05.05.2017 - Ihana perjantai!

Työviikko takana, viikonloppu edessä - mahtavaa! Vaikka aamulla tunsin olevani virkeä kipaisemaan Vestikseen pitämään muskaria ja viettämään aikaa äitien ja lasten kanssa, iltapäivällä aloin olla finaalissa voimieni kanssa.

Päivähän

oli mitä kaunein ja lämpimin! Töiden jälkeen hurautin Vestiksen lähellä asuvan keskipojan perheen luo ja säikäytin Saarukan ilmaantumalla odottamatta parin metrin päähän. Se on ehdottomasti liian tykö tulemista, itkua siitä seurasi. Mutta kun tyttönen makaili peitollaan lattialla ja minä asetuin mahalleni lattialle myös ja aloin laulella ja soitella, niin vierastaminen unohtui; meillä oli oikein rattoisaa!

Kun oli päiväunien aika, siis lapsen, niin lähdin kärryttelemään häntä kolmeksi vartiksi aurinkoisille kujille ja teille. Samalla laulelin itsekseni ja yritin bongailla tölkkejä, mutta vain yhden löysin.

Kotimatkalla

olin aikonut käydä hautojen mailla heittämässä kanervan mäkeen ja hakemalla lyhdyn pois Arin haudalta, mutta en jaksanutkaan. Paita oli kostunut kävelemisestä, joten ajoinkin suoraan kotiin.

Syvennyin Asunta-Johnstonin

moneen kertaan lukemaani kirjaan Onnellisen naisen vuosi - toivon, että itsellänikin on sellainen - ja sohvailin, kunnes karahutin Amekin luo ja menimme Prismaan. Haimme täydennystä ruokavarastoihimme. Eksyimme kaupassa toisistamme, mutta tiedämme jo, millä hyllyillä kumpikin viipyilee, joten löysimme toisemme ihmisten seasta.

Kotiin päästyäni

vaihdoin lenkkarit ja lähdin taas ulos! Päätin pistäytyä auringossa ja käväistä hakemassa tarjoustomaatteja keskustasta. Koivet hyytyivät palatessani, alkoi väsyttää, mutta se ei estänyt minua puutarhatöistä. Naapurin kanssa leikkasimme pihamme omenapuut. Kuulostaa tosi työläältä, mutta puumme ovat pieniä, vaatimattomia riukuja eivätkä kai koskaan ehdikään miehen mittaan, kun leikkelen niitä jatkuvasti. No, keväisin vain. Tyytyväisenä katselin pesuvatia tallin nurkalla, siellä persiljan siemenet alkavat itää ja lykkäävät ensi kuussa persiljan alkuja - niiden itäminen kestää tosi kauan!

Huomenna aion

mennä Mirellan kanssa SUDANILAISTEN NAISTEN järjestämään NAISTENPÄIVÄÄN Koulukatu 28:aan. Se on 12-17, mutta me menemme yhdeksi. Naiset valmistavat ruokaa ja siellä on muutakin myytävää ja ohjelmaa. Uskoisin, että päivä on mielenkiintoinen ja antoisa. Se jää nähtäväksi, mutta sinne aion mennä joka tapauksessa. Tervetuloa muutkin naiset!

Sunnuntaina säestän

messussa. Uudet kirkkokengät jalassa. Niillä tosin ei ole vaikutusta soittamiseen, sillä pedaalia ei käytetä. Enkä luultavasti nosta jalkojani pianon päälle, joten kenkien osuus säestyksessä lienee minimaalinen. Sitä paitsi voi olla, että en kelpuuta niitä ollenkaan, sillä en ole kokeillut niitä vielä KIRKKOVAATTEITTEN kanssa. En ole siis varma, mikä on yhteensopivuus.

Mutta sen voin kertoa, että naisen elämä on tosi rankkaa noitten vaatteitten takia. Kaapissa roikkuu vetimiä läämältään, mutta ei montakaan tilanteisiin kelvollista! Liian  hienoa,  huonoa tai toisiinsa sopimatonta. Huokaus! Joka kerta olen sentään vaatteet päällä kirkkoon mennyt enkä ole jäänyt sieltä pois sen takia, että ISTUVUUS on mitä on, siis vaatteiden. Menty on ja mennään edelleen ja istutaan milloin ei satuta seisomaan, istuivatpa vaatteet tai eivät.

Seurakuntaan menemiseen Jonas Laguskin varmasti kehottaa sanoessaan:

Vaikka näyttää synkältä ja vaikealta, ei meillä sittenkään ole hätää, sillä hänen pöydältään putoaa niin monta murua, että niillä tulemme ravituiksi. -Evankeliumin ääni, s. 101.

Ja kun Jumalan virta on vettä täynnä, niin annetaan sen kantaa meitä, sillä Jumalan armosta me saamme elää!

Hyvää viikonloppua, arvoisa lukijani!