25.10.2014 - Suhruinen sää jatkuu, mutta jatkukoon!

Olenpa iloinen

juuri nyt! Tällä viikolla olen ollut jotenkin epävireinen ja matalakuntoinen. Keskiviikon maissa tein puolen tunnin juoksulenkin, mikä tuntui hyvältä. Eilen yritin uimahalliin, mutta ei siitä mitään tullut. Vai toissapäivänäkö se oli, en muista.

Aamulla

katsoin sääkartasta, että vesisadetta luvataan koko päiväksi. Suunnittelin taas uimahalliin menoa, mutta päätin kuitenkin pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä kotiovelta juoksemaan. Pääsenhän takaisin, jos sade yltyy kamalaksi.

Oli sellainen olo, että tulen täihin, jos en nyt saa täpinää kinttuun. Mahdatko tietää tunteen, hyvä lukijani! Ei vaan jaksa kestää nahkansa sisällä, jos ei siihen saa liikettä! Itsensä "rääkkääminen" auttaa kestämään myös henkistä painetta. Toisinaan se yltyy sellaiseksi, että kumma, etten ole juossut maratonia jo kauan sitten. No, tiedänhän syyn, miksi en ole juossut: ei olisi ollut kuntoa siihen eikä ole vieläkään.

Tein erilaisen lenkin

kuin tähän asti. Jossain vaiheessa juoksua tuntui, että johan tässä henki loppuu. Hidastin vauhtia, jos mahdollista ja niin taival taittui. Mielessäni laulamani raamattulaulut auttavat minua suuresti! Nyt muistin ilman muistilappua monta sellaista raamatunkohtaa, jotka ovat olleet unohduksissa. Seuraavaksi kerraksi teen uuden lunttilapun sellaisista, jotka eivät nyt ole mielessäni. Sävelsin noita lauluja noin sata muutama vuosikymmen sitten, joten kyllä siinä juosta saa, jos meinaan ne kaikki laulella.

Sitä paitsi yksi laulu voi kestää kauan, sillä sanat rytmittyvät askelten mukaan. Jotkut tavut venyvät pitkä-ä-ä-än.

Syystöitä

Minua lohduttaa vuodesta toiseen eräs ystäväni huomautus jonain syksynä. Puutarhapalstallamme oli vielä yhtä sun toista kasvamassa ja odotimme vain, koska pakkanen tekee kasvusta lopun.

Tuolloin ystäväni totesi, että pakkasten tulo on jotenkin armollista. Silloin saa lopettaa ulkotyöt ja siirtyä sisälle!

Niin se oli maalaistalossa ja on edelleen. Ennen pakkasten tuloa on saatava peruna maasta, karja sisälle ja akka tupaan.

Omat syystyöni

ovat sangen vaatimattomia, mutta tuottavat minulle iloa ja tyydytystä. Kärrään krassien ja muiden kukkasten rontot kompostiin, kiskon langat seiniltä ja nyt  jopa käänsin maan, kun löysin lapion varastosta. Peittelin mullalla monivuotisten köynnöskukkien juurakoita (kukan nimi ei taaskaan tule mieleeni, vaikka sen hyvin tiedän!).

Saunan edustalla

meillä on aina taloyhtiön maksamat, minun ja naapurin hakemat pelakuut ja muut kesän ajan syksyn pakkasiin asti.

Yleensä haemme kanervia talveksi, mutta nyt en viitsinyt nähdä sitä vaivaa, vaan toin lapsuudenmaisemistani metsästä oksia, jopa puolukoita marjoineen. Tein vaahteranlehdistä muutaman ruusun ja pistin tikun nokkaan. Voisi asetelma hienompikin olla, en ole siihen sataprosenttisen tyytyväinen, mutta tuollainen siitä nyt tuli.

Jeremia

on väkevä hahmo Vanhassa Testamentissa. Hän puhutteli minua jalkapuussa istuessaan. Siinä hän huutaa muun muassa, 20:9 lopussa:

Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää, mutta enää en jaksa.

Jeremia näkee vihamieliset ihmiset ympärillään, nämä vaanivat hänen heikkoa hetkeään, että saisivat houkutelluksi hänet ansaan. Hän sanoo:

  Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari, vihamieheni kaatuvat eivätkä voi minulle mitään. Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä he ovat, eikä sitä koskaan unohdeta, alinomaan he saavat kantaa häpeäänsä.

 Jeremia toivoo näkevänsä, että Jumala kostaa noille, jotka hankitsevat hänelle pahaa ja toteaa:

 Sinun haltuusi olen uskonut asiani.

Saman tien Jeremia puhkeaa ylistykseen, sillä mitäpä muuta ihminen voi ahdistuksen keskellä kuin kohottaa katseensa ylös Jumalan puoleen, joka yksin voi häntä auttaa:

Laulakaa ylistystä Herralle, ylistäkää Herraa! Hän pelastaa avuttoman pahantekijöiden käsistä.

Jeremian tuska ja ahdistus vaihtelevat kuten meillekin käy. Jeremia kiroaa syntymänsä päivän heti sen jälkeen, kun hän on kohottanut ylistyslaulun Jumalalle. Jos olemme Herran omia, uskallamme kertoa hänelle kaiken. Me luotamme, että hän ei meitä hylkää, vaikka me emme kestäkään elämäämme. Saamme huutaa hätämme hänelle ja hän kestää tuskamme. Itse vapaudumme, kun saamme purkaa taakkamme ja tunnustaa, että näin minä koen, tällaista minun elämäni on. En ole isiäni parempi, sanoi Eliakin tuskassaan.

Juniori

on vaimoineen kaupungissa, ultimaten hupiturnaus menossa. Saan heidät pian vieraikseni.

Hyvää viikonloppua sinulle, arvoisa lukijani! Kiitos kun olet!