Kategoriat: Ajankohtaista

Täti Monika torilla, mummo laulaa ja soittaa

Pimeys alkaa uuvuttaa itse kutakin, myös minua. Eilen töissä tuntui, etten pysy hereillä, vaikka olin nukkunut kohtalaisen hyvin. Yöllä kuitenkin piti kukkua hereillä ja pohdiskella asioita, jotka eivät miksikään yön pimeinä tunteina muutu. Astmalääkkeitä kävin myös hengittelemässä, sillä köhimiseen heräsin. Kurkkukipu on poissa, mutta hengitysreitillä on esteitä.

Uusi aamu

Työn iloa!

on joka tapauksessa koittanut, vaikka emme näe auringon nousua, sillä se ei ole vielä noussut, mutta kyllä se nousee. Kodissani on erilaisia jouluvaloja ja kattovaloja pimeyttä poistamassa, kynttilöitä poltan joka päivä. Tämä pimeys on jotain samaa, mitä uskossa vaeltaminenkin. On luotettava, että päämäärä on edessä päin, vaikka sitä ei silmillä näe.

Tyttärentyttäret äiteineen

ilahduttivat minua eilen iltapäivällä. Leivoimme taas Amandan kanssa, hän täyttää vuoden vaihduttua kolme vuotta ja aikoi kutsua mummon synttäreille. Mukavaa. Teimme sämpylöitä, koska sain tuliaisiksi tyttäreltä pullia, joita he olivat leiponeet edellisenä päivänä - pullia olin itsekin aikonut leipoa Amandan kanssa.

Amandalla ei oikein paukkuja riittänyt sämpylöiden pyörittämiseen, vaikka taikinaa hän vatkasi kiitettävän urhoollisesti. Heti alussa hän varmisti, että taikinaa jää maistettavaksi. Totta kai, se on tärkeintä koko leipomisessa, ainakin kun lapsen kanssa leipoo!

Taikinapalkka lopuksi...

Päänsärkyni

on pysynyt poissa monta päivää tai siis aamua. Asiaa lienee auttanut se, että joka ilta teen muutamia punnerruksia lattialla. Verenkierto kai vilkastuu ja veri kiertää päässä aamuun asti paremmin. Pikku niksi, mutta ah, niin tarpeellinen, että selviän aamuistani iloisesti!

Hyasintti tuoksuu

...ja tiskit kaikkein viimeiseksi!

vähän liikaa minun hengitysteitäni ajatellen, mutta jälleen ostin yhden, joka nuukahti jo huoneen lämmössä. Säästän sen komerossa kesään asti, jolloin pistän sen kukkapenkkiin jatkamaan elämää. Seuraavana kesänä se jo kukkii siellä, tosin pienempänä mutta kukkii kuitenkin. Amaryllikselle teen samoin, yhden onnistuin pitämään hengissä tähän asti, mutta en ole varma, kukkiiko se. Pitkää ruikulaa se kyllä kasvattaa.

Aamun katekismuksen luenta

Käsienpesu on mieluista, kun on pieni tähtisaippua!

osoittaa, että 10 käskyä ovat Jumalan laki, jotka hän on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen. Ne ovat moraalilakeja, joiden kautta Jumala ilmoittaa jokaiselle ihmiselle hänen velvollisuutensa Jumalaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Raamattu kertoo tämän Roomalaiskirjeen 2. luvussa näin:

Kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.

Työpaikalla joulupuuhia...

Cowman puolestaan

ottaa lempikirjastani 2 Tim 4. luvusta jakeet 6 ja 7:

...minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt

ja hän selittää:

...ja äidit korjaavat vaatteita

- - "Jumala ei katsele mitaleitamme, yliopistollisia arvosanojamme eikä diplomeitamme vaan arpia." Mitä sen ylevämpiä kunniamerkkejä Herraa rakastava ihminen voisi tavoitella kuin arpia ankarassa työssä, vapaaehtoisia menetyksiä ja häväistystä Kristuksen tähden ja loppuun kulumista Hänen palveluksessaan! -Virtoja erämaassa

Cowmanin teksti rohkaisee minua tänä aamuna, kun olen vähän alakuloinen tämän pimeyden tuoman uupumuksen takia ja ehkä muutenkin. Rohkaisua tarvitsemme, ettemme uuvu matkalla. Vesitilkkanen pitkällä taipaleella auttaa jaksamaan vielä vähän matkaa seuraavalle pysähdyspaikalle, rohkaiseva sana nostaa mielen ja jalka jaksaa taas kulkea.

On aika

syödä aamupalaa, juoda vielä kupponen kahvia, ehkä virkata yksi kierros ja sitten kipaista töihin. Illalla on viimeinen englannin tunti ja Wycliffen rukouspiiri sikäli kuin jaksan lähteä illalla liikkeelle.

Iloa sinunkin päivääsi, arvoisa lukijani!