11.04.2015 - Ehtootunnelmia

Ystävä sanoi,

että lonkkakipu voi olla tulehdusperäistä ja siihen auttaa burana. Otin illalla ja tänään kävellessä ei tuntunut kipua koiven sisällä. Napsin pillereitä muutamia päiviä ja katson, joko juoksukunto palautuisi jossain vaiheessa.

Eräs Elokuussa-Maratonille-Ryhmäni-Jäsen sanoi, että hän on ollut nyt hyvin terve, kun ei ole yhtään treenannut... Minulla on mennyt muutama viikko ällistellessä puolikuntoisena. Pari kertaa olen käynyt avannolla kävellen ja voinut hyvin. Paitsi sen jälkeen taas on ollut kummallinen väsymys. Pelkkää kuvittelua taitaa olla. Liikaa omaan napaan tuijottelua.

Onnibussimatkailu

on nykyään edullista. Matkakeskuksessa, jonka ympäristössä usein hiippailen tyhjiä tölkkejä tähyillen ja muutenkin ihmisiä töllistelemässä, olen usein nähnyt kaksikerrosbussin, jonka määränpää on Helsinki. Se on upouusi bussi, ja sillä minäkin aion matkustaa!

Äskettäin varasin matkan kuukauden päähän eikä hinta päätä huimannut. Vähän yli 20 euroa! Junalla sama matka on 140 euron paikkeilla.

Vauhtia on hillittävä,

mietin aamulla. Eilen minulla oli useampi meno ja olin niin väsynyt illalla, etten saanut unta. Oli mentävä puolenyön jälkeen syömään pari ruisleivänsiivua ja luettava Kodin Kuvalehti. Lehdessä oli liikuttava tarina perheestä, jonka poika lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin.

Perheen isä oli kuollut sodassa, kolmesta lapsesta yksi sairastui keuhkokuumeeseen ja äidin oli lähetettävä tämä Ruotsiin, kun ei voinut lasta hoitaa. Joka vuosi hän kirjoitti, että jos lapsi voisi olla vielä vuoden, kun hänellä ei ole toistaiseksi rahaa hakea poikaa kotiin.

Äiti meni uusiin naimisiin eikä mies ollut halukas saamaan poikaa takaisin kotiin. 17-vuotiaana poika itse meni äitiä tapaamaan.

Ruotsiin lähetetyn pojan aikuinen tytär kertoo, että hän kokee Suomessa käydessään surun ja ilon samanaikaisesti itsessään; se suru on isoäidin surua hänessä. Ja että Suomen mummolassa käydessään aikoinaan sanaton suru puhui hyvin voimakkaasti. Kertomus on hyvin vaikuttava ja itkin koko ajan sitä lukiessani.

Tänään yritin ottaa iisimmin,

enkä mennyt avannolle aamulla. Minun on pakko oppia itseäni rauhoittamaan liialta menemiseltä. En ehdi enkä jaksa kaikkea, mitä haluaisin!

Arin luona

olin eilen ja tänään. Koen lepoa Arin lähellä ja kun näen hänen voivan hyvin, olen itsekin onnellinen. Tulin sieltä melkein suoraan saunaan ja illan olen lueskellut ja katsonut pari filmiä (Isä Brown ja Hakekaa kätilö).

Raamattupiiri

oli eilen illalla. Se on viikon kohokohta joka toinen viikko! Hele laittaa meille makoisat kahvit ja juttelemme niitä näitä kahvia särpiessämme lisukkeiden kera. Sitten luemme Mailis Janatuisen ilosanomapiirin mukaan jonkin raamatunkohdan ja keskustelemme siitä. Se on antoisaa ja rakentavaa. Ja eilen veisasimme monta virttä, kun olimme sillä päällä.

Olin väsynyt ja minua alkoi iltavirren 555 aikana naurattaa kamalasti. Huomasin näet, että pyöritän tuoliani laulaessani, mutta kun huomasin, että muutkin tekevät niin, en voinut tirskunnalleni mitään, vaikka nolottikin! Vedet silmissä pääsin säkeistöjen viimeisellä rivillä mukaan, kun oikein pinnistelin.

 Lagus sanoo:

Rakkaat ystävät, miltä elämän tien kulkeminen nyt mielestänne tuntuu? Vieläkö tunkeudutte kaikkien esteiden läpi, jotka joka hetki tahtovat sulkea tien? Onko Kristus teille vielä rakas ja kallis ja kilvoituksenne ylin päämäärä? Vieläkö teidän tarvitsee usein puhua hänen kanssaan ja etsiä puhdistusta hänen verestään?

Tuletteko aikaa myöten yhä tyhjemmiksi ja vähäisemmiksi omissa silmissänne, ja kasvaako hänen uskollisuutensa, armonsa ja rakkautensa? Aika on paha ja tulee yhä pahemmaksi. Autuas se, joka näinä armon päivinä vielä valvoo, pitää tallella vaatteensa ja puhdistaa ne Karitsan veressä.

- - Vielä! Älkää hakeko sieluraukoillenne perustaa itsestänne. Älkää enää kootko vanhurskautta, pyhyyttä tai elämää itseenne. Muistakaa alati, että nämä aarteet ovat ulkopuolellanne, Jeesuksessa Kristuksessa. Katsokaa häneen, pyrkikää löytämään hänet: mikään muu ei ole mitään. (2.10.1856).

Arvoisa lukijani!

Huomaatko sinä saman kuin minä näissä Laguksen teksteissä: niissä ei puhuta kertaakaan siitä, että ihminen on jotakin, että hänen pitäisi saada voimaa, parantua tai parantaa toisia? Hän vetoaa siihen, mitä Jeesus on ja mitä meillä hänessä on. Ja että itsestämme ei tarvitse mitään etsiä, kun meissä ei mitään hyvää ole.

Se on minusta helpottavaa ja lohduttavaa, vaikka se nöyryyttääkin. Samalla Jumalan armo kirkastuu ja saan omistaa sen itselleni.

Hyvää yötä, nuku makeasti, arvon lukijani!