07.10.2016 - Ah, viikonloppu!

Sain rohkaisua

juuri lukemastani blogista, http://www.lhpk.fi/tavallista-arkea/

Tätähän tämä elämä on, tavallista arkea, ei mitään valtavaa hehkutusta tai suuria kokemuksia. Aika mitäänsanomatonta. Ja kuitenkin, ah, niin merkityksellistä elämää Jumalan lapsena ja taivaan kansalaisena!

Perjantaipäivät

työssäni ovat hauskoja. Olen vähitellen päässyt sisälle Vestiksen perjantaihin. Järjestän jotain askartelua halukkaille. Tänään teimme ruusuja vaahteran lehdistä. Jatkoin tekemistä kotona, kun pääsin vauhtiin.

Pidän Vestiksessä myös muskarin. Se on haasteellista, sillä osa vanhemmista ja lapsista on ruotsin tai englannin kieltä hallitsevia, eivät niinkään suomen. Ihmeesti kuulen itseni mongertavan noita kieliä sekoillen välillä sanoissa, mutta siitä vähät välittäen. Tulen ymmärretyksi, se on tärkeintä.

Se, että jotkut lapset muistavat nimeni, tekevät minulle piirustuksia, tulevat syliini, kertoo siitä, että minut on hyväksytty. Lapset ovat lahjomattomia, he joko pitävät tai eivät. Sen takia olen kiitollinen ja todella tyytyväinen.

Mutta nyt

tuli väsymys... Olen kuunnellut Patmos-radiosta Ilosanomapiirin, jota Mailis Janatuinen ohjaa; se kesti tunnin ja hyvä ohjelma se olikin. Aiheena oli Kuninkaan pojan häät. Jeesus on valmistanut ristillä juhlapuvun. Ottakaamme se vastaan, se on meille ilmainen, mutta Jeesus maksoi helvetin tuskat puolestamme. -Sammutin radion, enää en jaksa kuunnella mitään. Yritän päästä nukkumaan ja nukkua makeasti sikäli kuin minusta riippuu.

Olin verta luovuttamassa tänään. 138 oli hb ja voin mainiosti. Luin kahvilla ollessani luovutuksen jälkeen SPR:n lehteä. Tuli ajatus, että voisin vapaaehtoistyönä mennä vaikka tiskaamaan vanhusten tiskejä. Se on rentouttavaa puuhaa, siinä näkee kätensä jäljen. Mutta nyt, kun käyn töissä, en jaksa ylimääräisiä  hommia. -Sen jälkeen tytär oli lapsineen kylässä, mikä oli iso ilo. Luin Amandaiselle lähes 10 kertaa ostamani kirjasen, jossa kerrotaan yksinkertaisella tavalla Neemanin parantuminen pitaalista. Aina vain hän halusi, että luen sen uudelleen.

Päivällä tullessani

töistä poikkesin viemässä Arin haudalle uuden kynttilän lyhtyyn. Samalla keksin, että voin laittaa kukkamaljakkoon vaahteran lehdistä tekemäni ruusut. En ole varma, ovatko liian keveitä, viekö tuuli. Mutta sidoin ne toisiinsa kiinni ja laitoin maljakkoon ilman vettä. Haudalla käynti kynttilän sytytyksineen on minulle aika tärkeää tätä nykyä. Minulla on paljon aikaa, jota en vielä osaa suunnata mihinkään. Mutta luultavasti ajan kuluessa löydän uusia asioita.

Ensi viikolla

alkaa sururyhmä. En uskalla odottaa siltä paljonkaan, mutta ryhmän ilmapiiri muodostunee ryhmäläisistä, joten aikapa näyttää.

Siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani!