27.03.2023 - Toivoa on!

Ostin taannoin äidilleni

kaninkarvaisen hihattimen, jonka hän lahjoitti minulle takaisin jossain vaiheessa. Se on monitoimiasuste. Se lämmittää hartioita. Sen voi sitoa pään ympärille huiviksi. Viimeisin idea oli sitoa toinen hiha kiinni ja laittaa kuumavesipullo hihaan, jota pidän rinnan tai kaulan päälle, loput kaulan ympärille. Toimii!

Eilen otin perinteisen

kattilahöyrysysteemin käyttöön, että saisin tehoja paranemiseen. Toki käytän Wello 2 -laitetta monta kertaa vuorokaudessa, yöllä etenkin. 10 päivää olen ollut aivan toisen asialla, nukkunut muutaman tunnin yössä, yskinyt ja yskinyt. Ja nojatuolissa nukkuessani olen saanut monesti migreenin, kun nukahtaessani pää on kiertynyt vinoon.

Soitin neuvontapuhelimeen, jossa kehotettiin vaan olemaan kärsivällinen, Minua helpotti, kun sain vuodattaa koko sairauskertomuksen itsestäni. Vähän rupesin suorastaan paranemaan. Mutta se neuvo, että kattilasysteemi olisi vanhanaikainen ja turha, kuulostaa oudolta. Mitä sillä hoitajalla oli kattilaa vastaan, kysyn vaan.

Tänään jälleen keittelen vettä kattilassa ja hengittelen höyryä. Kehittelin eilen jätskipurkin kannesta nenättimen, tein siis viillot kanteen. niin että silmälasit eivät höyrysty ja voin mahdollisesti lukea tai tehdä sudokua samalla kun höyrytän. Vesi ei saa olla liian kuumaa siinä tapauksessa. Huomasin sen juuri, sillä lasit höyrystyivät.

Jonain öinä olen

käärinyt lampaannahan pääni ympärille, korvia on särkenyt ja kuin kurkussa olisi paise, kipu on ollut todella ikävää. Kun 2v lapsenlapseni oli nähnyt tämän kuvan, hän oli todennut: - Mummo leikkii. Voi sitä mummoa!

Tänä aamuna

on ollut voimia vähän ryhdistäytyä. Oli pakko. Pesin pyykkiä ja valkoinen nenäliinan ketale mössäsi koko satsin. Jouduin imuroimaan vessan ja samalla imuroin eteisen matonkin. Ja ovensuun joka huoneesta. Kon Mari -tyyliin, näkyvät paikat. Vai oliko se jokin muu tyyli, en muista.

Kävin myös viemässä roskia. Sain jälleen toimia omalla alallani. Biojätelaatikko oli reunaa myöten täynnä, toinen lähes tyhjä. Minä tasasin vähän saalista, ei sovi, että toista suositaan toisen kustannuksella. Löytyi sieltä jälleen yksi muovipussi, joka kuului sekajätteisiin. Ehkä pussissa olisi ollut kahvinpöönejä, en tutkinut. Tällä kertaa ei löytynyt yhtään paistinpannua, joten suunta on oikea. Tulee niin kaikkensa antanut -olo, kun järjestelee toisten roskapusseja.

Mieheni puolestaan

järjestelee meillä paikkoja ja on laukannut kaupassa ostamassa rouvalleen valmisruokaa, ettei minun ole tarvinnut evää väräyttää muuta kuin yskimiseen. Siinä ovat eväni kyllä väsyneet ja eväs ollut tarpeen.

Reilun viikon ajan

Seppo on myös lukenut minulle Raamattua, hartauskirjaa sekä Elma Aaltosen kirjaa. Yhtenä päivänä hän luki neljä kertaa minua viihdyttääkseen ja näköjään hän itsekin pitää kirjasta. Eilen kuulimme, kuinka Elma sai noin 50-vuotiaana Taiwanilla ollessaan asua 9 kuukauden ajan todella ankeissa oloissa. Itse hän kirjoitti kuitenkin, että hänen kotinsa ovat "hassunkurisia". Tässä asunnossa oli yksi huone, hyvin harva ja kamala. Vieressä oli sikala, sieltä suunnalta kävi tuuli, ja siathan kiljuvat välillä korvia vihlovasti. Ja kuulemma yskivätkin.

Toisella puolella asunnon vieressä oli miesten vessa, jossa ei ollut ovea. Elma oli vasta myöhemmin kertonut ystävälleen, että hän oksensi aluksi joka kerta kotiin tullessaan - asunnossa oli tietysti lämpöä melkein kuin meillä saunassa. Pienellä paikalla ja nöyränä Elmaa pidettiin. Hän asui jossain vaiheessa alueella, jossa ei ollut yhtään kristittyä eikä kukaan halunnutkaan uskoa Jeesukseen. Kielitaitokin oli rajallinen Elmalla, ja hän koki usein huonoutta, kun ei mielestään saanut mitään aikaan. Mutta työ on Jumalan, joka lohdutti Elmaa, niin että hän kesti. Toinen on kylväjä, toinen leikkaaja.

Elma Aaltonen

on ollut persoona, lahjakas ja humoristinen. Varmasti huumori on osaltaan auttanut Elmaa jaksamaan. Hän kirjoitti monia kirjoja ja päiväkirjoja ja vuosikertomuksia lähetyskentältä. Näistä Annikki Mattila on koonnut tämän kirjan. Suosittelen todella.

Käydessäni roskiksella

tein pienen kävelylenkin samalla. En ole ollut viikkoon ulkona. Ehkä teen vielä toisenkin tänään, katsotaan. Seppo oli kaatunut viikko sitten ja hänellä on nyt muhkea mustelma kyljessä eikä se ole ihan kivutonkaan. Liukasta siellä taisi olla nytkin, vaikka tiet ovatkin enimmäkseen hiekoitettuja.

Sairastellessa

on aikaa ajatella erilailla kuin yleensä. Nyt tuntuu suurenmoiselta vain sekin, että jahka paranen, jos Herra sen suo ja kuten toivon, on ihanaa, kun voin ottaa taas lapsenlapsia käymään meillä. Tai mennä vähäksi aikaa hoitoavuksi jonkun lapsen perheeseen. Tai käydä vaan kävelyllä ja ulkona. Ja Nivalaankin pääsemme sitten. Mutta kaikessa on sanottava kuten Jaakobin kirjeessä opetetaan, että emme me voi sanoa, että teen niin ja niin. Tai voin toki sanoa, mutta mikään ei ole minun ottamisessani vaan Jumalan kädessä.

Sen sijaan on sanottava, jos Herra suo, niin menen siihen ja siihen kaupunkiin. Ja jos Herra ei suo, niin senkin saan ottaa Jumalan hyvänä lahjana, sillä hän antaa vain hyvää lapsilleen kuten mekin vajavaiset ihmiset pyrimme omillemme antamaan. Tosin meidän antamiset voivat myöhemmin osoittautua huonoiksi, mutta Jumala näkee kauas ja sen takia hänen antinsa on aina parasta mahdollista. Uskotko sen? Minä tahdon uskoa, vaikka se on välillä vaikeaa.

Raamattu kehottaa

meitä katsomaan taaksepäin siinä mielessä, että näkisimme Jumalan teot ja miten ihmisille on käynyt, kun he ovat seuranneet Jumalan tahtoa - tai eivät ole seuranneet. Psalmi 73 on tästä hyvä esimerkki. Voimme katkeroitua, kun muilla menee lujaa, ja minä vaan, raukka, kärsin ja minua pidetään tiukoilla. Kuitenkin jälkikäteen vain sen käy hyvin, joka luottaa Herraan. Psalmista 85:

Herra antaa meille kaikkea hyvää,

ja meidän maamme antaa satonsa.

Vanhurskaus käy hänen edellänsä

ja seuraa hänen askeltensa jälkiä.

Jesajan 57. luvussa puhutaan tähän viitaten myös:

Kun sinä huudat,

auttakoon sinua jumaliesi joukko!

Mutta tuuli vie ne kaikki,

henkäys ottaa ne pois.

Mutta joka minuun turvaa, se perii maan

ja ottaa omaksensa minun pyhän vuoreni.

Sairastellessani

olen taas vaihteeksi värkännyt rintarosseja/laukun koristeita. Ompelukonetta kun ei voi sänkyyn ottaa ja muutenkin kankaat pölisevät, joten yritän välttää toistaiseksi. Värikkäät langat ja muut härpäkkeet piristävät ja tuovat iloa. Ehkä menen myymään niitä kesällä Palosaaren torille, jos torihomma saadaan pyörimään. Tai jos en saa myydyksi, laitan niitä koristeeksi laukkuihin, joita pakkaamme Operaatio Joulun lapsille (OJL). Niin tein viime vuonna. Ja saatanpa antaa lahjaksikin.

Mutta helmet tulevat

kaikki OJL -paketteihin. Niitä olen saanut vielä lisääkin ison repullisen eräältä Romantikolta, jolla on ollut iso helmijemma. Helmiä löytyy meiltä sängyn alta ja päältä ja joka paikasta. Ja neulatkin ovat välillä kateissa, mutta kaikki löytyvät aikanaan.

Lempiruokaa, maksalaatikkoa,

tänään. Lämmitin sitä syödäkseni samalla, kun kirjoitan. Miehellä on vielä tällä viikolla töitä, mutta sitten heittäydymme kevätlomalle ennen kesälomaa. Minä jatkan tosin avustajanhommaani, mutta se on hyvin pienimuotoista ja hyvä niin, sillä ei minulla ole voimia enää nykyisin sitoutua isoihin vastuisiin. On tärkeää kuunnella itseään ja omaa jaksamistaan. Ja työtä on monenlaista.

Kohti pääsiäistä käymme,

en ole päässyt messuun pariin sunnuntaihin. Toivon, että ensi sunnuntaina olen kunnossa, mutta aika senkin näyttää. Yhä yskittää puuskittain melkein jatkuvasti.

Olkoon päiväsi siunattu, kun tätä luet, arvoisa lukijani!