12.03.2023 - Vain pieni kansanlaulu

Koska laiskottaa kovasti, päätin kirjoittaa vain vähän ja siitä tuo otsikko.

Ajatelma

päivän saarnasta, jonka piti tänään Eero Kaumi. Meidän tulee rukoilla synnintuntoa, sillä ilman sitä emme koskaan tarvitse evankeliumia, joka voi meidät pelastaa ja vapauttaa. Synnintuntoa emme saa itse aikaan, sen tekee Pyhä Henki. Sikäli kuin olet kokenut synnintuntoa, tiedät, että siitä on leikki kaukana. Ihminen on pääsemättömissä omista pahoista teoistaan, sanoistaan ja koko elämästään, joka tuntuu olevan pilalla pahasti. Lain saarna synnyttää synnintunnon, evankeliumi paaduttaa.

Tätä Eero

painotti moneen kertaan. Evankeliumi ilman lain saarnaa sitä ennen paaduttaa ihmisen. Paatuminen on sitä, että ihminen on niin hyvä ja itsessään tärkeä, ettei hänelle kelpaa Jumalan armo, hän ei tarvitse sitä. Syntinen tarvitsee, ja siksi meidän on tarpeen tulla syntisiksi, että ymmärtäisimme, mitä me todellisuudessa tarvitsemme.

Koko saarna oli erinomaisen puhutteleva ja minun on kuunneltava se vielä uudestaankin viikolla. En jaksa muistaa nyt muuta - pitäisi tehdä muistiinpanoja samalla, kun kuuntelen. -Saarna löytyy lhpk.fi/saarnat sivustolta.

Kirkkokahveilla saimme Gideon-tietoutta

ja rukouksen merkitys tuli esille. Ihmiset muuttuvat, kun heidän puolestaan rukoillaan. Me itse muutumme. Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Ei aina tahtomallamme tavalla, mutta parhaalla tavalla kuitenkin. Joskus täytyy odottaa kauan, ennen kuin vastaus tulee. Joskus emme ymmärrä vastausta saaneemme tai se tulee vasta kuolemamme jälkeen. Mutta Jumala ei petä meitä.

Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

Kerroin muutama vuosi sitten

kirjeenvaihtokaveristani. Hän asui Englannissa ja aloimme kirjoitella toisillemme noin 50 vuotta sitten. Välillä oli aikoja, etteivät kirjeet vaihtuneet juuri, mutta joulun alla sain häneltä tuolloin kirjeen ja tulin todella iloiseksi ja vastasin hänelle. Helmikuussa sain kirjeen hänen sisareltaan, että Jane on kuollut. Se oli pysäyttävä kokemus.

Tämän vuoden helmikuussa

tapahtui sama toistamiseen. Olen kirjoitellut erään opiskelukaverini kanssa lähinnä joulukirjeen joka vuosi 40 vuoden ajan. Hän kirjoitti joulun alla terveysongelmistaan, hän oli jäänyt eläkkeelle hiljattain. Kuitenkin hän totesi, ettei mitään vakavaa ole löytynyt. Helmikuussa sain kuulla, että hän on kuollut. Tämä oli minulle shokki. Hän niin iloitsi lastenlapsista ja kodin asioista. Yhtäkkiä aika loppui, kaikki jäi tänne, kun kutsu kävi. Olenko minä valmis lähtemään, jos kutsu tulee äkillisesti? Oletko sinä? Keskenhän täällä jokaisella asiat jäävät yleensä ellei sitten ihan vanhana ja väsyneenä saa nukkua pois.

Menneellä viikolla olin

uimahallissa eräänä päivänä työni puolesta ja huomenna on jälleen tarkoitus mennä. Minulla on aina eväät mukana, uimasession jälkeen on hauska nauttia kahvia ja voileivät ennen lähtöä. Pienet asiat ovat tärkeitä.

Ensi viikolla

on myös hääpäivämme, neljäs (4.) sellainen. Miten ihmeessä aika on vilahtanut näin nopeasti? Kai se on mennyt toista opetellessa tuntemaan.

Luultavasti saan kukkia. Sain myös naistenpäivänä. Toitotan miehelleni joka toinen päivä, suunnilleen, miten kovasti rakastan NEILIKOITA. Hän oli naistenpäivänä kipaissut onnellisena kukkakauppaan ja pyytänyt siellä hartaasti KRYSANTEEMEJA. Hmmh. Kirjoitin tämän jälkeen viestin miehen hammasmukiin; Nej likka. Jos se virkistäisi muistia, tuollainen sanojen vääntely, sillä hän siteeraa Fingerborgia jatkuvasti. No, jos hän ei kirjoita neilikkaa kalenteriinsa, luultavasti saan jälleen jotain ihan muuta. Mutta kukka kuin kukka. Enkä minä vihaa krysanteemejakaan, ne vain eivät ole neilikoita. Toivon kuitenkin saavani seuraavaksi neilikoita, jos se mitenkään on mahdollista. Minusta on tullut vaativa!

Saimme luetuksi,

toisin sanoen Seppo luki minulle, kirjan 10 matkaa Mongoliaan. Se on Mailis Janatuisen erinomainen lähetyskirja, jossa tulee monenlaista asiaa esiin. Nyt siirryimme Elma Aaltosen elämää seuraamaan. Annikki Mattila on kirjoittanut tämän Kiinan ja Taiwanin lähetin elämäkerran ja olemme hänen opiskeluajoissaan menossa. Olen lukenut kirjan kerran ennenkin, mutta on ihan eri asia kuulla se toisen lukemana ja sitä paitsi olen unohtanut tyystin kirjan sisällön. Sen vain muistin, että kirja on humoristinen. On mahtavaa huomata, miten erilaiset lahjat itse kullakin ihmisellä on - kuten tällä Elmallakin. Tilasin kirjan netistä, maksoi postikuluineen vain vähän yli 12 euroa.

Viikon mittaan

olemme tehneet mukavia kävelyretkiä päivittäin. Tänäänkin sää oli mitä ihanin, aurinkoinen ja tyyni. Toisinaan on ollut kylmä tuuli, mutta kun on asianmukaisesti pukeutunut, niin ulkoilu on oikein piristävää.Bongailtiin tölkkejä ja pulloja jonkin verran. Löysin eilisen päivälehden, jossa on iso, sopivan vaikea ristikko. Täytän sen ja lähetän toimitukseen, jos vaikka joskus tärppäisi lahja-arvonnassa. Yli 500 muuta toivoo samaa, mutta vain pari onnekasta jää koukkuun joka viikko.

Ostimme minulle

uuden makuupussin, joka pitää lämpöä pakkasellakin. Tein itse siihen vetoketjullisen makuupussilakanan, niin että itse makuupussi pysyy puhtaana. Seppo sai sen tekemisen kuulostamaan niin helpolta, että aloitin heti vimmalla ompelemaan. Onneksi en ajatellut asiaa etukäteen - kuten en yleensäkään - sillä homma oli vähän kinkkisempi kuin kuvittelin. Se onnistui kuitenkin yli odotusten. Tosin vetoketju, joka on päälaella, meni vinoon, mutta tunnistanpa sen heti, jos joku sen minulta varastaa, mitä ei varmaankaan pääse tapahtumaan. Mutta se on hyvä tekosyy sille, miksi sitä ei kannattanut purkaa. Eikä se haittaa käyttöä ensinkään.

On aika

mennä kärkkymään, jos lukisimme Sepon kanssa illan tekstit. Pari lukua Jesajasta, luku kummallekin. Rukouksia Toivoa Naisille -rukouskalenterista sekä Wycliffen omasta. Ja lisäksi monia muita seurakuntaa, lähettejä tai läheisiä koskevia rukouksia, miten milloinkin. Ja jos Seppo jaksaisi vielä lukea Elman tarinaa vähän eteenpäin, niin se olisi ilo.

Siunattua alkavaa viikkoa, arvoisa lukijani, sinulle!

Minun silmäni katsovat alati Herraan, sillä hän päästää minun jalkani ansasta. -Ps 25:15