08.08.2016 - Sukua tapaamassa!

Nivalasta terveisiä,

ampaisin tänne eilen. Ilta-aurinko paistoi takaapäin, joten ajaminen oli mukavaa. Olin liian väsynyt olemaan kotona, joten liikkeelle lähtö tuntui paremmalta ajatukselta kuin jäädä kotiin.

Äiti oli tietysti iloinen, kun tulin. Yhdeksän maissa olin perillä, nukuin hyvin yöni.

Edellisenä yönä

nukuin huonosti, jännitti uusi messuaika, pastori ja oma soittaminen pitkästä aikaa kesän jälkeen. Messu oli hoitava, siunaava ja kaikin tavoin ihana asia. Väkeä oli tavallista enemmän, Otto Granlund saarnasi Raamatusta, Jumalan sanaa. Pääsin taas ehtoolliselle, sitä tarvitsin ja tarvitsen aina.

En ollut yhtään tyytyväinen soittooni. Huomasin, miten tärkeää soittaessa on, että pystyn keskittymään täysillä, koska olen amatööri, en ammattilainen. Yhden virren kohdalla hukkasin täysin, missä seurakunta on menossa ja olin pitkän aikaa soittamatta.

Tiedän, että

soittaja ei ole esiintyjä vaan palvelemassa seurakuntaa ja Jumalaa ja hänen hoidettavanaan itsekin. Joten ei haittaa, en lannistu. Ensi sunnuntaina olen jälleen soittovuorossa ja ihan mielelläni.

Ensi sunnuntain

messu onkin sitten Vapaakirkon tiloissa, Laivakatu 7:ssä. Siellä tilat ovat maan pinnalla, sikäli helpommat kuin Biblionissa. Keskiviikkona menemme muuttamaan tavarat uuteen paikkaan ja tutustumaan muutenkin, niin että pyhäaamuna klo 9.30paikka on valmiina seurakunnan messun viettoon. Tervetuloa vaan!

Tänään huristelimme

äidin kanssa veljeni perhettä tapaamaan Reisjärvelle. Olen tavannut käydä kerran kesässä siellä ja nyt sitten menimme yhdessä. Tutustuimme robottinavetan saloihin. Siis lypsyrobottiin. Oi, oi, miten ajat ovat muuttuneet!

Meille kotiin

oli ostettu vuonna 1952 kaksi lypsykonetta ja se oli suuri edistysaskel, kun siihen asti lehmät lypsettiin käsin. Nyt tämä robotti on jotain ihan muuta taas. Pari vuotta kestää kuulemma laitteen sisään ajo. Paljon työtä se vaatii isänniltä ja emänniltä, mutta kylläpä laitteet sitten ilmoittavatkin kaiken mahdollisen lehmän maidon rasvoista solumääriin ja maidon laatuun. Enpä tuota enempää selittele, mutta kyllä me pää kallellaan ihmettelimme robotin hommia. Ja lehmät yhtä ihmeissään meitä, jotka pällistelimme seinän takaa niitä.

Veljeni on innokas

marjastaja ja hän on istuttanut vadelmapuskia navetan seinän vierille ja siilojen reunoille. Minä siellä sitten kilmuilin marjoja poimimassa. Ja palatessa keitin marjat hilloiksi.

Kävimme samalla reissulla toisen veljen tyttären 16- vuotispäivillä juomassa kahvikupposet ja onnittelemassa nuorta neitoa. Äskettäin kolmas veljeni soitti, että sauna on vapaa, ja pääsin

pihasaunaan!

Pian on aika kipaista nukkumaan. Aamulla aion mustikkametsään Anitan kanssa. Luonto ja metsä eritoten on kyllä niin hoitava paikka, ettei siellä liikaa voi rämpiä.

Kävimme kirkonkylällä

päivällä veljen luo mennessä ja kävin kellosepällä. Mukanani oli Arin rannekello. Se on lojunut laatikon perällä vähintään 10 - 20 vuotta, kun Ari ei ole sitä tarvinnut. Nyt hoksasin, että kellon takana on Arin nimi ja päivämäärä, jolloin Ari on päässyt ripille. Jostain syystä kello alkoi tuntua enemmän kuin arvokkaalle. Voisinko käyttää sitä itse, sillä minulla on aika kehno kello, haluaisin isompinäyttöisen?

Ystävällinen nuori kelloseppä

avasi kellon ja sanoi, että ei se näytä kovin pölyiseltä. Se on vedettävä kerran päivässä eli pattereita ei tarvitse kuluttaa! Uusi hihna siihen oli saatava, sillä entistä ei ollut. Ostin sellaisen ja nyt se on ranteessani. Muistan aina Arin, kun katson kelloa. Se oli Arin elämän ainoa kello. En osaa kuvailla, millaisia tunteita kello minussa herättää, mutta sen osaan sanoa, että sillä on minulle aika suuri merkitys nyt juuri.

Käytin kelloa Vaasassa kellosepällä, joka sanoi, että kone pitäisi puhdistaa ja vaihtaa lasi. Maksaa 350 euroa. Ja voi olla, että joitakin osia menee rikki eikä varaosia löydy, koska kello on vanha. No, enpä rupea sellaisia summia makselemaan vaan katson, miten kauan kello jaksaa kävellä, kun sitä päivittäin vedän.

Äiti muistelee

paljon vanhoja asioita, sillä hän on asunut emäntänä pitkän elämän tässä talossa. Hän kertoi juuri tätini häistä, joista on 66 vuotta. Äiti ei vielä asunut täällä, mutta tarina kertoo, että erään miehen piti tulla teurastamaan lammas häitä varten. Silloin oli kesä, joten teurastaminen piti tapahtua hääpäivän aamuna tai aikaisintaan edellisenä iltana lihan säilymisen takia.

Kuinka kävikään? Teurastaja istui putkassa Kokkolassa juopumisen takia, joten hän ei päässyt paikalle. Niinpä täti teurasti itse lampaan ja hääväki sai ruokaa.

Kauniita unia sinulle, arvoisa lukijani