Kategoriat: Ajankohtaista

Tämän värisiä norsuja virkkasin illalla

Kävin verenluovutuksessa eilen. Koska voin luovuttaa verta, teen sen mielelläni ajatellen niitä, jotka tarvitsevat sitä. Tarve on aina suuri ennen viikonloppua ja luovutuspaikassa on aina ystävällistä väkeä.

Vasta jokin aika

sitten minulle selvisi, että kenellekään ei anneta kai suoraan vain yhden ihmisen verta. Luovuttaja kertoo lääkkeet mitä hän on parin viikon aikana nauttinut. Kun verta jaetaan eteenpäin, ja esimerkiksi minä luovuttajana olen syönyt jotain lääkkeitä, niin vain pieni osa siitä siirtyy seuraavalle. Näin mahdolliset haittatekijät olisivat mahdollisimman pieniä.

Itsekin luulin

ennen, että lääkkeet estävät veren luovutuksen. Toki hoitaja tarkistaa, ellei ole varma, voiko luovuttajan verta käyttää, ovatko hänen syömänsä lääkkeet sellaisia, että niiden vaikutus ei ole huono tai liiallinen saajalle. Itsekin olen saanut useita pusseja verta jonkin synnytyksen yhteydessä, olen kiitollinen, että luovuttajia on ollut silloinkin. Mitä hyvää voimme tehdä, se tehkäämme.

Mainarin lyhty

Viime viikonlopun junamatkaseurani

oli erinomaista. Menomatkalla Tampereelle istuin nuoren naisen vieressä, joka oli muuttanut Suomeen kuukausi aiemmin, mennyt naimisiin sitä ennen ja oli nyt miehensä luo menossa. Suomea hän osasi vain vähän, mutta tulimme mainiosti juttuun, sillä hän osasi englantia.

Minun pitäisi mennä englannin keskustelutunneille, puhetaitoni on surkea, sanavarasto heikko. Mutta meistä tuli heti kavereita ja luultavasti tapaamme pyhänä messussa. Tyttö oli kristitty, suloinen nuori nainen. Haluan pitää häneen yhteyttä. Hän iloitsi, että hänellä on nyt kaksi suomen kielen opettajaa, toinen on hänen kämppäkaverinsa. Toivon voivani olla hänelle jonkinlaisena tukena.

Paluumatkalla vieressäni istui puolestaan nuori mies, joka oli vaitonainen taustastaan, perhe hänellä tuntui jo olevan, rehdin tuntuinen mies. Pohdimme syvällisiä asioita ja minä katsoin asiakseni kertoa hänelle avioliittoleireistä, joilla olimme Arin kanssa, lasten kasvatuksesta ja muusta. Toivotin Jumalan siunausta, kun tiemme erosivat.

Työpaikalla viihdyn!

On erinomaisen terapeuttista, kun tiskipöytä on täynnä isoja likaisia ruokapatoja, lautasia ja laseja. Tai terapeuttiseksi asian tekee se, kun niitä ei siinä enää ole ja itse olen vaikuttanut asiaan jotenkin.

Ensin en tiedä, mistä päästä alan sumaa selvittämään, mutta kun pöytä lopulta kiiltää puhtauttaan, tiskit peseytyvät koneessa, ruokapadoista voin katsella omaa naamaani, niin voin ottaa märän esiliinan pois ja siirtyä pianon ääreen olohuoneen puolelle.

Viime viikolla olen soitellut paitsi tulevan sunnuntain virsiä - minulla on säestysvuoro messussa - heprealaisia lauluja, niin myös paljon kevyttä musiikkia. Isääni olen ajatellut soittaessani Georg Otsin Metsässä ei liikahda lehtikään tai jotain muuta. Ja koska asukkaat pitävät soitostani, tulen tosi iloiseksi sen lisäksi, että itse musiikki on sangen hoitavaa.

Työtoverit

ovat mukavia, palvelevia ihmisiä. Antoisia keskusteluja syntyy keittiön pöydän ääressä. Itselleni on tärkeää, että puhutaan muustakin kuin tarjouksista kaupoissa tai vastaavista kevyen linjan asioista. Samasta aiheesta puhuu päivän teksti Cowmanin kirjassa Virtoja erämaassa:

... ei ollut paljon maata... -Matt 13:5

Pintapuolinen! Tämä vertaus koskettelee maaperää. Hedelmällinen siemen putosi hyviin ja rehellisiin sydämiin. Oletan pintapuolisten ihmisten olevan vähämultaista maaperää. Heiltä puuttuu tositarkoitus. Tunteellinen vetoomus liikuttaa heidän sieluaan, hyvä sana ja surumielinen mollisävelmä... Mutta kun "ei ole paljon maata" - ei syvyyttä, todellista tarkoitusta eikä vilpitöntä velvollisuudentuntoa - niin siemen ei kasva satoa. Huolehtikaamme sydämemme maaperästä! - - -A.B.Simpson

Miten voimme huolehtia sydämen maaperästä?

39v tutustuimme Arin kanssa. Itkin haudalla sydämeni pohjasta eilen.

Itse olin täysin mustavalkoinen ihminen avioliittoon mennessämme. Ilman Jumalan puuttumista elämääni olisin joutunut mieron tielle aikapäiviä sitten.

Jumala tarttui eläämääni aikana, jolloin minulla ei ollut erityisiä vaikeuksia. Oli nuori perhe, asiat kohdallaan. Elämä vain tuntui jotenkin tarkoituksettomalta. Lähdin nuorten raamattupiiriin, Jumala alkoi kutsua voimakkaasti sanansa kautta. Sain tulla uskoon, lähteä ottamaan todesta sitä, minkä olin jo kasteessa saanut lahjakseni. -Uusin Pyhäkön lamppu, joka löytyy www.lhpk.fi -sivustolta, sanoittaa omat ajatukseni luvussa Olen kastettu, entä sitten? -Kehotan lukemaan sen, hyvä lukijani!

Menimme avioliittoleirille,

joka antoi mittavat eväät koko elämälleni. Suu auki ihmettelin, onko tällaisiakin asioita olemassa, onko olemassa sanoja ja ilmaisuja, jotka kertovat vaikkapa miehen ja naisen erilaisuudesta, seksuaalisuudesta, kommunikaatiosta ja monesta muusta. Minulla ei ollut ollut käsitteitä eikä käsitystä tällaisista asioista, ei kykyä ymmärtää eikä puhua.

Olen suuresti kiitollinen avioliittoleirin opetuksista, ilman niitä elämäni olisi paljon köyhempi. Sain eväitä avioliiton ja ihmissuhteiden hoitamiseen ja niitä olen totisesti tarvinnut.

Sydämen maaperästä

voi siis huolehtia nojaamalla täysillä Jumalaan. Pyydä häneltä apua kaikessa, hän johdattaa ja auttaa. Ilman Jumalan apua minusta ei olisi mihinkään. Asia ei ole niin, että vähitellen tulisin viisaammaksi enkä enää tarvitse Jumalan apua. Päinvastoin! Yhä enemmän käsitän oman heikkouteni ja kyvyttömyyteni selviytyä, yhä suuremmaksi tulee Jumalan läsnäolon tarve elämässäni.

Tänään on tulossa hieno päivä,

Vanajaveden rannalla viikko sitten

olen menossa seurakunnan porukan kanssa yhteisöpäivään Lapuan Hirvijärvelle. Sinne kokoontuu väkeä Seinäjoelta Luukkaan seurakunnasta, joka vastaa tapahtumasta. Sen lisäksi Kokkolan ja Pietarsaaren alueelta sekä vieläkin pohjoisempaa. Ja meitä Vaasasta lähtee useampi autollinen. Itse vältyn jälleen ajamasta, kun menen Heken, Maren, Karen ja Karinin kanssa.

Aluksi ruokailemme, saamme opetusta, on leikkimielistä kisaa, kahvittelua ja makkaran paistoa. Lapsille on omaa ohjelmaa. Olen oikein onnellinen mahdollisuudesta olla osallinen tällaisesta yhteydestä ja ihmissuhteista.

On aika

hypätä vaatteisiin. Se ei käynekään kädenkäänteessä, mutta yritän ennättää kyytiin kuitenkin. Siunausta sinun viikonloppuusi, arvoisa lukijani ja kiitos mukana kulkemisesta, vaikkapa tämänkin tarinan verran!