa elämänsä hänelle: koko tyyli muuttuu, sydän muuttuu. Ihminen siirtyy kuolemasta elämään Raamatun mukaan.
Odotan herätystä. Odotan tulen syttymistä oikein kunnolla. Odotan ihmeiden tapahtumista kaupungissamme. Odotan tosi paljon Jumalalta. Hän lupaa, että joka häntä seuraa, ei pety. Itseen pettyy, mutta Jumalaan ei koskaan. Ensiksi odotan, pääsemmekö kirkkoon pyhänä vai mihin Arin tilanne kääntyy.
Huomenna siis juhlistamme taas erästä vuosipäivää. Sinullekin, lukijani, siunausta alkaneeseen syksyyn ja sadonkorjuuseen, joka toivon mukaan pian alkaa! Hengen sadon.