Kategoriat: Ajankohtaista

Vaihtoehto teesihdille, joka piileskeli laatikossa

Ellei sinulla ole

koskaan päänsärkyä, et hyötyne tästä tarinasta, mutta joku läheisesi voi hyötyä. Itselläni on perheenjäseniä, joilla ei ole ikinä pää kipeä, esimerkiksi äitini. Isälläni taas oli aina pää kipeä, ja mummulla.

Mitä opin lääkäriltä eilen?

Olen aina opettamassa, se on minulle tyypillistä. Hiljattain joku hermostui minuun palstalla, jossa intoiltiin halloweenista ja minä muun ohessa laitoin linkin, jossa kerrotaan kyseisestä asiasta jotain. "Ei tarvi opettaa", kiukustui joku lukija. Mutta minkäs teet, aina opettamassa, haluttiin sitä tai ei.

Päänsärky on migreeniä,

silloin kun se alkaa ja myös loppuu. Jos heräät lauantaiaamuna nukuttuasi tavallista pitempään ja päätäsi särkee, kyse on migreenistä. Sitä me ihmiset emme vaan yleensä tiedä, sanoi lääkäri. Sanomme, että päätä särkee, mutta ei se ole migreeniä. Mutta se on. Eri juttu on sitten, jos särky vaan jatkuu.

Potilas oli tullut

päänsärkyisenä. Hän oli saanut migreeniinsä joltain lääkäriltä PANACODIA. Ilmeisesti kyseinen lääkäri ei itse sairastanut migreeniä, sillä muuten hän olisi kuulemma tiennyt, että kodeiini aiheuttaa päänsärkyä. Yksikin tabletti voi pitää särkyä pitkään, sanoi omastakin kokemuksesta tietävä lääkärini. Hän kertoi ihmetelleensä taannoin, miksi sai aina migreenin, kun söi codesania tai jotain vastaavaa kurkkukipuun. Se johtui kodeiinista.

Minä sain muinoin myös panacodia, en muista, mihin särkyyn. Makasin sängyssä kuin lahna kuivalla maalla, suu auki ja voin pahoin. Oli pakko lopettaa kyseisen lääkkeen syöminen ja hyvä niin. Se ei todellakaan sopinut minulle.

Nyt sain ohjeen

pitää mukanani aina 1 g panadolia. Se on vaaratonta, ei mitenkään haitallista, päinvastoin kuin jatkuvasti syödyt tulehduskipulääkkeet, jotka ovat kyllä tehokkaita, mutta liiallisesti nautittuna aiheuttavat migreenikierteen. Eli olen puun ja kuoren välissä. Jos en ota lääkettä, pää on kipeä, jos otan liian usein, se on edelleen kipeä. Panadolia moni halveksii, koska se on kovin tehottoman tuntuista verrattuna muihin lääkkeisiin. Mutta sitä olisi hyvä ottaa ensiksi, siten voisi välttää ainakin toisinaan vahvemman lääkkeen ottamisen.

Näin tein viime yönä

otin panadolin, kun heräsin migreeniin. Ja otin lisää vielä aamulla, kun päänsärky jatkui. Nyt se on loppunut, kello on pian 9 aamulla. Seppo lähti hommiin, minulla on vapaapäivä. En ole tehnyt avustajanhommia muutamaan viikkoon, kun niitä ei ole ollut. Eiköhän niitä taas ole tulossa riittävästi.

Akupunktio

jakaa uskovien mielipiteet. Itse olin sitä vastaan pitkään. Joidenkin mielestä kyse on paholaisen puuhista. Luin aiheesta erinäisistä kirjoista, jossa akupunktiosta varoiteltiin. Nyttemmin mielipiteeni on sellainen, että kyseessä on kiinalainen hoitomuoto, josta ei tarkkaan tiedetä, mitä se on. Neuloilla lähinnä stimuloidaan kipupisteitä, niin että elimistön jännitystila laukeaisi. Itseäni auttaa esim. se, kun mieheni painaa kyynärpäillä olkapäitäni pitkään ja lujasti, jolloin kipu voi tuntua vaikkapa käsivarressa tai joka tapauksessa jännitystila vähenee. Neulojen vaikutus lienee jotain samaa.

Viime keväänä

toinen lääkäri ehdotti akupunktiota minulle, kun oli migreenikierre menossa. Hän sanoi, että hieronta ei riitä vapauttamaan jännittyneitä lihaksia minun tapauksessani ainakaan. Ja olenhan minä hierojilla laukannut. Otin selvää akupunktiosta muun muassa pastorilta, jonka rouva on uskova lääkäri, ja tämä itse on saanut akupunktiokoulutuksen ja myös apua omaan migreeniinsä. Joku toinen ehdotti käymään lääkärillä, jolla sitten eilen olin - lääkäri on tuttu jo vuosien takaa, jolloin kävin joko itse hänen luonaan tai käytin lapsia, kun nämä olivat pieniä.

Niinpä pyysin

akupunktiota ja sain 10 neulaa. Niiden laittaminen ei tuntunut oikeastaan ollenkaan, paitsi peukalon tyveen hiukan, joka kuulemma on tärkeimpiä paikkoja. Lisäksi neuloja laitettiin niskaan, olkaan, korvan viereen, aina molemmin puolin. Neulat kuulemma nappaavat kiinni viereiseen lihakseen, tai toisinpäin. Hetken päästä neuloja vähän käänneltiin, jonka kosketuksen tunsin. Puolen tunnin sisällä neulat olivat "irti" lihaksista tai miksi niitä pitäisi kutsua. Silloin ne poistettiin.

Lääkäri kertoi,

että osa saa tästä apua, osa ei. Jotkut käyvät muutaman kerran vuodessa tai miten kukin, mutta ovat muun ajan ilman migreeniä. Toisilla se ei tosiaan auta. Siihen olen varatutunutkin, että en saa tästä apua. Mutta toivon hartaasti apua!

Olen rukoillut vimmatusti, että tämä auttaisi minulla. Viime öinen migreeni ei ollut hauska herätys. Seuraan tilannetta tämän viikon ja olen yhteydessä lääkäriin. Jos migreeni vaan jatkuu, hoitoa ei kannata jatkaa. Jos on hyötyä, niin viikon päästä sama toistetaan. Sikäli olo oli erilainen, että olin eilisillan hyvin rento ja väsynyt, hyvällä tavalla. Ja samoin nukuin sikeästi jopa aamuyöllä syvää unta, vaikka normaalisti nukun sikeästi vain iltayöstä. Nyt olo on hyvä.

Myös jokin ruoka

tai juoma voi laukaista migreenin, joten lääkäri kehotti kuuntelemaan itseäni. Punaviinistä olen lukenut, että se voi aiheuttaa migreeniä. Tämäkin lääkäri kertoi, että joskus harvoin kun hän juo jotain viiniä ruuan kanssa, hän haistelee viiniä ja toisinaan se tuoksuu "migreenille" eli hän tietää, että se aiheuttaa hänelle sitä eikä tietenkään juo. Itse en ole koskaan huomannut mistään ruuasta tai juomasta moista, mutta pitänee tarkkailla jatkossa.

11/2018

Säännölliset tavat,

kuten syöminen tasaisin välein voi estää migreeniä. Ja jos juo kahvia joka päivä, välipäiviä ei auta pitää. Mutta särkylääkkeitä pitää välttää. Itse olen syönyt ihan liikaa pronaxenia, jota sain 8 kk sitten. Se tosiaan auttaa. Mutta lakkaa auttamasta, jos en nyt ala napata ensi hätiin panadolia ja yritä pärjätä sillä. Niin aion tehdä. Vastaavasti migreeni voi kroonistua, jos sitä ei hoida. Onpa ärsyttävä yhtälö!

Mennyt viikko

on ollut aika jännittävä. Viimeisin lapsenlapseni syntyi kolme päivää sitten ja ilon lisäksi muitakin stressiä aiheuttavia asioita tapahtui samanaikaisesti. Stressinsietokykyni on heikko, mutta muuten elämäni on mallillaan. Eli voin hyvin, olen kiitollinen elämästä ja rakkaasta puolisostani, jonka Jumala minulle johdatti. Ja perheestä, suvusta, ystävistä, joita on muutamia uskollisia. Ja etenkin myös seurakunnasta, joka on elinehto hengelliselle elämälle.

Tällä viikolla

11/2021

on mittava Joulun lapsi -pakkaus Romantikot-ryhmälläni, joten puuhastelua riittää. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, miten tulevat päivät johdattuvat tämän migreenin ja kaiken muunkin suhteen. Pidän sinut ajan tasalla! Herra kanssasi, arvoisa lukijani!

jk. Aurinko paistaa! Lähden lenkille ja dyykkaan lähiroskikset. Ties mitä aarteita löydän. Jos ei muuta, niin ainakin saan itseni liikkeelle!