Kategoriat: Muu kirjoitus
Vastineeni palautekirjoitukseen; oli Kalevassa la 2.9.
Jatkan keskustelua lastemme hyvinvoinnista/pahoinvoinnista, koskapa toinenkin lukija tarttui asiaan (Kaleva 31.8.). On mahdotonta kirjoittaa kaiken kattavasti ts. niin että asiat tulisivat tyhjentävästi selvitettyä vaikka keskustelua jatkettaisi pitkäänkin. Maailman ongelmat olisi selvitetty, jos niin olisi.
On hyvä että lapsemme saavat hammashuoltoa kuten myös että nälkää täällä ei nähdä. Ongelmat ovatkin täällä päinvastaiset: ei tiedetä mitä syötäisi kun kaikkea on liikaa. Mikään ei tahdo maistua eikä riittää. Kouluruoka ei maistu, kun välitunnilla voi hakea limsaa ja patonkia. Miksi syödä "pahaa" kouluruokaa, kun on mahdollisuus hampurilaisiin tms! Kaikilla ei ole tosin varaa limsoihin tms., esim, meidän lapsilla. He joutuvat itse kustantamaan herkkunsa, ja em. syystä he syövät kouluruokaa mielellään.
Minulla on ollut kummilapsia Ugandasta vuosikausia. En ole tietämätön asioista joista kirjoitit, vaikka en kuvittelekaan itsestäni liikoja. Köyhät ja heikot ovat sydämelläni, koska oma tilanteemme on aavistuksen verran sitä, mistä kirjoitat:"elättääkseen perhettään sekä lasten että vanhempien on tehtävä töitä". "Yksisilmäisiä" ajatuksiani voi lukea kotisivultani.
Pääpaino kirjoituksessani oli siinä, että meillä Suomessa olisi mahdollisuus olla enemmän lasten kanssa, olla läsnä heidän elämässään. Meidän ei ole pakko tehdä työtä kaukana perheestä silloin kun lapset ovat pieniä. Ei ainakaan molempien vanhempien. Se on valinta- ja arvokysymys. Tulot ovat silloin pienemmät eivätkä lapset saa kaikkea haluamaansa, mutta on hyvä oppia siihen, ettei kaikkea saa. Maailmankuva muodostuu realistisemmaksi.
Kirjoitin nimenomaan siitä, mitä meillä pitäisi tehdä enemmän: oppia tuntemaan omia lapsia. Tätä kautta parantaisimme omaa yhteiskuntaamme myös. Se olisi se perusjuttu mikä meiltä puuttuu. Mutta monilla vanhemmilla ei ole siihen aikaa eikä halua.
Paula Hakkola, Vaasa