Kategoriat: Ajankohtaista

Viikonloppu meni taas, ihan hienosti se meni.

Vaahteranlehtiruusujen tekeminen ilahduttaa

Lauantaina

minut ja muuan naapuri oli kutsuttu kylään aiemmin talossamme asuneelle perheelle, jotka hankkivat talon lähistöltä. Kävelimme sinne ja takaisin myös.

Oli kaunis koti,

Kone tekee työnsä narun varassa

paljon työtä tehty ja suunnitteilla vielä. Lämmin vastaanotto, hyvät kahvit piirakoineen ja mukava jutteluhetki.

Itselleni tulee vähän kummallinen olo, kun itse en ole koskaan mitään rakentanut eikä miehenikään ole sitä tehnyt sairautensa takia. Ja nyt elämäni taitaa olla aika lailla takana päin. On vain mietittävä, mitä jaksan ja haluan tulevaisuuden suhteen.

Selkäni

oli kipeä sen verran, etten perjantaina ollut uimassa Hietasaaressa. Ai niin, minähän kävin verta luovuttamassa silloin! -Sain kumminkin kylästä kotiin tultuani itseäni niin paljon liikkeelle, että lähdin uimaan. Tosin meinasin puolivälistä kääntyä takaisin, kun tuntui, ettei ole voimia. Mutta punnersin vaan eteenpäin. Vesi oli noin +8 asteista, kuutisen minuuttia uin, voimistelin ja roikuin rappusilla kylmästä vedestä nauttien. Kun ensin ui ja jumppaa, sen jälkeen vesi tuntuu tosiaan mukavalta.

Uimisen jälkeen

olo olikin aivan toinen! Suuresti kiitollisena rämmin takaisin kotiin ja illalla vielä saunaan.

Eilen eli sunnuntaina

säestin messussa Laivakatu 7:ssä. En hermoillut nytkään, vaikka soittelin omiani välillä ja hukkasin säveliä. Väkeä oli reippaasti, saarna oli hyvä ja kirkkokahvit makoisat. Lähdin aika vikkelästi kotiin kuitenkin, sillä laitoin ruokaa nuorimmalleni ja hänen vaimolleen. He tulivat iltapäiväksi kylään.

Heidän lähdettyään

kävelin taas uimaan, jälleen mainio olo, etenkin uimisen jälkeen. Kuuntelin Patmos-radiosta aamulla äänitetyn messun Seinäjoelta Luukkaan seurakunnasta, jossa Markus Pöyry saarnasi ja hän piti jälleen erinomaisen hyvän saarnan, suosittelen kuuntelemaan; www.lhpk.fi/saarnat.

Viime yö menikin sitten kepulisti. Ensin en saanut unta. Särki käsivarsia ja yläselkää, otin panadolia. Kiemurtelin aikani ennen kuin uni voitti. Ennen viittä jo mietiskelin työ- ja muita asioita. Yöllä asiat tuntuvat ylivoimaisilta. Tuntuu, että tähänhän minä kaadun, en selviä enkä jaksa.

Viiden aikaan

keitin kahvia, siirryin sohvalle ja kuuntelin puoli kuudelta Patmos-radiosta Petri Hiltusen opetuksen uusinnan, jota en lauantaina ehtinyt kuunnella. Sen jälkeen pienensin radiota niin etten kuullut sitä oikeastaan enää ja nukuin. Nostin sohvan alta piikkimaton harteitten alle verenkiertoa mahdollisesti elvyttämään. Sain nukutuksi, jaksoin nousta ja pyöräillä töihin.

Töiden jälkeen

olin kieltämättä rättiväsynyt. Luin Markiisin salaisuuden loppuun sohvalla maaten, join kahvia, vaikka olin töissäkin juonut, mutta se tuntui nytkin tarpeelliselta. Tuttu, ennalta hyväksi tietämäni kirja vei ajatuksia mukavia polkuja. Sen takia luen usein samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Sen takia en katso uutisia enkä sarjoja, joissa tapahtuu pahaa. En kestä sellaista.

Kumma kyllä Isä Brown ja Hercule Poirot eivät kauhistuta minua, vaikka niissäkin tapahtuu murha, pari. Tiedän kuitenkin asioiden aina päättyvän hyvin. Päähenkilöt eivät kuole eikä heitä kukaan kiduta. He selviävät ihmeellisesti.

Minä haluan, että ihmiset selviävät. Minä haluan, että itsekin selviän jotenkin. Odotan huomista surupiirin ensikokoontumista jännityksellä. Jaksanko kuunnella ihmisten puhetta? Jaksanko olla siellä? En tiedä, sen näkee sitten.

Uimaan en

jaksanut tänään. Sen sijaan pyöräilin kirjastoon, palautin kirjoja. Vaihtohyllyltä löysin pari kirjaa, mutta kirjaston toiseen kerrokseen ei ollut voimia könytä penkomaan romaaneja. Jatkoin matkaani markettiin. Sovitin kenkiä, jotka eivät onneksi sopineet, sillä etukäteen jo hirvitti ostaa sellaisia, tuhlata rahaa.

Ostin sen sijaan

lohturuokaa, grillimakkaraa. Olen varmaan sanonut, että se on lempiruokaani. Söisin sitä aina, jos se olisi yhtään terveellistä ja soveliasta syötäväksi usein ja paljon. Ostin myös kaksi oranssin väristä paksua kynttilää ja purkin maitoa.

Aion nauttia

illan rauhasta, vaikka ei tuntuisi miltään. Mutta minä vaan nautin sittenkin. Sytytin jälleen ison, aniliininpunaisen kynttilän lipastolleni, jonka päällä kirjoitan. Aloitin sohvalla kirjan lukemista ja söin yhden makkaroista.

Tänään taas mietin,

miten kummalliseksi elämäni on muuttunut. Se on kertalaakista aivan erilaista. Naapurien silmin kaikki näyttää varmaan samanlaiselta kuin ennenkin, ehkä muidenkin ihmisten. Mutta itse olen kuin erämaassa, josta on kiintopiste hävinnyt.

Tietysti ja onneksi minulla on seurakunta ja työ ja ihmisiä. On Jumalan sana, on armo ja usko Jumalaan. Tästä kaikesta olen kiitollinen. Mutta en olisi uskonut joutuvani tällaiseen autiomaahan Arin vuosikymmenten sairausvuosien jälkeen. En tiedä, mitä odotin, mutta tyhjyyttä en kuvitellut kohtaavani varmaankaan.

Hiukan minua

horjuttaa välillä se, haluaako Jumala minulle tosiaankin hyvää. Mutta tiedän, että hän haluaa. Hän on valmistanut minulle paikan, jossa saan levätä autiomaassa ollessanikin. Se paikka on kätkettynä Jeesuksen haavoissa. Siinä olen turvassa, hänen suojassaan. Haavoittuneena, väsyneenä, jotenkin särkyneenäkin. Mutta minä uskon ja minä luotan, että Jumala, joka on minut kutsunut, on uskollinen.

Iloa sinunkin elämääsi, arvoisa lukijani!

jk. Tässä kuunteluvinkki:

https://www.youtube.com/watch?v=05WHrJhui84