01.01.2018 - Onnellista alkanutta vuotta 2018!

Sain monta mainiota kirjaa joululahjaksi. Yhdessä on lasten ajatuksia rakkaudesta ja ystävistä. Siinä on monta hauskaa sanailua, mutta toisaalta karusti tulee esiin myös ajan henki ja millaisia kokemuksia lapsilla on näistä asioista.

Kuvan kirjan

sain lapsuudenystävältäni. Aloitin sen kirjoittamisen äskettäin. Sain myös kirjan, johon voisin kirjoittaa lapsenlapsestani asioita. Saa nähdä, mitä siihen saan aikaiseksi. Vielä yhden tyhjän kirjan sain: siinä on kudontakuvioiset kannet. Katsotaan, tuleeko siitä käsitöitäni koskeva kirja vai jotain muuta.

Tarkoitukseni oli

kirjoittaa eilen katsaus menneeseen vuoteen. En jaksanut kuitenkaan tehdä sitä. Ja tämän päivän teksti ystävältäni saamastani Sarah Youngin kirjasta johtaakin minut katsomaan eteenpäin:

Tule luokseni ja ole valmis oppimaan ja muuttumaan. Läheisyys kanssani - Jeesuksen kanssa - tuo elämään tuoreutta. Kun astut uuteen vuoteen, päästä irti vanhasta... - Jeesus kutsuu

Edelleen tartun

vanhoihin hartauskirjoihini myös, ja sananen N.L.Zinzendorfilta:

Emme voi kertoa, mitä menetykset, suru ja vastoinkäymiset saavat parhaillaan aikaan. Mutta luota vain! Isä tulee lähelle ja ottaa kätemme käteensä johdattaakseen meitä tänään. Uusi vuosi on oleva hyvä, siunattu vuosi! -L.B.Cowman: Virtoja erämaassa

Pojan perhe

Espoosta oli muutaman päivän luonani. Yhteinen tapaaminen kaikkien lasteni kanssa peruuntui flunssien takia. Mutta olen iloinen, että sain pitää kuitenkin tätä yhtä perhettä vierainani. Heidän lähdettyään eilen aamulla alakulo on vallannut mieltäni siitä asti. Olin niin onnellinen pitäessäni aina nauravaista Tiitiäistä sylissäni, ja sydäntäni raastoi ojentaa hänet vanhemmilleen, kun itse riensin kirkkoon ja he sen jälkeen kokosivat tavaransa ja lähtivät ajamaan etelään. Samalla tunne oli myös helpottava: he menevät jatkamaan omaa elämäänsä ja minä saan tehdä samoin.

Mietin vaan,

mitä se minun elämäni on tänä vuonna. Kun luen uskovien aktiivisesta rukous- ja raamatunlukuelämästä, masennun. Minulla on kyllä lukuisia vihkoja ja epämääräisiä paperinippuja, sekä runsaasti päiväkirjoja menneiltä vuosilta, mutta ne ovat raskasta luettavaa, en pysty niitä lukemaan. Taakse jäänyt elämä on niin surun täyttämää, että uuvun, kun vain ajattelenkin sitä.

Myös Raamatusta olen tehnyt jonkin verran muistiinpanoja, mutta en ole sitä tyyppiä, että tekisin muistiinpanoja lukemastani ja oivalluksista, vaikka olen sitäkin yrittänyt. Se ei vaan ole minun juttuni tai sitten olen patalaiska ja huono kristitty. Huonoksi kyllä koenkin itseni. Ilman ulkopuoleltani tulevaa pelastusta, sorrun, murrun, kaadun ja lakkaan elämästä. Jeesukseen haluan kiinnittää katseeni, vaikka se usein poukkoileekin kaikessa muussa.

Haluaisin olla

tyytyväinen ja nähdä, mitä kaikkea minulla on, ja kyllä minä näenkin. Minulla on suuri perhe, Jumalan ihme. Lapsilla on työpaikat, puolisot, perheet, hyvät kodit. Minulla ei ole huolta heistä. Lapsuudenperheeni on tukenut minua aina, minulla on läheiset yhteydet sukuuni. On ystäviä ja on jopa seurakunta, jossa saan kasvaa ja johon kuulun kiinteästi ja jossa minulla on paikka ja tehtävä. Työpaikkakin on ainakin vielä tämän kuukauden ja se on ollut suuri Jumalan lahja, sekin.

Surulleni ja mielialalleni en voi mitään. Se on mikä se on milloinkin. Pääsääntöisesti olen iloinen ja kiitollinen, onnellinenkin. Mutta nyt juuri tunnen ikävää, kaipausta, surua, huonoutta ja näköalattomuutta. Kuitenkin tiedän, että tämä on aivan hyvä ja oikea tilanne ja paikka minulle ja mielialanikin on omiaan johdattamaan minua oikeaa tietä.

Eilen illalla

lähdin kävelemään, tein lähes tunnin lenkin. Kävelin viime vuonna reilut 1200 km. Kävellessä kuntoudun sekä mieleltäni että keholtani. Soitin rakkaalle ystävälle  kävellessäni ja rohkaisimme toisiamme, kerroimme viime aikojen möhläyksistä ja tunnemaailmastamme.

Kotiin palattuani

ryntäsin siivoamaan eteisen komeroa. Olin löytänyt ihmeekseni sieltä aiemmin tuulipuvun, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut! Olin jo kierrellyt kirpparilla ja ronkkinut ystäväni komeroa tuulipuvun toivossa. Tarvitsen nimittäin sellaisen huhtikuiselle matkalleni Espanjan vaellukselle. Sellainen siis löytyi itseltäni ja nyt kävin kaapin kimppuun ja sieltä löytyi tunteitani ravisuttava laatikko. Kortteja äidille ja isille, meidän lapsilta. Eikä vähiten iloa aiheuttava oli erään kortin teksti:

...äiti on kaunis kuin joulukuusi."

Itkuhan siinä tuli niitä lukiessani. Raivasin kaappia, on pakko saada järjestystä taloon. Tuulipuvun löytyminen vahvistaa asiaa. Naisten lehdenkin mukaan on hyvä aloittaa komeroista ja eteisen kaapeista, ei tuollaisista kirjeistä ja muusta, joka vie aikaa. Eteisen kaappia en ole koskaan kunnolla siivonnut, sillä jätän sen aina viimeiseksi siivousraivon iskiessä kevättalvella, mutta raivo ei ole koskaan riittänyt eteiseen asti.

Eilisilta

oli siis lopulta oikein hyvä ilta. Tosin auton kanssa tuli pikkuongelma ja se aiheutti lisähuolta ja aiheuttaa edelleen. Siitä näes romahti ikkunalasi oven sisään kirkkomatkalla, onneksi vasta palatessani. Kiva ajella sellaisella kärryllä talvikelillä! Aamuvarhain siis köröttelen sillä korjaamolle ja toivon, että homma hoituu. Onneksi minulla on luottokorjaamo Välitiellä ja uskoisin saavani sieltä apua.

Avannolla

kävin joulukuulla vain neljästi, marraskuussa en kertaakaan. Nyt olisi syytä kälppiä siihen suuntaan, mutta hämärä, harmaa päivä ei innosta yhtään. Kävelemään lähden kuitenkin, katuja mittaamaan. Ehkä jopa avannolle, eihän sitä tiedä.

Hautausmaalla olen käynyt joitakin kertoja pyhien aikana ja lenkkeillessäni. On jokin päämäärä, kun sinne menee, mutta en koe sitä mitenkään riemastuttavaksi paikaksi, mitä mielialaan tulee. Mutta kiitollinen olen siitä, että Arin ei tarvitse enää olla kiinni tässä hullussa maailmassa, vaan hän on vapaa kuin tuuli ja Herramme hyvässä hoivassa ja turvassa.

Ehkä nämä mielialan synkkyydet kertovat myös siitä, että kristityllä ei ole maailmassa pysyvää kotia ja paikkaa, sydän kaipaa pois jonnekin, mitä ei osaa kuvata eikä ilmaista, mutta Jumalan luomina se kaipuu on ihmisellä olemassa.

Toiveikkaana

odottelen joka tapauksessa, että saan avata kangaspussit taas levälleen ja ruveta ompelemaan jotain ensi vuoden joulun lapsi -paketteihin. Koko ajan olen kutonut ja virkannutkin välillä. Ilman omaa yksinäisyyttäni ja suruani en luultavasti jaksaisi innostua näistäkään asioista ollenkaan, kuka tietää. Onneksi myös ilo saa tekemään käsitöitä, joten niiden tuottaminen on taattua.

On aika

ryhdistäytyä, ja ruveta joko raivaamaan komeroa tai sitten pukea ja lähteä ulos. Toivotan joka tapauksessa sinulle, arvoisa lukijani, hyvää, onnellista ja siunattua vaellusta tänä uutena vuotena sitä tietä, mikä sinulle on tarkoitettu!

Minä johdatan niitä, jotka rukoillen kulkevat, sanoo Herra.