Kategoriat: Ajankohtaista

Mikä rikkaus nämä vuodenajat ovatkaan! Säkkipimeää talvisaikaan, iltaisin väsyttää, kun valoa ei ole. Nyt kiidämme kohti kevättä, valon lisääntyminen piristää ja kesällä onkin sitten pelkkää valoa!

Olen nauttinut

suunnattomasti viime viikon työpäivistä. Vaihtelevuus on minulle passelia, on parempi etten juutu syvälle mihinkään tekemiseen, sillä sitten saan kiskoa auraa irti maan syvyyksistä. Tai vastaavasti oma pääni juuttuu kiinni ja sen irrottaminen ottaa lujille.

Minulle on helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Jotkut ihmiset ovat sukulaissieluja, kuin olisin aina heidät tuntenut. Rakastan noita äitejä, joiden kanssa olen viime keväästä asti ollut työssä ja niitä, joihin tutustuin syksyn mittaan. Jatkossakin saan työskennellä heidän parissaan, mutta tulevina muutamina viikkoina työni on vaihtelevaa ja pidän muun muassa lauluhetkiä lapsille lähes joka päivä. Siivoilen, leivon ja teen, mitä lisäksi pyydetään. Kaikki työyhteisöni ihmiset ovat mukavia, yhteishenki ja ystävällisyys on yhteisön vahvuus.

Esimerkiksi eilen Vestiksessä oli melkoisesti elämän makua, kun tupa oli täynnä lapsia ja äitejä. Lauluhetken pituuden määrittää lasten ikä; ikähaitari oli 0 - 5v. Laulujen välillä ei auta jäädä fundeeraamaan, mitähän seuraavaksi laulettaisiin, vaan tahtia on pidettävä yllä ne minuutit, kun porukka on aloillaan. Nautin, kiitän, olen iloinen tällaisesta työstä!

Toissa päivänä

kävin uimassa ja palatessani hain lähetyspostikirjeet kopioinnista. Kävelin postiin, taittelin kirjeitä kuoriin ja istuin siellä vetoisessa aulassa hyvän tovin. En muistanut, että ei saisi jäädä kököttelemään paikoilleen uimisen jälkeen etten saa kylmää. Pitäisi keskittyä, mutta minä touhotan monta asiaa kerralla ja unohdan tällaiset asiat, joita en saisi unohtaa.

Eilisaamuna heräsinkin

kurkkukipuun. Säikähdin, että tulen taas sairaaksi. Sitä en kerta kaikkiaan tahdo pitkän yskimisen ja sairastamisen jälkeen. (Vaikka joulukuun sairausloma oli minulle lomaa monessa mielessä, olin todella huonossa kunnossa. Lomaa se oli sikäli, että sain olla vain itseni kanssa huolehtimatta kenestäkään muusta, ensi kertaa aikuisiälläni.)

Oli vilu, kittasin hunajateetä hullun lailla ja lisäsin villahousuja ja paitoja, kun lähdin töihin - ja päivä meni putkeen. Esirukoilijat ahkeroivat, enää minulla ei ole flunssaoireita, kiitos Jumalalle!

Ajelin lähellä asuvan keskipojan perheen luo "Savelaan". Poika oli töissä, mutta  miniän ja Saanukan kanssa lähdimme vaunulenkille. Miniän kanssa oli antoisat keskustelut, josta olen tosi iloinen. Minulla on mieluisia miniöitä, hyviä vaimoja pojilleni. Vävystäkään ei ole pahaa sanottavaa, päinvastoin.

Palatessamme lenkiltä jouduin lainaamaan kuivaa paitaa, sillä kostea paita yllä on minulle suunnilleen samaa kuin parin viikon flunssa sen jälkeen. Poikakin oli tullut töistä, keitti kahvia, juttelimme porukalla, Saanukka heräsi ja sain sylitellä häntä vielä hetken. Rukoilimme ja lähdin kotiin.

Kotona lepäilin,

Toissapäivänä Hietasaaressa

imuroin ja vähän järjestelin paikkoja. Eräs ulkomailla kauan asunut kollegani totesi jokin aika sitten, että suomalaiset naiset ovat "sikoja", kun vertaa naisiin, joille kotityöt ovat sydämen asia kuten monessa maassa on asian laita. Olen tuon kuultuani alkanut tiirailla hiukan tiukemmalla sihtillä kotiani. Yritän kanniskella lojuvia tavaroita paikoilleen. Sille en voi paljonkaan, että roinaa on liikaa. Täytyy odottaa siivousraivoa, että voisin heittää jotain pois. Ja ylipäänsä alkaa kevätsiivouksen.

Kertokaa, arvon naiset tai miehet, jos jollekin teistä on siivousvimma iskenyt! Tai jos edes naapurillesi on käynyt niin onnellisesti! Se voi tarttua, olen huomannut. Itsekin kerron heti, kun pääsen taas aloittamaan perinteisen kevätsiivouksen, joka alkaa aina kylpyhuoneesta. Toivon joskus pääseväni loppuun tuon session, mutta en toistaiseksi ole onnistunut. Eteisen kaappi vyöryttää kohta kamat lattialle.

Amekin kanssa

Auringonnousu tänään 9:35. Auringonlasku tänään 15:55.

kurvasimme ruokaostoksille, hain hänet kyytiini. Meillä on tapana pari kertaa kuussa käydä jossain marketissa ja ostaa ruokaa ja muuta pitemmäksi aikaa. Oli mukava reissu, on kiva, kun ei kaikkea tarvitse tehdä yksin.

Olen iloinen, että autoni on pelannut ihmisittäin pitkän aikaa. Budjetti kaatuu helposti auton takia. Nyt tarvitsen autoa, kun kuljetan kitaraa mukana ja työpaikkojen välillä on matkaa.

Tänään aion leipoa

hiukkasen. Kokeilen paria uutta reseptiä, sillä vieraita on tulossa. Edelliset kokeiluni eivät menneet täysin nappiin, mutta toivossa on hyvä elää. Avannollekin aion, toivon, että aurinko alkaa paistaa ja saan kuvatuksi hiukan.

Luterilainen virsi 821 on lempivirsiäni

Lutherin mannateksti

puhuttelee taasen ja jaan sen:

Tehkää parannus! -Matt 4:17

Sanomalla kaikille omillensa "tehkää parannus", Kristus tahtoo, että koko heidän elämänsä pitää olla alituista parannusta. Synti näet pysyy lihassamme niin kauan kuin elämme ja riitelee henkeä vastaan, joka sotii lihaa vastaan. Kaikki vanhurskauttamisemme jälkeen tehdyt teot ovat yksinkertaisesti vain alituista parannusta eli hyvää aikomusta vastustaa syntiä.

Toisin ei voi olla. Jatkuvasti perataan pois syntiä, jonka laki on ilmoittanut ja joka on annettu anteeksi Kristuksessa. Kanaanin maan valloittamisen jälkeenkin israelilaisia käskettiin karkottamaan maan entiset asukkaat. Näiden karkottaminen ei ollut helpompaa kuin maan valloittaminen.

Ei liioin ole helpompaa perata alituisen parannuksen kautta pois jäljelle jääneitä syntejä kuin alussa tulla niiden viholliseksi ja vihata niitä. Tämän vuoksi pyhät ovat usein sydämestään murheellisia ja valittavat syntiänsä, kun Jumala koettelee heitä lain kautta, vaikka he kuitenkin ovat armossa, synnit kun ovat heille anteeksi annetut, ja heidän siis pitäisi iloita Herrassa. Psalmeista nähdään, että he valittavat ja rukoilevat Jumalan armoa silloinkin, kun eivät tunne omissatunnoissaan mitään erityisiä syntejä. -Mannaa Jumalan lapsille

Tänä aamuna

Raamattua lukiessani seuraava jae nousi esiin:

Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. -2 Tim 2:22

Jos luet tätä aamusella, voit kuunnella halutessani lauantain hetkipalveluksen, joka sisältää Psalmeja sekä rukouksia:

https://www.youtube.com/watch?v=ozNEWBtDRz0

Voi hyvin, olkoon Herra kanssasi, arvoisa lukijani!