Kategoriat: Ajankohtaista

Muistiinpanovälineitä mukaan

Ilta on jo pitkällä, sillä olin katsomassa Suomen hauskin mies -elokuvan Karinin kanssa. Netissä löytyy siitä tietoa, aihe sinänsä on rankka, mutta näyttelijät olivat mainioita, sai nauraa. Ilta oli siis hauska.

Iltapäivällä

pari mukavaa seurakuntalaista poikkesi luonani, leikkasin toisen hiukset. Saman tien laitoin vieraani töihin pakkaamaan kyniä penaaleihin. Yksin siinä hommassa olisi kestänyt kauan, mutta kolmisin se sujui hauskasti kuin vettä vaan.

Eilisaamuna

läpi lumen ja rännän porhalsin keskussairaalan labraan verikokeisiin. Tänään lääkäri soitti tulokset ja niistä olen todella sangen kiitollinen! Aiemmin kokonaiskolesterolini oli 6,6 (pitäisi olla alle 5); nyt se oli laskenut ja oli 3,4. Vastaavasti huono kolesteroli oli laskenut 4,6 ->1,8:aan ja hyvä kolesteroli oli reilusti alle 1,7, mikä on ylärajana. Painoani olen saanut hinatuksi pari kiloa alaspäin kuukauden aikana ja ruokavaliota kevennettyksi. Nämä kaikki yhdessä lääkkeiden kanssa ovat tehneet tehtävänsä. Eikä pidä unohtaa valkosipuli-sitruunajuomaa, jolla lienee oma salainen vaikutuksensa koko höskään!

Päänsärystänikin

minulla on olemassa teoria, jota pidän tällä hetkellä mahdollisena omaa päänuppiani ajatellen. Kuukauden aikana päänsärkyä on ollut noin viisi kertaa, enimmäkseen aika lievänä. Työkaveri kertoi lukemastaan artikkelista ja sen johdosta ajattelen, että oma päänsärkynikin on paineen purkua menneestä elämästä. Kroppa on edelleen jännitystilassa, vähän liian kireällä. Mutta uskon, että tilanne helpottuu vähitellen. Ehkä jossain vaiheessa pystyn nukkumaankin ilman lääkkeitä.

5/2017 Kreikassa

Huomiseksi

pakkaan laukkuni ja lähden illansuussa Björköbyhyn Huojentavan kirjoittamisen kurssille viikonlopuksi. Odotan kovasti sitä ja ihmisiä, joita siellä on. Ihmiset ovat aina tärkeimpiä, mutta mielenkiinnolla odotan myös kirjoitusaiheita ja mitä niistä poikii mieleeni.

Autoni kököttää hiljaisena pihassa, mutta huomenna keskipoika tulee pöräyttämään sen käyntiin. Sikäli kuin se onnistuu, lähden autolla matkaan. Ellei onnistu, Karin lupasi viedä minut, joten kai minä sinne jotenkin selviän.

Huomisaamuna

5/2017 Kreikassa

menen Vestikseen muskaria pitämään ja muutenkin touhuamaan aamupäiväksi. Aion kävellä, viitisen kilometriä. Se on sopiva lenkki juuri nyt, sillä napsin ison kipollisen kaikenlaisia karkkeja elokuvaa katsoessani. Pitkästä aikaa se tapahtui, mutta en harmittele, vaan jatkan terveellistä elämää muina miehinä.

Psalmin sanoin toivotan hyvää ja siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani!

Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni;
sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani.

Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen.
Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: "Oi Herra, pelasta minun sieluni!"
Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias.
Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua. -Psalmista 116

jk. Ehkä kirjoitan kakkosblogiin  viikonlopun aikana jotain, saa nähdä! Sinne pääsee etusivun linkistä tai tästä:

https://phakkola.wordpress.com/