26.04.2014 - Ylös, ulos ja lenkille - ja illalla vielä saunan penkille!

Lämmin hieno sää tänään!

Olen hurahtanut kävelemiseen ja luontoon tänä keväänä oikein kunnolla. En jaksa olla sisällä, on päästävä liikkeelle. On hankittava OMAA ELÄMÄÄ, ei sitä kukaan muu voi minulle järjestää.

Hiljainen aamu kävellä kaupungin katuja ja meren rantaa, ottaa kuvia, nauttia raikkaasta säästä. Uiminen salpasi henkeä, se tuntuu pelkästään ihanalle. Kiitollisuus Jumalaa kohtaan kohoaa sydämestäni.

Uimareissullani kävelin takaisin kaupunkiin erään pingviinin, uimaseuran jäsenen kanssa yhtä matkaa. Ymmärsin, että hän on naimisissa oleva mies, perheellinen. Puhuimmekin perheistämme, sairauden ja kuoleman surusta.

Kävi kuitenkin ilmi, että mies asuu erossa vaimostaan. Silloin huomasin, että siirryin henkisesti ja fyysisestikin etäämmälle kävelemään. En kaipaa romansseja, vieraat miehet eivät ole kiinnostukseni kohde. Mukava on tietysti jutella kenen tahansa kanssa mielenkiintoisista asioista, saada vertaistukea. Mutta en halua antaa mitään kuvitelmia sen enemmästä, sillä sen enempää en tahdo.

Kotona pyörähdin pyykkituvassa ja naapurissa rupattelemassa jonkun sanan. Kun en saanut retkiseuraa, lähdin yksin. Oma seurakin on ihan hauskaa, kun voi lauleskella eikä tarvitse huomioida muuta kuin omia tuntojaan.

Istuin Päivärannan saunan portaalla. Siinä olemme usein Maijan kanssa istuksineet ja juoneet kahvia. Joskus talvella teimme nuotion jäälle. Nyt olivat pusikot villiintyneet, kaisla oli miehen mittaista rannassa. Istuin auringon lämmössä ja nautin olostani.

Eväät syötyäni tein reilun tunnin lenkin kylätiellä. Vastaantulijat nostivat kättä, sanoivat hei tai muuta. Se on kunnon meininkiä.

Kaikki ihmiset voisivat paremmin, jos kukin tervehtisi vastaantulijoita, osoittaisi hiukan ystävällisyyttä. Mutta kun ei naapureitakaan jotkut ole huomaavinaan, harmillista. Kuitenkin tarvitsemme toisia ihmisiä, emme selviä kaikesta yksin.

Kiitosaihekin minulla on: Petrin kissa on saamassa kodin maalta! Eräs perhe kaipaa hiirikissaa ja sellainen Mutkiainen juuri on. Muutaman viikon kuluttua Petri vie sen ja rukoilemme, että kissa saisi sille mieluisen paikan ja Petri hyvän mielen. Rakkaasta kotieläimestä ei ole helppo luopua.

Juuri tapasin rouvan, jonka perheen koira oli kuollut kolme vuotta sitten. Rouva kertoi, että he surevat sitä vieläkin.

Eilen olimme Arin kanssa osaston parvekkeella pari tuntia. Ari voi tavanomaisen hyvin. Itse olin aika poikki työviikon jälkeen, mutta jospa tässä elpyisin näinä vapaapäivinä. Nivalaankin taas aioin, mutta en jaksanut sittenkään lähteä ajamaan.

Kävin saunassa, söin itse tekemääni mustikka-vadelma -jugurttia; jälkimmäinen oli kaupasta hankittua. Ehkä vielä lähden pienoiselle lenkille, jos tuntuu siltä. Tai sitten siirryn sohvalle lukemaan loppuillaksi ja soitan äidille.

Cowman julistaa tänään:
NIINPÄ MINÄ TODELLA LUEN KAIKKI TAPPIOKSI TUON YLEN KALLIIN, KRISTUKSEN JEESUKSEN, MINUN HERRANI TUNTEMISEN RINNALLA
Fil 3:8

"Valo on aina kallista. Valoa tehdään vain sen tuottajan kustannuksella. Sytyttämätön kynttilä ei valaise. Jonkun täytyy palaa ensin, sitten vasta syntyy loiste. Emme voi tulla hyödyksi toisilla ilman, että se ei maksaisi meille jotain. Palamiseen sisältyy kärsimistä. Kavahdamme kipua."

Cowman toteaa, että ajattelemme olevamme hyödyllisä vain terveenä, mutta syrjään laitettuna olemme hyödyttömiä; silloin kun kärsimme niin ettemme voi tehdä mitään. Mutta hän jatkaa:

"Mutta jos olemme kärsivällisiä ja nöyriä, on melko varmaa, että olemme suuremmaksi siunaukseksi tässä maailmassa - yhtä lailla sairaina kuin terveinäkin. Ennen luulimme olevamme, nyt todella olemme.

"Meissä näet tapahtuu kärsimyksemme keskellä palamista. Ja palamisesta syntyy valoa - meidän kauttamme!"
-Virtoja erämaassa

"Jos olemme kärsivällisiä ja nöyriä", sanoo Cowman. Kuka on kärsivällinen ja nöyrä luonnostaan? Ehkä sellaisia ihmisiä on, mutta minä en ole tuntenut sellaisia. Mutta sellaisia tunnen, joista on tullut kärsivällisempiä ja nöyrempiä suurten ahdistuksen kautta.

Itsekin luulin, että sohvalla maaten ja kärsivällisyyttä rukoillen minä muutun. Mutta ehei. Sitten alkoi harjoittelujakso, jossa näin täydellisen kärsimättömyyteni. Eikä se ole vieläkään poissa, mutta aavistuksen verran se on ehkä vähentynyt, joskus, joissakin asioissa. Palamista on pitänyt tapahtua ja sitä tapahtuu edelleen.

Kristus Jeesus yksin on täydellinen. HÄNESSÄ ME ELÄMMME JA LIIKUMME JA OLEMME. HÄN ON MEIDÄN RAUHAMME.

Ole siunattu, arvoisa lukijani, ja mene huomenna ehtoolliselle, jos voit! Minä aion mennä.