Kategoriat: Ajankohtaista

Sain paketin nuorelta ystävältäni

Ilman koronaa olisimme mieheni kanssa Nivalassa, mutta tässä tilanteessa vietämme pääsiäisen kotona. Kotona on hyvä olla, se sopii meille kyllä. Itsehän olen etuoikeutettu, kun minulla on edelleen töitä, vaikka suuri osa kansasta on lomautettu, jopa omalta alaltani päiväkodeista. Olen mielelläni töissä ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta ottaen huomioon oman elämänkaareni.

Kiirastorstain kohokohta

Erinomainen lasten pääsiäiskirja

oli se, kun pastorimme kävi meillä pitämässä kanssamme hartaushetken ja saimme nauttia ehtoollista kolmisin. Saimme henkilökohtaisen synninpäästön, rukoilimme ja lauloimme yhdessä ja juttelimme muutenkin. Olen käynyt niin kauan kuin muistan, aina kiirastorstaina ehtoollisella. Pääsiäinen on muutenkin tärkein kristikunnan juhlista, vaikka joka sunnuntai on juhlaa, kun on messu. Nyt poikkeusoloissa voimme seurata sitä sentään netin kautta, mikä sekin on paljon enemmän kuin ei mitään.

Pastori kertoi

ehtoollissanoista, joissa puhutaan ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta. Vaikka kuinka yrittäisimme itseämme parannella, emme ole koskaan puhtaita tulemaan Herran pöytään. Olemme kelvottomia jokainen. Meidän on uskottava siihen, että Jeesus Kristus on kelvollinen auttamaan meitä ja voi sen tehdä. Nauttiessamme Jeesuksen veren ja ruumiin syntiemme anteeksiantamiseksi, me saamme anteeksi kaikki syntimme.

Olin toissaviikon

töissä ilman vapaapäivää. Olin sen verran ylikierroksilla, etten ymmärtänyt levätä tarpeeksi lauantaina, joten olin sunnuntain iltapäivään asti melkoinen mörkö. Mies on onneksi ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen. Iltaa kohden aloin piristyä ja muuttua inhimillisemmäksi. Pikkuiset kriisit ovat hyväksi avioliitossa, niiden kautta testataan myrskynkestävyyttä.

Menneen viikon

olin myös töissä joka päivä, pitkäperjantai sentään oli vapaa. Meillä oli myös enemmän lapsia ja huomasin väsyväni. Migreeni on pysytellyt poissa lähes pari viikkoa. Uskon, että hässäkkä, kiire ja melu laukaisevat migreenini. Viime viikot ovat olleet rauhallisempia, joten oloni on kohentunut. Mutta parin viikon työputki ja torstai-illan kännykän räplääminen eivät olleet hyväksi. Kännykkäni nimittäin täyttyi ja alkoi temppuilla. Tein useamman tunnin töitä, kun poistin kaikenlaista sälää, etsin uudestaan tuttavien nimiä ja numeroita ja muuta sellaista. Hartiani jännittyivät ja iltaa kohden oikein tunsin, kuinka kankea olin.

Niinpä heräsin

pitkäperjantaina migreeniin aamuvarhain. Pari panadolia, piikkityyny pään alle ja pannullinen kahvia alkoivat tehota muutamien tuntien sisällä. Lähdimme miehen kanssa lenkille kymmenen maissa aamusella. Se teki terää. Käveleskelimme tunteroisen, kiersimme sekä itäisen että läntisen Onkilahden ympäri.

Minulla oli repussa

oksasakset. Halusin vielä muutaman kranssillisen oksia ennen kuin oksien keruu on turhaa silmujen pullistuessa. Matkalla mies sai puhelun, minäkin soitin äidilleni. Oli sen verran koleaa, että sormia alkoi palella kännykkäkädessä ilman lapasta. Muuten sää oli mitä upein, puolipilvinen, kohtalaisen tyyni.

Miehellä oli mukana roskienkeruulaitteensa. Hän noukkikin pitkin matkaa paperia, muovia sekä mukeja ja pudotteli ne roskikseen. Yhden tölkin löysimme myös. Se oli mukava reissu. Kotona söimme kalaa, jonka olin paistanut kiirastorstai-iltana. Se oli melkein kolmen kilon lohi. Täysi työ saada se mahtumaan uunipellille. Suolasin sen edellisenä iltana ja se vietti yön parvekkeella. Pellille laitoin lisäksi perunanpuolikkaita, joiden päälle öljyä ja perunamaustetta, jossa on ainakin suolaa ja valkosipulia.

Pitkäperjantaina

kuuntelimme useamman saarnan netistä. Kuuntelin myös illemmalla virsiä, joita serkun vaimo lähetti minulle. Niistä tulee lapsuus mieleen. Virret ovat väkevintä Jumalan sanaa minun sielulleni, koska olen kuullut niitä jo lapsena. Mummun kanssa veisatessani pikkutyttönä ne suorastaan syöpyivät sisimpääni ja lohduttavat minua. Olen viettänyt ihania hetkiä virsiä kuunnellessani, ja nimenomaan niiden säveliä. Olen sanonut ennenkin, että sävel on minulle paljon puhuttelevampi kuin sanat laulujen suhteen. Sen takia kai Jumala antoi minulle sävelet monin kymmeniin raamattulauluihin, että sävelien kautta muistan myös sanat.

Illan tullen

lähdimme hautojen maille, kuten joku lapsistani tapasi sanoa. Veimme kynttilän ensin Arin haudalle, sitten Airin ja sitten Joonaksen. Hautausmaan tunnelma koskettaa. Ketään ei näkynyt, mutta kynttilöitä oli sytytetty aika paljon. Monen haudan kohdalla mietin, mitä kärsimyksiä ja miten paljon on itketty tässäkin haudalla. Niin monta kohtaloa on kätketty haudan poveen odottamaan ylösnousemuksen aamua.

Aurinko paistaa,

tänään aiomme pyöräillä Sepon kanssa. Luultavasti käymme tervehtimässä kaukaa tyttären perhettä. Tuuli käy pohjoisesta, ei ole vielä kesä. On mukavaa, kun vähitellen voi vähentää vaatekerroksia, mutta on oltava tarkkana, ettei vilustu.

Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat. -Ps 100:3

Jospa sinäkin, arvoisa lukijani, hiljentyisit kuuntelemaan pääsiäisen sanomaa! Sitä löytyy monilta kanavilta. Itse kuuntelen ja katselen www.lhpk.fi -sivustolta. Seinäjoelta näkyy ja kuuluu jumalanpalvelus klo 11 sunnuntaina sekä opetuksia, saarnoja että blogeja runsain määrin.

Runsasta Jumalan siunausta, hyvä lukijani: Jeesus Kristus on totisesti ylösnoussut ja sitä juhlaa vietämme huomisaamun koittaessa!