27.08.2017 - Onnellisia hetkiä

Tänä kesänä on ollut monia kohokohtia elämässäni. Lapsenlapsia ja ristiäisiä. Nuorimman pojan muutto takaisin paikkakunnalle vaimonsa kanssa näinä päivinä. Aurinkoisia kävelyretkiä pitkin katuja ja rantoja, uimista Hietasaaressa.

Uusi ilonaihe

on ollut oman mustikkapaikan löytyminen ja se, että olen nauttinut omasta seurastani. Tai pitäisikö sanoa, että olen tarvinnut hiljaisuutta ja yksinoloa ja sitä olen saanut. Minulle ei kuitenkaan sovi se, että makaan sohvalla hiljaisuudessa. Minulla pitää olla tekemistä. Ja metsässä olen ollut omimmalla alueellani, sillä olenhan "metsän pojan" tytär!

Joku lukija voi muistaa minun kertoneen isästäni, että hän sanoi olevansa metsän poika, joten ei minun sopinut ihmetellä, miksi hän metsässä könysi, vaikka ei meinannut selvitä sieltä sitten pois - vanhuus ja sairaudet heikensivät hänen voimiaan.

Tänäänkin

olin yli kolme tuntia samassa paikassa kuin tähän asti. En siinä, missä olin pari päivää sitten ja josta löysin valtavasti marjoja, vaan aiemmassa, josta olen enimmät mustikat poiminut. Samoja seutuja kuitenkin.

Söin välillä vadelmia, poimin taas mustikoita ja vadelmia hiukan ämpäriinkin. Minulla ei ollut kiirettä. Jumala antoi minun löytää taas riittävästi marjoja, sain ämpärini täyteen. Kiireettömyyden tunteesta nautin!

Tällä kertaa olin vetänyt lasten kurahousuista tekemäni polvisuojat saappaiden ja säärien yli. Muurahaisen rökäleet ovat nimittäin kömpineet tähän asti saappaisiini kontatessani mättäillä ja purreet minua nilkkoihin, joihin on noussut punaisia, kutiseviä paukamia. Eipä tullut lisää enää tänään.

Riisuin saappaat ja kosteat villasukat, vaihdoin kevyet kengät jalkoihini.

Ajelin tutulle paikalle

meren rantaan. Uimareita ei näkynyt, aurinko paistoi, tuuli ihan hiukan. Autoja oli useita, sillä ihmiset olivat vielä huviloillaan, jokunen vene puksutteli rantaan, koiran ulkoiluttaja moikkasi, pariskunta lenkkeili.

Puhdistin marjojani tuulessa, joka oli tosin heikko, mutta enimmät roskat lensivät tuulen mukana. Menin sitten uimaan. Uikkarit ja pyyhe jäivät kotiin, mutta minulla oli vaihtovaatteet mukana, joten saatoin uida ihan säädyllisin vetimin eikä ketään kyllä näkynytkään sinä aikana.

Istuin kiven viereen nurmikolle, kahvikorista kaivoin termospullon ja join monta kupillista kahvia ja nisua sen kanssa. Mikäs sen parempaa monen tunnin rupeaman jälkeen!

Laittelin lapsille viestejä,

lupasin mennä käymään keskipojan ja tyttären perheissä pikaisesti. Ensin vaan kotiin, marjat imurin läpi ja menoksi. Ensin Karhulaan, jossa pikku Amanda ei tiennyt mihin olisi juossut, kun mummo tuli. Päiväunet olivat selvästi jääneet väliin tänään. Tytär imetti Inkeroista, joka hänkin on ruvennut vierastamaan minua. Nyt hän ei minun nähnytkään, kun nautiskeli iltapalaa.

Savelassa neito Saarukka ryömi lattialla ja meni vakavaksi, kun mummo ilmestyi samalle tasolle lattialle. Siinä leikimme ja juttelimme pojan ja miniän kanssa. Välillä sentään hymyäkin riitti tyttösellä, varsinkin kun äiti tai isi oli lähellä. Rukoilimme Isä meidän kuten tyttärenkin luona.

Aamulla olin

tapani mukaan kirkossa. Menin pyörällä, pyhäkengät eivät ole kävelykengät. Pastorimme saarnaa hyvin ja Sanan mukaisesti. Kuuntelimme hiljaa, mitä nyt lasten ääniä kuului välillä pyhäkoulusta. Kirkkokahvit maistuvat aina, kahviraha menee lähetystyöhön. Tänään keräsimme Jarai-heimon parissa tehtävälle työlle Kambodzassa.

Tupsukka viittasi

vieraskirjassa Laguksen tekstiin ja luin sen itsekin sitten. Siteeraan sitä hiukan:

Olet koettanut saada irti omasta povestasi niitä lahjoja, joita Kristus yksin antaa ja joita sinun olisi pitänyt häneltä pyytää. Näin on perkele tahtonut viekoitella sinua sanomaan kiville, että ne muuttuisivat leiviksi. Tämän menettelysi takia olet saanut elää lohdutonta ja pelon alaista elämää.

Mutta jos hylkäät kaiken omasi ja kuolleena, haluttomana ja suruttomana alat pyytää Herralta Kristukselta halua, tahtoa ja voimaa parannuksen tekoon ja pitkität tätä rukousta alkaen uudestaan aina kun häiriinnyt, niin silloinhan ainoa Armahtaja jää sinulle elämän leiväksi, josta elät, viinipuuksi, josta imet uutta mehua, voimaa ja elämää.

Silloin sinun ei koskaan tarvitse olla tyytymätön omaan heikkouteesi ja puutteellisuuteesi, sillä hän on sielullesi täysi ravinto. Hän itse tahtoo, että näin tunkeudut lähelle häntä, ja silloin hän ottaa sinut laumaansa ja tahtoo paimenen tavoin ruokkia sinua. -Evankeliumin ääni, Jonas Lagus, 38. kappaleesta

Olkoon tuleva

viikkosi sinulle siunattu ja hyvä, arvoisa lukijani! Itse odotan ilolla tulevia päiviä.