20.05.2017 - Virkistävä viikonloppu!

Viikonloppu on ollut mitä antoisinta aikaa eilisestä lähtien! Aloitin kissaprojektin. Olen projekti-ihminen. Joku on voinut sen jo huomata, mutta itselläni hoksottimet säteilevät hitaanpuoleisesti.

Kun keksin

jotain kivaa, teen sitä sitten hullun lailla niin kauan kuin virtaa piisaa. Tai kangasta, tai vetoketjuja, tai lankaa. Kissaprojekti voi olla pitkä, sillä kankaita riittää ja kaikkea muutakin. Mutta rajansa kaikella innostuksellani kuitenkin on. Jossain vaiheessa kissatkin alkavat taatusti maistua puulta!

Norsuja on nyt 72

omassa jemmassani joulunlasta varten. Niitä on näppärä tehdä, kun langan ja virkkuukoukun voi ottaa reissulle mukaan. Ei vie paljon tilaa. Villasukkia teen, kun siltä tuntuu ja aika usein tuntuu.

Minulla on oltava

koko ajan jotain tekemistä, muuten en pysty olemaan. Tulen täihin, kuten ennen vanhaan sanottiin. Minä nyt satun olemaan sen tyyppinen ihminen, että pysyn hengissä tekemällä. Sitä paitsi elän ja asun yksin. Olisi eri juttu, jos olisi toinen, jonka kanssa viettäisin aikaani, mutta kun ei ole. Ei kulu aikaa seurusteluun puolison kanssa, kun ei sellaista ole.

Luovuuteni saa kukkia,

kun kankaat voivat lojua ympäri huushollia. Minua se ei häiritse. Kun lapset asuivat kotona, tällainen sekasotku ei olisi tullut kuuloonkaan! Mutta luovuutta ei ole, jos ei ole sille tilaa. Minä annan sille tilaa, se on elinehto nyt. On oltava hauskaa tekemistä. Masennun ja synkistelen, turhaudun ja kärsin, jos mielikuvitus ei saa lennellä.

Liikkuminen

on myös aivan välttämätöntä. Tänään kävin aamulenkillä. Kävellessä on hyvää aikaa soittaa äidille. Päivällä kävin pitkästä aikaa meressä uimassa. Niskan kylmettymisen takia en ole käynyt moneen viikkoon - ja kaipasin myös vaihtelua avannolla laukkaamiseen. Tänään se tuntui hyvältä, paitsi, että vesi tuntui kylmältä, totta kai. Seuraavalla kerralla ei tunnu enää.

Päivän piristys

oli myös, kun ystäväperhe, joka on myös sukulaisperhe lapsen avioliiton kautta, kutsui minut ulos syömään. Söimme pitkän kaavan kautta ja nautimme hienosta näkymässä aurinkoiselle merelle. Oli todella mukava parituntinen. Jälleen sain muutaman kilometrin lenkin, kun kävelin syömään ja takaisin kotiin.

Huomisia kirkkovaatteita

olen taas vekslannut ja väännellyt. Että voi olla vaikeita asioita nämä pukeutumiset!  En vaan voi laittaa sinistä vermettä niskaani, vaikka aioin. Ei tunnu omalta. On kuin olisin lainavaatteissa tai joku toinen.

Laitan sen sijaan punaisen pellavamekon, jota vähän tuunailin... se oli leveä, äitiysmekon tyylinen alaosasta, mutta yläosasta olen tykännyt mahdottomasti. Malen neuvosta jatkoin hiuskavennuksia alaspäin ja niin mekko kapeni sopivasti. Ei se kestä tarkkasilmäisen Oikean Ompelijan katsetta, mutta minulle riittää keskinkertainen. En ole mikään viimeisen päälle tarkan työn tekijä, kuten olen sanonut, eikä se haittaa minua vähäisessäkään määrin. Mieluummin olen innokas ja tehokas kuin hidas ja pedantti, jolloin junnaisin yhtä ja samaa. Se ei sopisi minun pirtaani ollenkaan! Innokkuus taitaa olla minua aika hyvin kuvaava sana...

Sana rististä

on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, sanotaan Sanassa. Se on tullut mieleeni lukiessani erästä palstaa. Mutta meille, jotka uskomme, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka tuli sovittaakseen meidät Jumalan kanssa, niin että me pääsemme taivaaseen, Sana rististä on Jumalan voima.

On tärkeää olla

samaa mieltä Jumalan kanssa itsestämme jo nyt. Kerran kuitenkin Jumalan sana on tuomitseva meidät ja jos meillä on väärä käsitys silloin siitä, että olemme syntisiä, meidän käy pahasti. Jumalan sana kertoo, millainen Jumala on ja se myös sanoo, että millaisia sinä ja minä olemme, hyvä lukijani. Ja se sanoo, että me olemme syntisiä, Jumalan kirkkautta vailla. Hullu sanoo sydämessään, ettei Jumalaa ole - tämä on Raamatun oma sana. Ottakaamme siis vakavasti Jumalan olemassaolo ja hänen mielipiteensä.

Harjoittelen vähän virsiä huomista messua varten (klo 9.30 Laivakatu 7, tervetuloa!) ja menen saunaan!
Voi hyvin, arvoisa lukija!