06.05.2018 - Koti-camino

Tänään oli kirkkopäivä ja kanttorivuoro. Hienoja virsiä, hyvä saarna, jonka muistin vasta, kun Mirellan luona rukoilimme. Hän oli kysynyt aiemmin, mistä pappi puhui, mutta vasta rukoillessamme se tuli mieleen. Saarna kertoi meistä ihmisistä, jotka olemme pahoja, mutta siitä huolimatta voimme antaa hyviä lahjoja.

 Mitä se tarkoittaa?

Sitä, että jos joku tulee häiritsemään yöllä ovellemme, saatamme kyllä antaa hänelle leipää tai mitä hän on vailla, mutta vain sen takia, että pääsemme hänestä eroon. Monestiko olen itsekin antanut lahjoituksen jonnekin sen takia, etten ole kehdannut kieltäytyä? Sydän ei ole ollut mukana. Kuitenkin Jumala sanoo:

Iloista antajaa Jumalaa rakastaa. -2. Kor 9:7

Mikä iloinen antaja sellainen on, joka antaa päästäkseen toisesta eroon? No, tämä on omaa tulkintaani, mutta aihe Otto-pastrorillamme oli sama. Me syntiset ihmiset kykenemme tosiaan tekemään hyvääkin, pahuudestamme huolimatta. Kuitenkin vain Jumala yksin on hyvä ja hän antaa meille Pyhän Hengen, kun me sitä häneltä anomme. Ja se, ettei hän aina anna meille sitä, mitä me pyydämme, on Jumalan rakkautta sekin. Hän näkee kauemmaksi kuin me. Niinpä on siunattu asia, jos kykenemme sanomaan:

Tapahtukoon sinun tahtosi!

Kuten sanottu: nämä olivat omia jatkopäätelmiäni pastorin saarnaan, joka on kuunneltavissa lhpk.net -sivustolla.

Messun

jälkeen tein muusia yhdestä perunasta, joka oli odottanut aikaansa turhan kauan jääkaapissa. Makoisa muusi siitä tuli. Salaattiakin tein ja kiskoin ison annoksen menemään. Sen jälkeen lenkkivaatteet päälle ja soitto Mirellalle: tulossa ollaan!

Vajaa kaksi tuntia

myöhemmin olinkin Mirellan luona kahvipöydässä. Vietimme ystäväni synttäreitä! Kahvittelun ja ajatustenvaihdon jälkeen sohvailimme ja rukoilimme ja jatkoimme juttelua. Ja taas oli aika lähteä kävelemään, sama 11 km takaisin päin. Paluumatka oli mukavampi kuin menomatka: mennessä tiesin, että vielä on askelia otettava, ennen kuin olen takaisin tässä. Paluumatkalla tiesin pääseväni pian perille.

Sää

oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Palatessa nautin kovasti kävelystäni. Lauloin koko matkan, sekä mennessä että tullessa. Enimmäkseen haikeita virsiä, Tule kanssani Herra Jeesus; Jeesus sä ainoa; ja raamattulauluja moneen kertaan. Kumma, että haiku tulee sydämestä, vaikka on hyvä mieli. Ehkä se on sitä sydämen koti-ikävää todelliseen kotiin, taivaaseen. Välillä tulikin oikein iloinen mieli, kun ajattelin, mitä juttelemme sitten Arin kanssa, kun tapaamme seuraavan kerran. Se voi tapahtua pian, mutta voi siihen mennä muutama kymmenen vuotta, jos elän vanhaksi, eikä Jeesus palaa ennen sitä.

Nämä koti-caminokuvat

ovat huomattavasti latteampia kuin Espanjan caminolta. Melkein voisi luulla, että kuvat ovat samasta paikasta, mutta ne eivät ole. Naurattaa oikein tuo maiseman hurjavaihtelevuus!

Toivotan siunattua viikon alkua, arvoisa lukijani! Itselläni on menoja monena iltana puhumattakaan työpäivistä. Mutta aina on yö välissä, ja luulen, että lepo tekee hyvää ensi yönäkin tuon kävelyn jälkeen!

jk. Eilen kirjoitin kännykkäjutun, joka siis löytyy etusivun linkistä!