30.07.2017 - Ahvenia ja kellumista - siis merielämää!

Naapuri lahjoitti jälleen ahvenia. Heidän naapuripappansa on uuttera kalamies ja jakaa saalistaan, jota sitten jaetaan, kunnes kaikki saavat, jotka kalan päälle ymmärtävät. Se on oikea tyyli, että jaetaan eteenpäin se, mitä itse ei tarvitse.

Valitsin isoimmat,

kun valitsemaan pääsin. Nyljin ja koetin fileeratakin niitä, mutta ne olivat siihen liian pieniä, ainakin taitamattomalle fileeraajalle. Paistoin ne voissa, lisäsin suolaa, sitruunapippuria ja vähän tilliä. Pian pääsen makustelemaan. Kävin puntarilla aamulla, ja totesin, että hiukan pitää taas tarkkailla syömisiään. Toiset laihtuvat huomaamattaan, toiset taas päinvastoin. Kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Kolmena päivänä

olen innostunut kellumaan, kun olen käynyt uimassa. Vaikka on ollut aaltoilua, niin laiturin sivulla on sen verran tyyntä, että siinä voi kellua ilman että vettä menee silmät täyteen koko ajan. Tosin vesi on edelleen meressä vain 17-18 asteista eikä se siitä taida lämmetä enää, ellei tule jotain ennätyshellepäiviä elokuussa.

Kyllä taas nauratti, sillä vesi tuntui todella kylmältä, kun pulahdin mereen. Uin kuitenkin kunnes lämpenin ja sen jälkeen aina kierroksen ja sitten kelluskelin, kunnes kuvittelin, että pää on kohta kaislikossa. Eihän se ollut, mutta uin jälleen lenkin ja taas kellumaan. Kun on hiukset kastellut, niin turha niitä on enää säästellä. Pilviä on hauska katsella, eikä vedessä ole yhtään kylmä, kun on paikallaan. Hiukset vettä valuvina vaan kotimatkalle. Aurinko ne kuivattaa, hattua olen heilutellut kädessä tulomatkan.

Tänään heiluttelin kyllä muutakin, sillä löysin pari sopivaa kenkälaatikkoa erään roskiksen vierestä ja myös kassin niille. Laatikot eivät olleet kai mahtuneet roskikseen ja olivat puhtaita ja siistejä. Toisesta teen postilaatikon Tiitiäiselle, jonka ristiäiset on parin viikon päästä Espoossa. Toisesta tulee upea lelulaatikko luultavasti Amandalle.

Alan valmistautua

henkisesti ja ehkä fyysisestikin vaellusmatkalle Espanjaan ensi keväänä. Lainasin uudehkon camino-kirjan, jota en ole aiemmin lukenut ja luultavasti luen jo ennen lukemani uudestaan. On hauska seurata toisten vaelluksia sohvalla lukien. Ja ajatus, että itse pääsisin viikoksi kävelemään varta vasten alkaa kiehtoa yhä enemmän. Nyt tai ei koskaan. Myöhemmin harmittaa, jos en käytä tilaisuutta, kun sellainen on. Sen jälkeen ei asiaa tarvitse haaveilla, ellei se saa minua hullaantumaan jatkuviin kävelyreissuihin. Aika senkin näyttää. Ja terveystilanne.

Patrik

Saviaro saarnasi ja toimitti messun toisen kerran Mikaelin seurakunnassa tänään. Ensi viikolla oma pastorimme palaa lomalta, sitten alkaa viikottainen messu pyöriä, mikä on tosi mukavaa. Patrik on ruotsinkielinen, mutta hienosti hän selvisi: hänen ystävänsä suomentaa hänelle saarnat, jotka hän sitten lukee. Ymmärsimme täysin hänen puheensa.

itselläni oli säestysvuoro, josta selvästi huomasin, että paussia on ollut. Virret tuntuivat ihmeen vaikeilta, mutta eiköhän tästä taas päästä vireeseen, kun syksy koittaa.

Mustikat eivät liene

vielä kypsiä. Vähän kaivelee päästä mustikkaan, mutta ajoitus on nyt hankala minulle. Katsotaan pääsenkö marjametsään ollenkaan. Nivalaan on vähän pitkä marjamatka, mutta sieltä niitä helpoiten löydän. Tällä seudulla en ole oikein sinut metsien kanssa. En halua kyllä ilman mustikoita jäädä, joten ei auta muuta kuin järjestää itseni metsään jossain vaiheessa.

Saariston lapset

on tämän hetken lempiohjelmani. Sitä alan nytkin katsoa. Toivotan siunattua heinäkuun loppua ja onnellista elokuun alkua, arvoisa lukijani!

Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. -Jes 53

jk. Ahvenet olivat herkullisia - kuten myös Saariston lapset!