Kategoriat: Ajankohtaista

Astereita jo kaupungilla kukkaruukuissa

Minulle alkoi loma! Ei mikään palkallinen loma vaan oma loma. Aion nauttia täysin siemauksin! Aloitin sen ostamalla itselleni vähän alusvaatteita ja parit sukat. Tytär toi pienen matkalaukun lainaksi ja huomenna pakkaan sen. Jos Jumala suo ja pysyn terveenä.

Eilisaamuna

minulla oli taas migreeni. Tässä tapauksessa se oli hyvä asia, sillä sain testata migreenilääkettä. Se tepsi. Puolen tunnin päästä sanoin hyvästit päänsärylle ja ehdin nukkua puoli tuntia ennen töihin menoa. Päivä sujui sutjakasti sen jälkeen. Siivosimme Tupun kanssa työpaikan keittiön kaapit viimeisen päälle. Pidimme kunnon kahvi- ja ruokatauot. Yritän opetella normaalia työskentelytapaa ja lopettaa hötkyilemisen. En ole varma, onko se mahdollista, mutta treenaan täysillä ja tosissani...

Illalla kävin lenkillä. Parin viikon jälkeen jopa avannolla, joka on nyt pelkkä meri ilman avantoa. Vesikin kuulemma jo 5-asteista. Kylmältä se tuntui uidessa, mutta jälkeen päin olo oli tietysti mahtava. Tein vain pienen uimalenkin, etten tässä vaiheessa vilustuisi. Keräsin mukavasti tyhjiä tölkkejä sillä reissulla.

Eräs tuttava soitti ja kertoi, miten hän on päässyt kokonaan migreenistä. Hän on syönyt L-arginiinia. Sitähän minäkin napsin puoli vuotta, mutta

Kukkapenkissä on herätty uuteen kevääseen

noin kuukausi sitten nuukuuksissani en ole raaskinut ostaa lisää. Marssin heti kauppaan ostamaan. Arginiini on proteiinia, ja se laajentaa verisuonia sekä parantaa verenkiertoa. Verenkiertoa menin mereenkin parantamaan - aivojen pitää saada verta, ettei migreeni iske.

Päivän pelastus oli sekin, että sain uusituksi migreenilääkkeen niin että minulla on matkalle mukaan otettavaksi koko arsenaali, vaikka migreeni tulisi joka päivä. Arginiinia aion myös ottaa tästä lähin. Antibiootit ja muut oheislääkkeet tulevat nekin kalliiksi, joten parempi olisi, jos sairauksia voisi ehkäistä.

Koska yö oli

mennyt parin tunnin nukkumisella, otin eilisiltana kunnon tropit. Nukuin sikeästi aamuviiteen, sitten uni loppui. Aamukahvit ja syömistä, pari raamattutunnin kuuntelua. Sen jälkeen minua nukutti niin etten meinannut töihin ehtiä! Tänään oli perhekahvilapäivä, paljon äitejä ja lapsia. Metsästimme leijonaa - se on sellainen ikivanha laululeikki. Harjoittelin sitä kotona illalla yksikseni ja tunsin itseni hiukan lapselliseksi paukuttaessani käsillä polviani sängyn laidalla istuen ja hoilottaen. Siitä on vuosia, kun olen leikittänyt sitä, joten harjoitusta se vaati. Niinpä sitten teimme onnistuneen leijonanpyyntireissun ja kissanhan me saimme saaliiksi, kuten leikkiin kuuluu.

Raparperi, kevään ilo!

Tänään töiden jälkeen

Jonttu tuli vaihtamaan autooni kesärenkaat ja sain äitinsä vieraakseni. Tytär tuli myös lapsineen, joten meillä oli antoisa iltapäivä. Sen jälkeen teimme erään naapurin kanssa pihasuunnitelmia, sillä muutaman viikon päästä tarkoituksemme on pitää pihatalkoot. Saapa nähdä, miten hommat hoituvat. Minulta puuttuu paukkuja pihatöiden hinaushommissa, mutta jos saamme uuden uutukaisen kukkapenkin entisen räjähtäneen sijaan, niin hoitelen sitä mielelläni kesän ajan. Hienoa, että talossa on edes hetkellisesti uutta virtaa erään perheen muodossa, sillä yksin ei huvita eikä ole tarkoituskaan.

Toivon

huomisaamuna jaksavani leipoa rieskaa. Sen leipominen on ollut mielessäni jo muutamia viikkoja. Arin luona käyn myös, jHs siis. Ja pojan perhe on kutsunut minua grillaamaan, sinnekin tahdon mennä, jos voimia piisaa. Välillä olen lähes oma itseni, mutta toisin hetkin tunnen, etten tosiaan ole vielä kunnossa.

Avocado

on taas ostettuna. Koska muistin sen hankkimisen vasta tänään huomista hiustenhoitoani varten, valitsin kaikkein kypsimmän kaupan hyllyltä. Tällä kertaa aion laittaa pelkän avocadomössön päähäni ilman kananmunaa ja öljyä. Sitten voin verrata sitä edelliseen kokeiluun. Voisi sanoa ylevästi, että teen vertailevaa tutkimusta hiustenhoidosta.

Kauppareissullani

bongasin pari poikien paitaa ensi syksyn Romanian paketteihin, vain 4e/kpl. En osaa ottaa euro-sanaa näppäimistöstäni, siksi pelkkä e. Samalla vein matkalta löytämäni tölkit kauppaan. No, vähän tein töitä niiden löytämiseksi, joten en niihin suorastaan kompastunut kulkeissani. Pitkää lenkkiä en kuitenkaan jaksanut tehdä.

Matkani ensi viikolla

on Lutherin ja Bachin jalanjäljissä kulkemista, joten Lutherin Mannaa Jumalan lapsille -teksti sopii oikein hyvin:

Rauhan minä jätän teille, minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa.

Tämä on se oikea rauha. Se tyyntää sydämen, ei silloin kun onnettomuutta ei ole, vaan keskellä onnettomuutta, jolloin ulkonaisesti kaikki on rauhatonta.

Maailman ja Kristuksen rauhan välillä on ero. Maailman rauha on sitä, että rauhattomuuden aiheuttava paha poistuu. Kristuksen rauha sitä vastoin on sitä, että ulkonaisesti on jatkuvaa onnettomuutta, kuten vihollisia, tautia, köyhyyttä, syntiä, kuolemaa ja perkele, sillä nämä ovat aina lähellä saartaen joka taholta. Kuitenkin sisäisesti sydämessä on lohdutus ja rauha. - -

- - Kristus tullessaan jättää jäljelle ulkonaisen kurjuuden, mutta hän vahvistaa ihmisen ja tekee arasta pelottoman ja levottomasta omastatunnosta turvallisen. Sellainen ihminen on iloinen ja hyvässä turvassa siinä, missä koko maailma kauhistuu. - 30.4. päivän tekstistä.

Norvanto sanoi

jossain opetuksessaan 1 Pietarin kirjeessä, että kristitty näyttää olevan enemmän voitettu kuin voittaja. Ajatus oli minullekin tuttu. Eihän tämä oma elämänikään vaikuta ulkoisesti mitenkään voitokkaalta. Elän ja asun yksin, jo lähes 22 vuotta, vaikka olen naimisissa, ja mieheni makaa sairaalassa kyvyttömänä puhumaan ja liikkumaan. En jaksa tehdä oman alani työtä enkä ole maallisesti menestyneiden joukossa.

Mutta sittenkin olen yksi maailman rikkaista, sillä minun Isäni on koko maailman hallitsija ja valtias. Hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas ja minä olen hänen tyttärensä ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillinen Raamatun sanan mukaan. Ja minulla on kaikki tiedon ja viisauden aarteet omanani kätkettynä Kristukseen, joka on minun Vapahtajani synnistä, perkeleestä ja kuolemasta ja jossa (Jeesuksessa) minä liikun, elän ja olen.

Tämän rikkaammaksi ei ihminen voi tulla! Ja mikä ihmeellisintä: vaikka tämä kaikki on minun omaani, se voi olla myös sinun, arvoisa lukijani! Ja jokaisen, joka uskoo, että Jeesus Kristus on Herra, neitseestä syntynyt, täynnä Pyhää Henkeä, astunut alas tuonelaan, noussut ylös kuolleista ja istuu Isän oikealla puolella ja tulee kerran takaisin. Sen jälkeen tulee tuomio. Mutta ne, jotka ovat hänen omiaan, eivät joudu tuomittavaksi enää vaan ovat siirtyneet kuolemasta elämään ja elävät ylösnousemuselämää jo "täällä maitten päällä ja kerran iäti taivaassa".

Olkoon viikonloppusi ja tuleva viikkosi siunattu, hyvä lukijani! En tiedä tässä vaiheessa, milloin kirjoitan seuraavan kerran. Mutta sitten, kun Luoja suo!