27.04.2016 - Iltaan mennessä kirkastui sää!
Kategoriat: Ajankohtaista
Aamulla hoksasin vasta pihalla, että sataa. Laiskuuttani en viitsinyt lähteä hakemaan sateenvarjoa, vaan hölköttelin töihin. Mikä ilo, että päätä ei särkenyt tänään ollenkaan!
Laitoimme vappujuhlat
töissä äideille ja lapsille. Kaikenlaisia herkkuja. Melkoinen siivo sinne jäi, mutta huomenna meitä on kaksi siivoamassa. Tai oikeastaan taidamme järjestää ja pestä keittiön kaapit ja jättää muut siivoukset perjantaihin. Itsehän olen silloin perhekahvilassa.
Pitkästä aikaa
kaivoin pyörän esille ja ajelin Arin luo. Sää oli iltapäivällä kolea ja ikävä. Olin soittanut osastolle ja Ari oli tuolissaan odottamassa, kun menin. Nostimme hänet vielä paremmin istumaan, sillä hän oli luisunut alemmas, kun selkätyyny oli jäänyt selän alle kuten sillä on ikävä tapa, jos ei ole tosi terävänä.
Mikäs hätänä,
aloin kysellä kahvilassa Arilta. Hän vaikutti huonovointiselta ja ilmaisi olevansakin. Huomasin, että hän hengittää vaivalloisesti. Ei tahdo saada henkeä. Huolestuin ja olin valmis lähtemään takaisin osastolle, mutta Ari ei halunnut. Huoletti ja suretti. Pitäisikö Arin saada lisää happea, kun hän lähes haukkoo henkeä? Rukoilin ja huokailin. Kuuntelimme Jobin kirjan selitystä, viimeisen päälle passelia meille.
Tunnin päästä
suunnilleen Ari viimein yskäisi. Hän oli ollutkin ihan yskimättä, mikä on harvinaista. Sitten vasta ymmärsin: Ari on ollut viime torstaista lähtien pelkästään makuulla, kun kukaan ei ole käynyt sen jälkeen niin, että Ari olisi nostettu istumaan, itsehän olen ollut sairaana. Kun hän sai hiukan keuhkon pohjalta jotain ulos, hänen hengityksensä helpottui ja hän itsekin ilmaisi, että enää ei ole huono olo. Siinähän se syy taas piili! Miehen pitää päästä istumaan, että hän jaksaa yskiä!
Ihana nuori mies
on Arin osastolla sairaanhoito-opiskelijana. Ulkomaalainen ja oikein fiksu, empaattinen ja ystävällinen. Hän sanoi, että minun ei tarvitse olla huolissani, he pitävät Arista huolta. Hän kertoi näyttäneensä Arille eilen lastenlastemme kuvia seinältä. Tuntui hyvältä, että joku välittää.
Lähdin keveämmällä mielellä kotiin päin. Herran huomaan ja hoitoon taas kerran ihan kaikki. Ehdin käydä vielä ennen sunnuntaita Arin luona, joten ehdin hätistellä hoitajia Arin nostamiseksi ensi viikolla, vaikka en voikaan itse mennä silloin.
Lenkillä
en ole käynyt kohta kahteen viikkoon, mutta tänä iltana tein sen. Aurinko oli alkanut paistaa, kadut ovat puhtaita ja siistejä. Tuntui mahtavalta, kun jaksoin kävellä, liikkua ja olla ulkona. Kiitosmieli viriää väkisinkin ja syytä onkin. Otin kuvia varmaan 12, niistä pari onnistui jotenkin.
Daavidin laulu, Ps 16, rohkaiskoon minua ja sinua, arvoisa lukijani, tässä hetkessä:
Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan.
Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää";
ja pyhille, jotka maassa ovat: "Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni".Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä.
Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani.
Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa.
Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.