17.11.2013 - Meri, Eino ja minä!

Eino-myrsky uhitteli tänään. Aurinkoista ja poutaa tuulen lisäksi. Lämpöasteita.

Jussi Seppo oli laittanut kuvia Hietasaaren avantorannasta. Siitä kai sain kipinän ja innon lähteä Einoa uhmaamaan ja uimaan. En ole lunastanut avantouintikorttia täksi talveksi, joten menin naistenrantaan.

Uinti sujui kuin ennenkin, vaikka en ole kolmeen viikkoon käynyt meressä. Hiukset pipon sisään, selkä vasten Einon laineita ja menoksi.

Paluumatkalla pistin hetkeksi juoksuksi, sen verran holotnalta tuntui selkäpuolella ja käsissä. Kotonakin paketoin itseäni pari tuntia, kun tuntui viluiselta. Luterilaiseen messuun menin villahousuissa, pari villatakkia ympärilläni.

Kesken saarnan alkoi veri kiertää ja hikeä pukata! Ehkäpä käyn meressä vielä ennen talvea, jos sulaa aikaa riittää.

Stiina oli pari yötä luonani. Hän on niin hyvä ystävä, että sain olla juuri niin rätti kuin olin. Perjantaina piti niellä pilleriä päänsärkyyn, johon yölläkin heräsin. Työkuviot ovat sen verran haastavat, että viikon loppupuolella olen kuin mankelin läpi mennyt.

Tänään odotan jo iloiten huomista työpäivää. Jälleen saan touhuta yksikseni kirjastossa ja tehdä myös osastokiertoja. Tuo kaikki on erityisen opettavaista. Ehdin tehdä monta möhlää päivän mittaan, niin arvelen, mutta toivottavasti tuoda myös iloa ja saada mukavia kohtaamisia asiakkaiden kanssa.

Markus Pöyry piti erinomaisen saarnan. Kuulijat istuivat hiirenhiljaa.

Saarnateksti oli 10 morsiusneidosta. Yksi pääkohta saarnassa oli ainakin se, miksi viisaat neitsyet kieltäytyivät kolminkertaisesti (alkutekstin mukaan) antamasta omaa öljyään tyhmille.

Kyse oli vanhurskauden vaatteesta, jota kukaan ihminen ei voi toiselle antaa. Tyhmät luottivat viisaisiin: kyllä niiltä saamme öljyä, jos meiltä sattuu loppumaan. Mutta ihmisiin me joudumme pettymään.

Kukaan ihminen ei voi antaa armoa tai saamaansa vanhurskautta(kelvollisuutta Jumalalle) toiselle ihmiselle. Sen voi saada vain tosi ihmiseltä, joka on myös tosi Jumala. Hän on Jeesus Kristus.

Eräs mies meni Markuksen tarinan mukaan lapsena vanhempiensa viemänä kasteelle. Aikuisena hän meni vaimonsa mukaan kirkkoon. Hänen lapsensa kantavat hänen arkkunsa lopulta siunattavaksi hautaan.

Mutta Jumalan eteen miehen on mentävä ihan yksin. Silloin ei kukaan ole häntä viemässä. On siis sekä tuon miehen että meidän jokaisen aika viimeistään nyt liittyä hääkulkueeseen, joka on matkalla Karitsan häihin.

Sitten on myöhäistä,
kun öljy on loppunut,
kaupat ovat kiinni,
hääkulkue on ohittanut meidät,
enää ei kuulu yljän huutoa:
tulkaa häihin,
hääsalin ovet ovat suljettu eikä niitä enää avata.

Tuossa kulkueessa lauletaan ja iloitaan, sillä paras on edessä päin: isot juhlat, josta emme mistään hinnasta tahtoisi olla pois, jos vain ymmärrämme, mistä on kyse.

Minä tahdon olla mukana hääkulkueessa, tahdon juhliin, jossa minulle tarjotaan valmis hääpuku, Karitsan verellä pesty juhlavaate, jossa olen puhdas ja pyhä Jumalan edessä.

Siihen asti teemme matkaa, yksin emme kestä emmekä jaksa, vaan tarvitsemme seurakunnan, jossa meille jaetaan Sanaa ja saamme kohdata Jeesuksen ehtoollisessa.

Liity mukaan, arvoisa lukijani, vielä kutsu kuuluu:
tulkaa häihin!