Kategoriat: Ajankohtaista

Hyvä mieli, iloa. Mukavia ajatuksia, toiveikas mieli ilman että mitään sen ihmeellisempää on tapahtunut!

Vauva 10pv, mummo vanhempi

Jalkahoito

iltapäivällä, ilmainen minulle, Ari ei ehtinyt käyttää maksettua hoitoa. Kun ajelin tuttua tietä sairaalalle, mietin, miten usein ja monta vuotta tuota polkua kuljin. Kaksitoista ja puoli vuotta säännöllisesti. Sitä ennen monia aikoja silloin tällöin miestäni katsomassa, kun hän oli eri osastoilla milloin mistäkin syystä.

Kun jalkani oli hoidettu ja sain lörpötellä tutuksi tulleen jalkahoitajan kanssa tunteroisen, kävelin ulos rakennuksesta. Kiitin sydämestäni Jumalaa, ettei minun tarvitse siellä enää juosta sydän syrjällään, surusta sairaana, ikävästä kipeänä. Pitkä, syvä huokaus kohosi ja kohoaa Jumalan puoleen!

Riensin

jalkahoidosta tyttären perhettä tapaamaan Karhulaan. Siellä naisväki veteli päiväunia, perheenisä valvoi pikkuruisen vauvan unta alakerrassa. Pian neiti 2v heräsi ja kipaisi tutkimaan possua, jonka hänelle vein. Löysin lantteja taskustani ja hän sai tipauttaa ne possuun. En neuvonut, mistä ne saa otettua ulos, sillä luulen, että possu olisi köyhtynyt saman tien.

Tyttärentytär on kuin tyttäreni samanikäisenä!

Minulla oli mukana

ikivanha kuvien katselulaite, en muista sen nimeä. Amanda katseli monta kuvasarjaa, kun minä ensin olin katsonut kunkin kuvan ja sepitin pitkät stoorit joka kuvasta. Taannoin luin Evelle katselukirjaa ja kun miniä jatkoi kirjan lukua lapselle, hän oli äimistynyt, kun kirjassa ei ollutkaan tekstiä. Vaikka olenkin tosikko jossain mielessä, niin kyllä minulta satuja viriää tarvittaessa.

Sain pidellä vauvaa

sylissäni hyvän tovin ja vaihtaa sille vaipan. Vauva vaan nukkui ja oli tyytyväinen. Istuessani katselin, kun Amanda rakenteli duploilla. Ennen lähtöäni tyttö kipusi viereeni sohvalle ja luimme Isä meidän -rukouksen kaikki yhdessä. Minulle on suuri siunaus saada tutustua lapsenlapsiini ja olla mukana heidän elämässään. Olen rikas!

2016

Olen rikas sikälikin,

että minulla on rohkaisevia ystäviä ja lähimmäisiä ja toivon itsekin voivani olla samanlainen peili toisille. Cowman kirjoittaa:

...emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme - - että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. -2 Kor 1:8s

Ankarat paineet saavat meidät tutkimaan elämämme arvot uudelleen, Sellaisista ahdistuksista selvittyämme tunnemme saaneemme elämämme uudelleen. Ymmärrämme sen arvon paremmin kuin ennen. Tahdomme käyttää sen Jumalan kunniaksi ja ihmisten hyödyksi. Ymmärrämme myös lähimmäistemme vaikeuksia ja haluamme auttaa ja lohduttaa heitä. - - Virtoja erämaassa, s 167

Sain postia

käytyäni mammografiassa jokin aika sitten. "Ei syöpään viittaavaa", sanotaan kirjeessä - kiitos Jumalalle! Joka nainen ei saa tällaista kirjettä, joku saa toisenlaisen, itsekin tunnen sellaisen ystävän.

MIrri Ykkönen

Eilen kokoonnuimme

Romantikkojen kanssa. Viisi naista, joista kaksi kutoi sukkaa tai lapasta, kolme täytti 100 penaalia väri- ja lyijykynillä ja kumeilla. Vielä pitää hankkia vähän lisää sekä etsiä 120 terotinta, mistä sitten edullisimmin löydämme. Jatkamme myös innokkaasti kutomista sekä ompelua. Itse sain kissanompelupureman!

Malella oli kaksi kissaa

Malen katit innoittavat ompelemaan!

ommeltuna, minä iskin silmäni helpomman näköiseen kattiin ja tänään ompelin ensimmäisen miukulaisen. Olen tosi tyytyväinen, että osasin, ja tästäpä alkaa nyt sitten kissojen kavalkadi. Jatkan kuitenkin norsujen virkkaamista, sillä niitä on nyt vähän yli 70, joten 50 lisää ei ole pahitteeksi.

Eräs mummopiiri ilmeisesti ryhtyy kutomaan sukkia - mainiota! Viime syksynä meinasi tulla haipakkaa niiden kanssa, sillä kesällä ei tapahdu juuri mitään kutomisrintamalla. Eikä niitä muutamassa päivässä kudota! Sukkien pitää olla 21 -22 sm pitkiä teräosaltaan - jos joku täkäläinen haluaa osallistua talkoisiin! Itsekin olen kutonut jonkin verran niitä.

En ymmärrä, mihin piiloon olen tunkenut nappini, sillä minulla ei ole niitä juuri nimeksikään! Ehkäpä ompelenkin kissoille helmiä silmiksi?

Iloista mieltä, arvoisa lukijani! Nautitaan hitaasta kevään tulosta - se on jo täällä!

jk. Kuvista huomaan, että Mirri Ykkösen naama on huomattavasti isompi kuin Malen kateilla! Hmmh, luultavasti jokaisesta tulee Persoona.