23.02.2020 - Kirkas päivä, pimeä ilta

Tänään olimme tapamme mukaan messussa miehen kanssa aamulla. Minulla oli kanttorivuoro ja tuntuu mukavalta, kun soittaminen sujuu ilman suurempaa jännitystä nykyään. Välillä soitan väärin ja jää jokin kohta soittamattakin, mutta en panikoi sellaisesta. Kiva on myös kuulla, että seurakuntalaisten mielestä soitan nykyisin mukiinmenevästi. Olen iloinen, että voin soittamalla palvella seurakuntaa. Kahvittelun yhteydessä pidimme seurakunnan vuosikokouksen ja uusi seurakuntaneuvosto valittiin. Yksi uusi jäsen valittiin pois jäävän tilalle. Seurakuntamme on hienosti kannattanut kulut ja enemmänkin.

Ensi keskiviikkona onkin sitten taas paastonajan alku, tuhkakeskiviikko. Silloin seurakunnassamme on kaksikielinen messu, Kaisu toimii kanttorina silloin.

Kävimme hakemassa

marketista vajaan kahden kilon lohen paluumatkalla miehen kanssa. Kotona suolasin kalan reippaalla otteella, lisäsin perunoita ja porkkanoita vuokaan ja pari lehtikaalta kokeeksi myös. Öljyä ja suolaa perään.

Lähdimme paistamisajaksi

lenkille. Mies otti mukaan pitkän rautalankakarahkan ja roskanpoimijan sekä pitkävartiset saappaat jalkaansa. Minä muovipusseja. Kiersimme Onkilahden itäisen puolen, se on noin 2,8km. Matkan varrelta mies onki merestä tölkit ja minä yritin bongailla niitä. Se oli mukavaa. Mies on täysillä tölkkijahtaamassa hänkin. Hauska harrastus. Leikillisesti puhumme Uumajan matkasta, joka toteutuu, jahka tölkeistä on saatu tarpeeksi rahaa.

Ensimmäiseksi

mies onki palosammuttimen merestä. Jätimme sen rannalle. Seuraavaksi löytyi jalkapallo. Mies pesi sen kotona ja vien sen huomenna päiväkodin omaisuudeksi. Sen jälkeen löysimme erinäisiä tölkkejä ja pulloja.

Kotona

odotti herkullinen ateria. Keitin kalan ruodosta ja muista rääppeistä liemen, jonka siivilöin. Teen siitä kalaperunat jonain päivänä. Osa perunoista oli vähän turhan suolaisia, mutta keskimäärin ruuan suolaisuus oli sopiva. Lehtikaali oli rapeaa ja maukasta.

Ruokalepo piti ottaa syömisen päälle ja lueskelimme. Minulla on menossa jälleen Valtosen vanhat kirjat. Mies keitti kahvit ja toi minulle vuoteeseen, kun kieruudella sain hänet houkuteltua kahvinkeittoon. No, hän teki sen mielellään, ei siinä kieroilua tarvittu. Mies on ostanut kahvimyllyn ja sillä hän jauhoi kahvin - hyvää siitä tulee, ei mitään pistävää makua.

Isä Brown katsottiin

Areenalta, pyörittelin samalla hulavannetta. Eilen pyöritin sitä yli tunnin, kun katsoin Bronten sisaruksista kertovan elokuvan. Pitkien mainostaukojen aikana ompelin vihkoja työhuoneessa. Nyt on iso läjä vihkoja jo odottamassa ensi joulua. Olen ajoissa asialla, sillä kesällä aiomme miehen kanssa hurvitella, joten silloin en ennätä niin paljon tehdä sisähommia, luulisin.

Bronten sisarusten

tarina oli surullinen. Hienoa oli tietysti se lahjakkuus, millä nuoret naiset saivat toimeentuloa itselleen aikana, jolloin naisten tekemää työtä ei arvostettu - yli 100 vuotta sitten. He kirjoittivatkin aluksi esiintyen miehinä, että saivat kirjansa julkaistuiksi, mutta asia paljastui jossain vaiheessa. Murheellista oli heidän ainoan veljensä kelvottomuus, ja tältä tytöt saivatkin keuhkotaudin ja kaksi heistä kuoli pian veljensä jälkeen. Vain yksi eli vanhemmaksi. Nytpä saamme sitten lukea sen ajan kerrontaa kotiopettajattarista ja aikalaisista.

Iltatee

on nautittu. Mies lukee uutisia netistä tai jotain muuta ja kävi jo pesulla. Minä olen tavannut kuurata suihkukoppimme lauantaisin, mutta eilen en jaksanut, joten se homma odottaa tänään hetken kuluttua. Ei se iso työ ole, mutta olevinaan silti rasittava.

Eilen aamulla minulla oli migreeni, siihen heitin lääkettä. Sen jälkeen alkoi silmiä kutista, allergialääkettä siihen. Olin aika tokkurainen. Migreenilääke on vähän kuin hevosenpotku, se tainnuttaa aika tehokkaasti, joskin migreeni häipyy. Iltapäivällä meidät oli kutsuttu ystäväpariskunnan luo yläkertaan kahville ja siellä viivyimme reilut pari tuntia.

Alkavalla viikolla

minulla on vain kaksi työpäivää. On hiihtolomaviikko ja osa lapsista on lomalla. Itsenikin on tarkoitus käydä äidin luona loppuviikolla ja ehkäpä kirjoitankin kakkosblogiin taas junasta mennessäni. Siunattua viikkoa, arvoisa lukijani!

Minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti. -Psalmista 52