Kategoriat: Ajankohtaista

Viime viikkojen ykköskamppeet helteessä

Kiitollisella mielellä löhöilen sohvallani ja kirjoittelen kone sylissäni. Heräsin tavallista myöhemmin, kuuden jälkeen, ja lähdin uimalenkille. Olin aikonut kävellä pitemmän lenkin tänä aamuna, mutta jouduinkin tekemään tavallisen, noin 5 km reissun, sillä aurinko alkoi jo kuumentaa.

Pukuhuoneessa

pohdimme toisen uimarin kanssa, miten mahtaa onnistua huomisaamun uiminen. Tänä iltana on isot viinijuhlat rannassa ja se tietää sitä, että luultavasti pitkin Hietasaarta lojuu porukkaa yön yli aamuun heilumassa ja örveltämässä. Se ei ole hauskaa sellaiselle, joka tahtoisi hiljaisen aamun rauhaa ja omaa tilaa.

Nämä aamulenkit

Raparperi-sitruunamehu on tosi hyvää!

ovat pitäneet minut vireessä. Eilispäivänä lähdin kirjastoon ja yritin kulkea varjossa, jos mahdollista. Matkaa on vain reilu kilometri, mutta suihkuun oli mentävä, kun palasin kotiin. Päivällä ei kannata lähteä ulos, jos ei ole pakko. Illalla oli vähän viileämpää, jos niin voi sanoa, joten pitkästä aikaa tein iltalenkin. Helleasussa, sillä lämpöä oli kuitenkin jotain 25 astetta.

Eilen

keskipoika tuli pitsalle Saarukan kanssa. Kastelimme kukkasia tyttösten kanssa. Se  vasta on mukavaa pienille lapsille, veden kanssa läträäminen. On ihanaa antaa tällaisia luontokokemuksia lapsille, vaikka asunkin keskellä kaupunkia. Oma puutarhatilkkuni (lue: entinen puunkantolaatikkoni) tuottaa joka aamuksi minulle salaattia leivän päälle.

Neiti 8v kastelee kirsikkapuuta

Viime yön

pojan perhe oli tyttären luona yötä. He olivat lapsenvahteina, sillä tytär miehineen vietti 10 v hääpäiväänsä ja halusi juhlistaa sitä ilman lapsia. Itselleni tuli alakuloinen olo, sillä muistoja vyöryi mieleeni.

Olimme Arin kanssa

Sain leikata Tiitiäiselle pojan tukan!

kirkossa, kun tytär vihittiin, sen jälkeen autoin mieheni invataksiin, että hän pääsi takaisin sairaalaan. Sitä ennen olin ollut pukemassa hänet asiallisiin vaatteisiin ja hakemassa hänet paikalle. Tuon päivän jälkeen oli vielä kahden lapsen häät, 6 ja 4 vuotta sitten. Niissäkin Ari oli kanssani kirkossa ja sen jälkeen kärräsin hänet invataksiin ja lähdin lapsemme häitä juhlimaan.

Kaiken ilonkin yllä on vuosikymmenet ollut suru ja ikävä, sillä Ari sairastui vakavasti pian häidemme jälkeen. Jumalan armosta tässä vielä itse keikun ja yritän pysyä tasapainossa. Ihmeen hyvin se onnistuu, mutta onpa Jumala kaikessa ollut apuna ja olen ottanut ihmisapuakin vastaan, joka sekin on tullut Jumalan kädestä. Jumala on suojannut minua pahoilta ihmisiltä, on antanut luotettavia ystäviä ja nyttemmin seurakunnan, joka on minulle perhe, tuki ja turva - Mikaelin luterilaisen seurakunnan.

Edelleen haluan

luottaa ja uskoa Jumalaan sanan olevan totta kohdallani, kun hän kehottaa luottamaan, että jo tässä ajassa saan uskoa saavani hyvää Jumalalta. Kyllähän minä saankin, ei tarvitse kuin ajatella tätä päivää, Jumalan huolenpitoa ja turvaa. Mutta kaipaus on ikävä on olemassa, kaipaan lisää elämää. Mutta ehkä Jumala itse on pannut sydämeeni tämän ikävän, etten rakastuisi tähän maailmaan vaan odottaisin ja etsisin Jumalaa kunnes pääsen hänen luokseen:

Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.
Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. -Ps 27: 13,14

Katsotaan,

mitä tämä päivä tuo tullessaan. Jatkan kahvittelua, kirjoittelua ja lukemista. Hain kirjastosta eilen Sonja-sarjan pari viimeistä kirjaa - Hirvisaari - ja jatkan niiden lukemista. Toivotan siunattua päivää, arvoisa lukijani!