09.11.2022 - Kohti kirkkovuoden loppua

Olin varmaan toisella luokalla, kun koulussa oli läksynä kuukausien opettelu. Muistan, kuinka tuskailin äidille, etten ikinä opi näitä. Näköjään opin kuitenkin. Nyttemmin näen silmissäni sen aukeaman, jossa oli kuukaudet ja niistä kuvat. Minun on helppo tietää, mikä kuukausi on esimerkiksi puolen vuoden päästä jostain kuukaudesta, koska näen kuvan silmissäni.

Marraskuu ja joulukuu

asettuvat oikean sivun alareunaan. Ja marraskuun alusta alkaa loppusuora vuodelle. Siihen asettuu myös pyhäinpäivä, jota juuri vietimme. Ja kuten kerroin, isovanhempieni kuolema tapahtui noina päivinä, kun olin lapsi ja nuori, 10 vuoden välein. Mummu ja pappa asuivat meillä, olivat isän vanhemmat, joten he olivat kotiväkeä.

Näen mielessäni

itseni kävelemässä marraskuun alusta kohti kirkkovuoden päätöstä, joka on tänä vuonna 20. marraskuuta. Ikään kuin koko elämä sisältyy näihin päiviin. Vähitellen päältäni tippuu vaatteet, sitä ennen tavarat ja omaisuus, mitä sitä sitten onkaan. Kunhan tulen kirkkovuoden päätökseen, elämäni lopulle, olen aivan tyhjä ja köyhä. Seison Jumalani edessä ja olen itse ei-mitään. Mutta minulla on sydämessäni Pyhän Hengen sinetti, joka todistaa, että olen Jumalan lapsi. Eikä Jumala muuta tarvitsekaan, ei mikään muu kelpaa hänelle.

Tuon sinetin

olen saanut jo kasteessa, kun minut puettiin lahjavanhurskauteen. Se on lahja, itse sitä ei voi ostaa tai siitä mitään maksaa, vaan Jumala antaa sen armosta. Omat kierrokseni tehtyäni Jumala alkoi kutsua takaisin lähelleen ja sain palata kasteeni armoon. Jeesus on antanut kaiken minulle, hänessä minä elän ja liikun ja olen. Kaikki tekoni ovat hänen tekojaan, joita minä saan toteuttaa, miten parhaiten taidan. Virheet kuuluvat asiaan, muuten emme olisi ihmisiä. Täydellinen on vain Jeesus Kristus. Hän tuli ihmiseksi ja ymmärtää sen takia, mitä on elää kiusauksissa ja rikkinäisenä, hylättynä ja yksinäisenä. Hän ei meidän tavoin vain langennut syntiin. Hän vain odottaa, että saa olla meille syntisille armollinen. Sen takia, mitä huonommin ovat asiasi, hyvä lukijani, sitä vikkelämmin kertomaan niistä rukouksessa Jumalalle, joka Poikansa tähden armahtaa sinua aivan varmasti.

Virressä 619 on kauniit, lohduttavat sanat, tässä 2. säkeistö siitä - luepa koko virsi!

Jo enkö saisi laulaa riemuissani
ja muistaa määränpäätä matkallani,
elämää toista,
se murheet poistaa.
Jo kirkas voitonkruunu sieltä loistaa.

Virsi: Tanskalainen 1639. Ruots. 1668. Suom. n. 1683. Virsikirjaan 1692. Uud. Elias Lönnrot 1865, Anna-Maija Raittila 1984.

Uuden kirkkovuoden alkaessa

ensimmäisenä adventtina, alkaa kuin uusi elämä. Juhla-aika! Yksi lapsuudesta jo mieleen jäänyt virsi oli se, jossa kertosäe laulettiin silloin:

Eijaa, laulakaa! Lunastetut olemme, kuolon kahlehista.

Eijaa- sana tarkoittaa kuulemma suunnilleen samaa kuin hurraa! Nyttemmin tuo on virsi 20, josta tässä 5. säkeistö:

On tullut Herra taivaan
palvelijaksi.
Näin Luoja suostui vaivaan,
luodut lunasti.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.

Virsi 20: Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1871.

Molemmista virsistä on selitetty netissä niiden taustaa, voit lukea sieltä, jos haluat.

Lääkärikäynnistäni vielä

kerron erään viisauden, jonka lääkäri sanoi. Jos alkaa pyörryttää, kuten hän minua neuvoi, pitää painaa pää polviin. Hän kertoi, että jos joku pyörtyy, usein ruvetaan nostamaan ihmistä pystyyn, mutta niin ei pidä tehdä. Hän kertoi, että esimerkiksi ahtaassa vessassa käy joskus niin, että kun ihminen pyörtyy, hän ei pääse kaatumaan lattialle. Pyörtyessä veri painuu pois päästä, ja tässä tapauksessa henkilö voi jopa kuolla. Jalat pitäisi nostaa sen sijaan ilmaan tai tosiaan: pää polviin. -No, minua ei pyörryttänyt.

Ilokseni

tänä aamuna on hyvä olo ja nukuin sikeästi yön. Itse asiassa syvää unta on enemmän kuin tavallisesti ja olen nukkunut levollisesti, ja mikä ihanaa: pää ei ole kipeä! Eilen olin aika väsynyt, mutta iltaa kohti oloni parani ja illalla olin hyvällä tavalla väsynyt, lihakset olivat rentoutuneet eivätkä kireät ja jännittyneet, kuten minulla ovat ennemmin. Mielenkiinnolla odotan, miten tilanne jatkuu ja rukoilen hartaasti migreenin poissa pysymistä.

Kello tulee kahdeksan,

aamu alkaa pian sarastaa. Join jo kupin kahvia ja nielaisin thyroksiinipillerin. Syön aamupalaa, kunhan saan tämän "purkkiin". -Olen muuten innoissani siitä, että vielä kykenen oppimaan jotain uutta. Vaikka sitten vahingossa! Nimittäin facebookissa osaan nyt tallentaa ns. kelan. Raamatunlause kuvaan, tallennan sen, sitten laitan kuvat pötkynä kelaan ja siihen valitsen musiikin. Eikö ole mahtava mahdollisuus kertoa ilosanomaa mitä erilaisimmin tavoin!

Siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani!