Kategoriat: Ajankohtaista

Terveisiä metsästä...

ja meren rannasta, jossa kävin uimassa!
Haukea

Eilen

paistoin keskipojan virvelöimät ja fileeraamat kalat. Paistoin ne sitruunaöljyssä ja voissa, pyörittelin ruisjauhoissa ja suolasin. Söin melkein kaikki yhdellä istumalla - olivat erinomaisen makoisia.

Eivätkä kalat siihen loppuneet,

loput söin tänään metsässä. Työpäivän ja palaverin jälkeen ampaisin metsään, otin eväät mukaan. Tällä kertaa oli pakko syödä eväät ennen poimimista ja tein sen mielelläni. Sää oli mitä ihanin taas kerran.

Tunnen itseni siunatuksi ihmiseksi, Jumala on ollut minulle niin hyvä. Hän on antanut lahjojaan runsain määrin tänä kesänä ja hoitanut minua mitä parhaimmalla tavalla, monin eri tavoin!

Tänään ennätin

hädin tuskin kotiin, kun ovikello soi ja naapurin kalastajapappa toi onkimiaan silakoita! Perkasin ne tuota pikaa, laitoin suolaan ja paistan ne huomenna. Aioin paistaa tänä iltana, mutta en ennättänyt kiireiltäni.

Metsän reunassa istuin mättäällä(sanomalehti takamuksen alla) ja nautin eväistäni

Metsään

oli tullut syksy. Mustikoiden lehdet olivat alkaneet varista. Sääskiä ei paljon näkynyt, sen verran kuitenkin, että ennättivät pistää kämmeneeni. Aurinko paistoi, poimin rauhallisesti, nautin olostani. Pyörin jälleen lähellä autoa etten eksy. Jumala on totisesti siunannut minua marjamailla tänä syksynä.

Ämpäri on 6 litran, marjat isoja, mutta osa jo vähän pehmeitä

Koska ilta

on lyhyempi, itse ennätin metsään myöhemmin eikä minulla ollut paineita saada paljon marjoja, otin pienemmän ämpärin, sillä on sentään mukava saada se täyteen.

Saappaat ovat

aiheuttaneet hankaluuksia jaloilleni, sen takia otin varrettomat saappaat, laitoin niihin pohjalliseni ja lisäksi käytin säärisuojuksia, etteivät kirput tai mitä lie pureskelijoita ne olivat viimeksi, jotka kävivät ahmimassa nilkkojani, pääsisi nyt nauttimaan samasta.

Metsästä ajelin

meren rantaan. Ihana auringonlasku mereen, tyynehkö meri. Pukukopit olivat paikoillaan, vaihdoin uikkarit ja kävin uimassa. Mustikan väri lähti käsistä, mutta sotkeutuivathan ne uudelleen kotona, kun  puhdistin marjat imurin avulla.

Uimisen jälkeen

kävelin termospullo mukanani kivelle istumaan, rukoilemaan ja kiittämään Jumalaa ja katselemaan maisemia; lähinnä merta.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

jk. Sain hygienipassikokeesta (joka oli minusta vaikea!) 39/40 oikein eilen - olen tosi tyytyväinen ja kiitollinen!